Hyppää pääsisältöön
Roope Kakko pelaa seuraavalla viikolla Ranskan osakilpailussa
GETTY IMAGES

Roope Kakko tuplasi tilinsä viikonloppuna Saksassa never give up -asenteella

Roope Kakko nousi kahdella viimeisellä kierroksella Neuburgissa sijalle 32. Kisan voittajaan muodostui eroa 11 lyöntiä.

Wittelsbacher Golfclubilla Saksan Neuburgissa pelatussa ChallengeTourin kisassa avauspäivä oli suomalaisittain umpisurkea. Matias Honkala oli parhaana 77. Perjantaina Honkala pääsi otsikoihin jo toisella reiällä (kentän 11.) tekemälään holarilla, joka oli koko peliuran ensimmäinen.

Honkalan (66,-5) lisäksi itseään ottivat niskasta kiinni Kim Koivu (68,-3) sekä Roope Kakko (69,-2), joka vaihtoi peruslyöntinsä kahden ensimmäisen  kierroksen välissä drawsta fadeksi. Kolmikko selvisi jatkoon, Honkala oli  tässä vaiheessa16:s, Koivu ja Kakko viimeiset jatkoonpäässeet.

Viikonloppuna Koivun ja Honkalan koneet sakkasivat, Kakko otti käyttöön aina tarvittavan hyveen, peräksi antamattomuuden.

"Lyöntipuolella oli lauantaina vielä parannettavaa. Olen ilokseni kuitenkin löytänyt oikean asenteen pelaamiseen. Sellaista Sören Kjeldsenin tyyppistä never give up -asennetta on matkasssa. Tuohon kun saa vielä yhdistettyä pikkasen rapsakamman vetämisen lyöntiin, niin voi syntyä tulostakin kohta puolin", hän viestitti.

Viikonlopun tulokset 71-69,-2 nostivat Roope Kakkoa yhteensä 25 sijaa 32:ksi.  Neljän kierroksen yhteistulos oli -1. Palkintorahaa hän kuittasi 1 480 euroa. Perjantain jälkeisellä sijoituksella (57.) tulot olisivat jääneet tästä puoleen.
Kipailun voittanut Espanjan Angel Hidaldo (-12) kuittasi 32 000 euron korvauksen.
Matias Honkala (+6) oli 59:s, Kim Koivu (+10) 64.

Roope Kakko on CT:n rahalistalla 50. Eroa viimeiseen ET:n kortin saajaan, sijalle 20:s on hieman reilut 22 000 euroa.

Tulospalvelu