Hyppää sisältöön

Rolex-kuningas Rahm voitti trillerimäisen finaalin

Jon Rahm nousi uransa ensimmäistä kertaa European Tourin rahalistan ykköseksi

Jon Rahm onnistui voittamaan vaikeuksien kautta Race to Dubain -finaalin Jumeirahin kentällä. Kaikki näytti selvältä jo etuysin lopussa, mutta kilpailusta tuli lopulta äärimmäisen onnistunut ja dramaattinen.

Jon Rahm nappasi jo uransa neljännen Rolex Seriesin osakilpailun voiton ja samalla European Tourin Race to Dubai -pistelistan ykkössijan kahden miljoonan bonuksineen. Rahm käänsi vaikeuksien kautta voiton kotiin, sillä Mike Lorenzo-Vera ja lopulta satumaisesti kierroksensa päättänyt Tommy Fleetwood tulivat kantaan ja hetkeksi tasoihin. 

Suurimmat draamankaaret nähtiin Rahmin osalta kolmen putin muodossa yhdeksännellä ja 15:nnellä rei´illä. Rahmin otettua kolme puttia 15:nnellä, kapeni ero vain yhteen lyöntiin. Rahm teki parit väylillä 16 ja 17, mutta samaan aikaan kahteen peräkkäiseen birdieen lopettanut Tommy Fleetwood tuli tasatilanteeseen espanjalaisen kanssa. 

Viimeiselle reiälle lähdettäessä Rahm oli tasoissa Fleetwoodin kanssa ja lyönnin pelikaveriaan Mike Lorenzo-Veraa edellä. Helppo par-vitonen tarjoaa draamaa, mutta Rahm tykitti avauksensa draiverilla alle 200 metrin päähän reiästä. 

Toinen lyönti oli seiftattu oikeaan viheriöbunkkeriin, joten homma oli espanjalaisen omissa käsissä – ja ne eivät pettäneet. Bunkkerista reiluun metriin ja viiden miljoonan dollarin arvoinen voittoputti kupin vasemmasta reunasta pohjalle varmisti Rahmille uran neljännen Rolex Seriesin voiton, ja Race to Dubain kuninkuuden. 

”Päätin kolme reikää ennen loppua, että pelaan viimeiset kolme yhden alle. Jos onnistun siinä, niin voitan. Näin myös kävi ja olen todella ylpeä itsestäni, että sain pelattua loppureiät todella hyvin”, Rahm iloitsi. 

Voitolla Rahm nousee myös maailmanlistalla kolmanneksi heti McIlroyn ja Brooks Koepkan perään. 

”En tiennytkään tuota, mutta se on hienoa. Otin syksyllä riskin kun pidin kuuden viikon tauon, mutta se kannatti. En myöskään tiennyt, että olen ensimmäinen espanjalainen, joka voittaa European Tourin rahalistan sitten Seven, se tuntuu täysin uskomattomalta”, onnellinen Rahm tunteili! 

Kisan kakkoseksi, kuten myös Race to Dubain kakkoseksi jäi Tommy Fleetwood yhden lyönnin päähän. Ranskalainen Mike Lorenzo-Vera oli kolmas ja Rory McIroy yksin neljä hävittyään Rahmille seitsemän lyöntiä. Danny Willet oli kilpailussa viides. 

Etsi luettavaa