Hyppää sisältöön

Riku Mattila: Sattumalta kokopäiväiseksi European Tour -caddieksi

Riku Mattila teki täyden kauden European Tourilla ja jatkaa samalla kaavalla vuonna 2019

Riku Mattila pääsi kuin varkain European Tourille. Suomen PGA:n jäsen tavoitteli pitkään omaa peliuraa, mutta taloudellisesti kausi European Tourilla caddiena toi paljon paremman leivän pöytään kuin itse pelaamalla mailojen varressa.

Riku Mattila pelasi kaudella 2017 normaaliin tapaan kilpagolfia. Kotimaassa hyvääkin menestystä saavuttanut forssalaislähtöinen Mattila oli siirtynyt asumaan Turkuun jo vuosia aiemmin. Tätä myötä hän oli ystävystynyt hyvin turkulaisten golfareiden kanssa. 

Mattila sai kutsun lähteä Kalle Samoojan caddieksi kauden viimeisin Challenge Tourin kisoihin. Kohtalo astui peliin suuressa Kazakhstanin kilpailussa, jossa Samooja ei päässyt viikonlopun kierroksille. Se oli Mattilalle lopulta kuin lottovoitto. 

Riku hyppäsi kantamaan Tapio Pulkkasen bägiä viikonlopun peleihin. Pulkkanen voitti ja varmisti paikkansa European Tourilla. Voittavaa caddieta ei vaihdettu ja Mattilan työpaikka European Tourilla sai leiman sopimukseen. 

”Se oli vähän sattumaa, en osannut odottaa siinä vaiheessa kun lähdin kantamaan Kallen bägiä, että vuosi 2018 vierähtää maailmaa kiertäen European Tourilla caddiena”, Riku kertoo. 

Riku Mattila on ollut tuttu näky Finnish Tourin voittotaistoissa

Riku Mattila on ollut tuttu näky Finnish Tourin voittotaistoissa

Juha Hakulinen / Finnish Tour

Omat pelit jäivät kolmeen kierrokseen

Mattila on tiedetysti ensimmäinen suomalainen, joka on pelannut miesten tiiltä tuloksen 59 lyöntiä, sittemmin Tuomas Salminen vei Luukin kenttää myös vitosella alkavan suorituksen mukaisesti. Tämä tapahtui vain muutamia kuukausia ennen kuin Mattila kantoi Tapio Pulkkasen bägiä Kazakhstanissa voittoon. Omat pelit ovat sittemmin jääneet. 

”Taisi tulla kolme kierrosta pelattua vuoden aikana, mutta golfkentällä vietettyä aikaa vähintään yhtä paljon kuin ennen”, Riku jatkaa. 

Caddiena Riku Mattila kokee olevansa todella rauhallinen. Hän ei ota turhaan kantaa, mutta jos kysytään hän vastaa ja kokee, että keskusteluita käydään usein kierroksen aikana mailavalinnoista ja tuulista. 

”Tapsa tykkää aika paljon tehdä omat valintansa. Toki meillä tulee monta kertaa kierroksen aikana speksausta siitä mikä on oikea lyönti tai valinta tietyssä kohtaa. Muuten koen todella tärkeäksi sen, että itse pysyy rauhallisena ja se näkyy myös pelaajalle”, Mattila kertoo työnsä arkea. 

Lentokoneet ovat tulleet tutuksi vuoden aikana. Etelä-Afrikassa kisaa pelattiin muun muassa neljä kertaa, joten lentomaileja kertyi mittariin.

”Juuri tein 27 tunnin kotimatkan ovelta ovelle. Kyllä se tuntuu luonnollisesti välillä henkisesti ja fyysisesti, mutta onhan tämä ollut upea vuosi ja on saanut nähdä paljon upeita paikkoja ja tutustua hienoihin ihmisiin”, Riku kertaa. 

Riku Mattila luki linjat oikein Dunhill Linksissa

Riku Mattila luki linjat oikein Dunhill Linksissa

Getty Images

Sveitsi ja Dunhill Links jäivät mieleen

Mattila vietti vuoden aikana paljon aikaa Karri Kakon kanssa. Ensi vuonna mukaan liittyvät Kalle Samooja caddiensa kanssa (ilmeisesti ulkomaalainen) ja Kim Koivu hyppäsi mukaan jo loppukaudesta caddiensa Daniel Silvan kanssa. Silvan parina Mattila osallistui myös caddieiden mestaruuskisoihin Sveitsissä. 

