Hyppää sisältöön

Roope Kakko CT:n pudotuspelien käynnistyessä: ”Nyt on kaikki munat samassa korissa”

Roope Kakolla on edessään yhdeksän päivän ja kahdeksan kisakierroksen hektiinen urakka edessään

Pisimpään suomalaisista yhtämittaisesti CT:lla ja ET:la kilpaillut Kakko otti Kataloniaan vaimon caddiekseen, sekä kannustusjoukkoihin pariskunnan lapset ja näiden isoäidit.

Challenge Tourilla on jäljellä kolme kilpailua, joista kaksi perättäistä pelataan Kataloniassa, Espanjan parhaisiin kuuluvan 36-reikäisen  Emporda Golf Clubin kentistä uudemmalla, joka kantaa nimeä Links.
Mukaan on otettu 108 pelaajaa pistelistan kärjestä. Kahden 72-reikäisen kilpailun välissä on vain yksi lepopäivä.

Kun torstaina käynnistyvä Emporda Challenge ja seuraavan viikon tiistaista perjantaihin pelattava Costa Brava Challenge on pelattu, 45 listan ensimmäistä jatkavat taistelua 20:sta paikasta European Tourille Mallorcalla  Tour Grand Finalissa  4.-7.11.

Suomalaisista mukana ovat Roope Kakko (54.), Matias Honkala (84.) ja Lauri Ruuska (103.). Alunperin pelaajillakin oli tieto, että mukaan otettaisiin vain 96 parasta, mutta määrää nousi tusinalla.

Perhe tuo sisältöä kisaviikkoon

Roope Kakko on suomaisista ylivoimaisesti  parhaassa tilanteessa. Hän tarvitsee Empordan kahdesta kisasta nykyisten ansioidensa (29 455€) arviolta 14 000 € lisää. Tavoitteeseen pääsisi varmuudella sijoittumalla kolmen joukkoon toisesta kisoista, tai esimerkiksi viidennen ja yhdeksännen sijan yhdistelmällä.

Matias Honkalan (16 542 €) ja Lauri Ruuskan (12 213 €) matka Mallorcalle toteutuvat vain voitolla, tai toisen sijan ja mimissään neljännen sijan yhdistelmällä.

”Nyt laitetaan kaikki peliin ja katsotaan, josko kaudelle saisi vielä riemurikkaan lopun. Pistin kaikki munat samaan koriin. Minni (Blomqvist-Kakko) toimii caddienä, pojat (Elmeri & Kaapo) ovat matkassa mukana oman ja Minnin äidin hoidossa. Tällä kombolla saadaan perhe-elämää sopivasti kisakierrosten väliin, ajatuksia pois lajista”, Roope Kakko kertoi GoGolfille.

Läpi kauden Roope Kakko on tavoitellut suurta menestystä, käytännössä voittoa Challenge Tourilta, joka olisi nostanut hänet listan kärkipäähän. Hyvistä yrityksistä huolimatta ainoa yksittäinen sijoitus kymmenen joukkooon (4.) on kauden alkuvaiheilta. 
”Olen vähän liian totiseksi torvensoittajaksi muuttunut kisaviikkojen aikana. Se on hyvin kuluttava tapa operoida, jos mieli ei pääse yhtään huilaamaan. 
 

Aggressiivista otetta tarvitaan

Emporda Challenge ja Costa Brava Challenge muodostavat yhdessä esikarsinnan, pudotuspelin Tour Grand Finaliin. Kakko ja etenkin Ruuska sekä Honkala tavoittelevat varmuudella isoa kalaa, sijoitusta terävimpään kärkeen. Jarrutteluun ja riskittömyyteen panostaminen jää oletettavasti vähemmälle, pikkunätillä pelillä ei CT:n huippuja vastaan pärjää.

”Peliin tarvitaa aggressivista otetta, virheitä pelkäämään en ole tänne tullut.”

Emporda on Kakolle tuttu kenttä jo syksyn 2006 ET:n karsinnan toisesta vaiheesta. 
”Silloin pelattiin nyt eteen tulevasta kokonaisuudesta vain toinen puolisko, joten 15 vuoden takaisesta ei ole tukea haettavissa. Draivit pitää nyt saada ”tonttiin” ja putit pussiin. Näillä eväillä pitäisi pärjätä.”

European Tourin karsintoja ja ei tulevalla kaudella järjestetä, joten reitti Challenge Tourilta ET:lle on ainoa mahdollisuus raivata paikka pääkiertueelle.

CT:n Grand Finalissa palkintopotti (450 000 €) on yli kaksinkertainen Empordan kisoihin. Mikäli joku tai useampi suomalaisista Mallorcalle etenee, marraskuun alussa heille riittäisi 99 % todennäköisyyllä sijoittuminen kolmen joukkoon ET:lle nousemiseksi.

Vaikka Kakon, Ruuskan ja Honkalan takamatka on pitkä, portti pääkiertueelle on kuitenkin raollaan.

Tulospalvelu

Challenge Tourin pistelista

Etsi luettavaa