Hyppää sisältöön

Rantasesta ja Hallanorosta Ranskan mestareita maan ensimmäisessä speedgolf-kisassa

Mikko Rantanen

Mikko Rantanen mureni, mutta onnistui pitämään johtoasemansa loppuun saakka. Milla Hallanoro paransi ja alitti sekä tunnin että 80 lyönnin rajan.

Mikko Rantasella oli tänään eilistä vaisumpi golfpäivä, mutta se riitti kuitenkin voittoon speedgolfin Ranskan mestaruuskisoissa. Rantanen pelasi tänään yhdeksän lyöntiä lauantaita heikomman golftuloksen, mutta aikaa kierrokseen kului kuitenkin yhtä vähän kuin eilenkin.

”Eilen oli hyvä päivä: 73 lyöntiä ja 54 minuuttia. Tänään vähän mureni peli. En tiedä, mistä johtuu, ikämies ei ole vissiin riittävän hyvässä kondiksessa. Tänään tuli 82 lyöntiä ja sama aika, mutta voitto tuli, joten siihen pitää olla tyytyväinen”, Rantanen sanoi Speedgolf Finlandin Facebookissa julkaistussa videohaastattelussa.

Myöhemmin Rantanen viestitti, että miehillä alkoi kisassa painaa väsymys. Kisa pelattiin tuhannen metrin korkeudessa juoksumatkaltaan melko pitkällä kentällä.

”En tiedä, mikä peliini meni. Lähes täydelliset avaukset, mutta lähestymiset, chipit ja putit menivät sivuttain. Rytmi oli huono, ja murenin kuin hapankorppu. Onneksi muutkin murenivat ja kuuden lyönnin johto säilyi”, Rantanen kirjoitti.

Henrik Honkalehto paransi peliään, mutta putosi eilisestä sijan viidenneksi.

Suomeen tuli myös naisten sarjan voitto, sillä eilisen jälkeen kilpailua johtanut Milla Hallanoro ei menettänyt  asemaansa toisena kilpailupäivänä. Sen sijaan hän paransi tulostaan ja onnistui alittamaan sekä tunnin että 80 lyönnin rajan.

”Peruspeliä, hyvää speedgolfia, hyvällä fiiliksillä ja birkku vikalle kruunasi voiton”, Hallanoro viestitti Ranskasta.

Ranskan mestaruuskisat olivat ensimmäiset speedgolf-kisat Ranskassa.

Juttua korjattu: Henrik Honkalehto oli kisan yhteistuloksissa viides ei kuudes.

Etsi luettavaa