”Sveitsin viikko jäi erityisesti mieleen. Sitä kisaa on kehuttu aina ja kyllä se on ympyröitynä kalenterissa myös ensi vuonna. Yhdeksän reiän green somessa emme pärjänneet Danielin kanssa kovin hyvin. Pelasimme yhdeksän reikää +5. Caddiet ovat kyllä keskimäärin itsekin aika hyviä pelaajia, joten ei tuolla tuloksella ihan hirveän hyvin pärjännyt.”

Kuinka paljon caddiena tienaa? Tapio Pulkkanen teki vuoden aikana yli 500 000 euron palkintorahat, jäikö Mattilalle itselleen voita leivän päälle? 

”Kyllä tämä taloudellisesti oli paljon parempi vuosi kuin kertaakaan itse pelaajana. Jos pelaaja menestyy niin saa siitä itsekin aika kivan korvauksen”, Riku myöntää. 

Vuoden unohtumattomin päivä? 

”Ehdottomasti Dunhill Linksin viimeinen kierros. Se oli päivä, jolloin varmistimme pelioikeuden ensi kaudelle. Ei me siitä hirveästi aamulla spekuloitu, mutta kaikki tiesivät tilanteen. Tapsa pelasi uskomattoman kierroksen ja puttasi ihan jäätävästi kovassa tuulessa”, Riku muistelee. 

Mattila on itsekin seurannut kilpagolfia läpi nuoruutensa. Miltä tuntui kun yhtäkkiä ykköstiillä kätellään muun muassa Lee Westwoodin, Thomas Björnin tai Padraig Harringtonin kanssa. 

”Kai sitä on jo niin vanha, että ei se enää herättänyt mitään punastumista tai muita reaktioita. Ihan mahtavia ja normaaleja tyyppejä ne kaikki ovat ja saavuttaneet suuria asioita lajissa. Oli ne hienoja hetkiä, mutta ei siitä varsinaisia kouristuksia mahanpohjaan tullut”, Riku pohtii. 

Kilpailu European Tourilla on kovaa. Miten Mattila näkee Pulkkasen mahdollisuudet kiertueella nyt ja tulevaisuudessa. 

”Jäi sellainen tunne kauden aikana, että kiertueella on niin sanotusti parempia ja huonompia pelaajia jos laittaa kahteen lokeroon. Tapsa kuuluu ehdottomasti siihen parempaan puoliskoon, jolla on edellytyksiä tehdä hieno ura ja saavuttaa suuria asioita. Sitten on pelaajia, jotka lähinnä sinnittelevät taitotasojensa ylärajoilla.”

Kausi 2018 oli Tapio Pulkkasen ja Riku Mattilan osalta melko kolmijakoinen. Vahva alku, surkea kesä ja upea lopetus. Miten caddien mentaali kesti ylä- ja alamäet? 

”Kyllä siinä täytyy vain omaan työhön keskittyä. Golf on välillä vaikea laji, jossa tulee ylä ja alamäkiä. En mä missään vaiheessa ollut kovin huolissani Tapsasta, jotenkin tuntui, että kortti tulee kotiin tavalla tai toisella.” 

Riku Mattila saa työnantajaltaan puhtaat paperit kaudesta

Riku Mattila saa työnantajaltaan puhtaat paperit kaudesta

Getty Images

Pulkkanen: ”Yhteistyö kehittyi kauden aikana”

Tapio Pulkkanen piti tiiviisti kiinni Riku Mattilasta, vaikka kauden aikana pelillisesti koko aikaa ei kulkenutkaan. Tapsa kertoo, että mitään uusia suunnitelmia ei ole, vaan pari jatkanee samalla roolilla. 

”Tottakai yhteistyö kehittyi kauden aikana ja Riku oppi paljon uutta caddien hommasta läpi vuoden. Loppukaudesta yhteistyö oli jo saumatonta, kyllä siinä aika hyvin oppii toisen tuntemaan kun viettää noin paljon aikaa yhdessä”, Tapsa kertoo. 

Mattilan rooli on kuten suurimman osan muiden caddeista. Varmistaa ja auttaa jos siihen on tarve. 

”Aika pitkälti itse teen aina päätökset. Varmistuksia tulee haettua caddielta ja ajoittain myös puttilinjoja. Dunhill Linksissa Riku luki paljon greeneja ja silloin puttikin upposi hyvin”, Tapsa jakaa kiitosta. 

Etsi luettavaa