Hyppää sisältöön

Roope Kakko sai hengen päälle Kapkaupungissa – päivän paras tulos lupaa hyvää seuraavaan kisaan

Roope Kakko nousi sunnuntain hurjan kierroksensa tuloksena seitsemän lyönnin päähän voittajasta

Roope Kakko (73-71-74-63,-7) oli Challenge Tourin kisasssa Royal Cape Golf Clubilla 25.

Challenge Tourin ja Sunshine Tourin yhteiskisassa Kapkaupungissa voittaja oli edellisviikon tapaan vähemmän yllättävästi etelä-afrikkalainen. Voittovuorossa oli JC Ritchie (-14), joka kukisti uusinnassa  maanmiehensä Jacques Blauuwin.

Roope Kakko selvisi viimeiselllä tuloksella 144, par jatkoon. Kolmas kierros meni tuloksellisesti varjojen mailla (74,+2). Sunnuntaina alkoi sitten rytistä.

Ulosmenossa kortissa oli kahden parin ja kahden bogin lisäksi viisi birdietä. Sisääntulon juhlat käynnistyivät 11:n eaglesta (par-5), jonka jälkeen viimeisillä seitsemällä hän teki vielä neljä birdietä.
Yhteistulos 63,-9 oli päivän paras, samaan ylsi Saksan Freddy Schott.

Kakko (25.) kipusi tuloslistalla 40 sijaa ja ansaitsi hieman reilut 1 600 euroa.
Kahdessa pelaamassaan kisassa hän on jäänyt voittajalle ”vain” kahdeksan ja seitsemän lyöntiä, joka  lupaa hyvää Etelä-Afrikan reissun viimeiseen kisaan Dimension Data Pro-Amiin, jossa palkintopotti on kaksinkertainen edellisiin verrattuna.

Oliver Lindell 74-71,+1 karsiutui lyönnillä. 
Dimension Data Pro-Am käynnistyy torstaina.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa