Hyppää sisältöön

Rautahermoinen Matilda Castrén ratkaisi Solheim Cupin voiton Euroopalle – kapteeni Matthew kuvasi sankaria yhdellä sanalla: ”Supertähti”

Matilda Castrén jatkaa Gant Ladies Openin kärjessä.

Matilda Castrén toteutti lapsuuden unelmansa ja vähän enemmän. Voiton Euroopalle ratkaissut putti upposi noin neljästä metristä.

Matilda Castrén on ratkaissut Solheim Cupin voiton Euroopalle lopulta jännitysnäytelmäksi muuttuneessa ottelussa.

Tilanne oli 13–10 Euroopalle, kun Castrén pelasi päätösreikää Yhdysvaltain Lizette Salasia vastaan. Hän johti tiukkaa ottelua yhdellä reiällä, mutta heikohkon avauksen ja kehnon lähestymislyönnin jälkeen Matildan pallo oli etubunkkerissa vaikeahkossa paikassa lähellä esteen korkeaa etulippaa.

Sen sijaan Salas löi oman lähestymisensä varmasti viheriölle. Tässä vaiheessa näytti siltä, että parin tekeminen Matildan paikasta olisi tekemätön paikka, mutta uskomatonta kautta pelaava suomalainen taikoi pallon bunkkerista noin neljään metriin.

Kun Salas selvitti pallon reikään kahdella, oli Matildan upotettava putti ratkaistaakseen voiton Euroopalle, jolle puolustavana mestarina riittäisi 14 pistettä voiton uusimiseen.

Castrén luki puttia tarkasti caddiensä kanssa ja pitkän valmistautumisen jälkeen hän rullautti putterillaan pallon keskelle reikää.

Katso videolta Matilda Castrénin häikäisevä putti kovan paineen alla:

Tähän asti Solheim Cupin kaksinpeleissä voittamattomasti esiintynyt Lizette Salas oli lyöty ensimmäistä kertaa! Nyt yhdysvaltalaisen pistesaldo kaksinpeleissä näyttää kolmea voittoa, yhtä tasapeliä ja yhtä tappiota.

”Supertähti! Putti, jonka hän upotti viimeisellä reiällä oli uskomaton”, Euroopan joukkueen kapteeni Catriona Matthew ylisti tv-haastattelussa Castrénin suoritusta.

Sankaritarina vailla vertaa

Kapteeni Catriona Matthew kuvasi Matilda Castrénia supertähdeksi.

Kapteeni Catriona Matthew kuvasi Matilda Castrénia supertähdeksi.

Getty Images

Castrénin nousu koko Solheim Cupin ratkaisijaksi on melkoinen tarina. Vielä pari kuukautta sitten, hänellä ei ollut edes mahdollisuutta päästä mukaan Euroopan joukkueeseen, koska häneltä puuttui Ladies European Tourin jäsenyys, joka on edellytys Euroopan Solheim Cup -joukkueeseen pääsemiselle.

Hän matkusti Suomeen LET:n Gant Openiin ja otti selkä seinää vasten voiton, mikä toi hänelle vaadittavan jäsenyyden LET:lle ja myöhemmin villillä kortilla paikan Euroopan joukkueeseen.

Syyskuussa 2021 hän onkin sitten Euroopan juhlittu sankari!

Solheim Cup sujui muutenkin Matilda Castrénilta kiitettävin arvosanoin. Hänen saldokseen tuli kolme voittoa ja yksi tappio neljässä ottelussa. Hän oli joukkueen kantavia voimia ja muodosti tehokkaan tiimin kolminkertaisen major-voittajan ja seitsemättä kertaa Solheim Cupissa esiintyneen Anna Nordqvistin kanssa.

Oman ottelun ja Solheim Cupin ratkettua suomalaisella golftähdellä oli luonnollisesti tunteet pinnassa.

”On vaikea laittaa ajatuksia sanoiksi. Tärisen yhä”, hän sanoi televisiohaastattelussa.

”Katsoin tulostaulua ja tiesin sen olevan tärkeä putti, vaikka en ollut varma, oliko se voittoputti”, Castrén jatkoi.

Ja olihan se. Kun putti upposi Castrénia tuli ensimmäisten joukossa onnittelemaan kapteeni Matthew.

”Kokemus on ollut uskomaton ja unelmien täyttymys. Oli hauskaa ja opettavaista pelata Annan kanssa.”

Jo aiemmin Castrén on sanonut, että Solheim Cup -joukkueeseen pääseminen oli hänen lapsuuden haaveensa, mutta olisiko hän tuolloin edes uskaltanut uneksia, että ratkaisisi uransa ensimmäisessä Solheim Cupissa voiton Euroopalle. 

”Tämä oli kaikkea sitä, mitä uskalsin odottaa”, hän kuvaili Solheim Cup -kokemustaan.

Pedersen toi viimeisen pisteen

Ottelu päättyi lopulta Euroopalle lukemin 15–13, kun viimeisessä parissa pelannut Tanskan Emily Kristine Pedersen kukisti maailmanlistan seiskan Danielle Kangin.

Näin Euroopan joukkue onnistui säilyttämään saman kahden pisteen johdon, jossa sunnuntain kaksintaisteluihin lähdettiin.

Muut ottelu päättyivät seuraavasti:

Anna Nordqvist–Lexi Thompson Tasan
Madele Sagström–Ally Ewing 3/2
Leona Maguire–Jennifer Kupcho 5/4 
Georgia Hall–Nelly Korda 1/0
Celine Boutier–Mina Harigae 5/4
Nanna Koerstz Madsen–Austin Ernst Tasan
Matilda Castrén–Lizette Salas 1/0
Carlota Ciganda–Brittany Altomare 2/1
Sophia Popov–Megan Khang 3/2
Mel Reid–Yealimi Noh 1/0
Charley Hull–Jessica Korda 3/1
Emily Kristine Pedersen–Danielle Kang 

Yhdysvallat otti loppukirin

Solheim Cupista 2021 muodostui lopulta jännittävä, vaikka maanantaina alkuun näytti siltä, että Eurooppa menee menojaan, kun se voitti selvästi kolme ensimmäistä ottelua. Ensimmäisenä pisteen Euroopalle varmisti Castrénin ohella joukkueen toinen tulokassankari, 4,5 pistettä 5 ottelussa tuonut Irlannin Leona Maguire.

Yhdysvallat sai maanantain osalta kuparisen rikki, kun Lexi Thompson jakoi pisteen Nordqvistin kanssa todella kiehtovassa ja jännittävässä ottelussa.

Maailmanlistan ykkönen Nelly Korda otti ensimmäisen voiton Yhdysvalloille Georgia Hallia vastaan, vaikka jäi alussa pari reikää jälkeen.

Sen jälkeen yhdysvaltalaiset aloittivat myöhempään lähteiden pelaajien osalta kovan kirin, ja tulostaululla väri vaihtui sinisestä ja valkoisesta punavoittoiseksi.

Näin Euroopan toiveet alkoivat levätä Matildan ja Tanskan Pedersenin harteilla. Kun Castrén upotti ratkaisevan putin, Pedersen oli kolme reikää edellä vastustajaansa Danielle Kangia

Castrénin voittoputin jälkeen Yhdysvallat otti neljä perättäistä voittoa, kun Brittany Altomare, Megan Khang, Yealimi Noh ja Jessica Korda onnistuivat kääntämään ottelunsa voitokseen.

Pedersenin ja Kangin ottelu ratkesi lopulta vasta päätösreiällä tanskalaisen eduksi.

Vasta sen jälkeen Euroopan juhlat pääsivät kunnolla alkamaan.

Ja voi olla, että ne kestävätkin sitten jonkin aikaa.

Solheim Cupin tulospalvelu

Etsi luettavaa