Hyppää sisältöön

Rikard Karlberg yllättävään johtoon World Golf Championshipissä

Karlberg voitti European Tourilla kauden 2015 OPEN D'ITALIAN

WGC HSBC Champions alkoi torstaina Kiinassa. Aasian majoriksi luokiteltu kilpailu esittelee lähes kaikki maailman parhaat pelaajat.

Avauskierros oli erittäin viihdyttävä.  Kisakenttä Sheshan International oli mielenkiintoinen haaste pelaajille. Viime viikkojen rankkasateet ovat pehmentäneet kenttää mutta se ei silti ollut hampaaton. Raffit olivat erittäin paksut ja pakottivat pelaajat ajoittain jopa välilyönteihin. Avauslyöntien tarkkuus nousi tärkeään rooliin. 

Täysin tyynessä kelissä tulosta pystyi tekemään hyvillä lyönneillä. Ruotsin Rikard Karlberg oli päivän kuumin pelaaja ja aloitti kierroksensa neljällä peräkkäisellä birdiellä. Ruotsalainen oli kierrostaan yhdeksän alle parin mutta sortui bogiin viimeisellä lyötyään avauslyöntinsä bunkkeriin. Tulos kahdeksan alle parin 64 riitti kuitenkin lyönnin johtoon torstain päätteeksi. Se miten maailmanlistan 87 pelaaja pääsi WGC kilpailuun mukaan on pieni mysteeri. Parhaimmillaan Karlberg on ollut World Rankingissa sijalla 72. 

Kilpailun toiselle sijalle nousi Rickie Fowler (-7, 65), joka missasi kierroksella vain yhden griinin ja näytti löytäneen myös kauden 2015 puttituntuman. Griinit eivät olleet helpoimmasta päästä. Päivän sumuinen sade piti pinnan kosteana ja erittäin kuuma kesä oli vahingoittanut griinien ruohon tasoa. Ennen kisaviikkoa pelaajille ilmoitettiin ruoholaadun olevan tavallista heikompi. Silti televisiokuviin ei ollut nähtävissä suuria ongelmia griinien kanssa.

GettyImages

Kierroksen jälkeen Fowler kehui draivaamistaan ja rautapeliä. Hän myönsi, että kaudella 2016 svingi oli päässyt lipsumaan liian kauas oikeista asennoista ja lupasi jatkossa huoltaa svingiä entistä tarkemmin. Fowler huomautti, että etenkin kentän takaysillä griinit olivat melko haastavassa kunnossa. Päivän trafiikki ehti kuluttaa pehmeitä pintoja ja sumun kosteus teki ruohosta hitaan putata. 

GettyImages

Rory McIlroy (-1) onnistui hienosti tiiltä griinille mutta ei onnistunut käyttämään paikkoja hyödyksi griineillä. McIlroyn kohuttu välinetestaus näytti kuitenkin onnistuneen.  TaylorMaden M2 draiveri ja väyläpuu toimivat loistavasti. Hän oli jatkuvasti pelikavereitaan Adam Scottia (-3) ja Bubba Watsonia (-1) pidempi ja osui myös väyliin kiitettävästi. Rory missasi kierroksella vain neljä griiniä mutta oli putts per green tilastoissa sijalla 68 kun kilpailussa on mukana 78 pelaajaa. 

Adam Scott (-3) onnistui hyvään suoritukseen vaikka korttiin lipsahti kolme bogia. 

Russell Knox, Daniel Berger ja Hideki Matsuyama jakavat kolmatta sijaa tuloksessa -6. Knox on kilpailun puolustava voittaja. 

Dustin Johnson (+2) ja Andrew Johnston (+3) tekivät pelistä vaikeaa kehnojen avauslyöntien takia. 

Leaderboard

Etsi luettavaa