Hyppää sisältöön

Rantanen voitti Speedgolf Tourin puhtaalla pelillä – toiminnanjohtaja Juha Korhonen testasi lajia

Golfliiton toiminnanjohtajan Juha Korhonen kokeili speedgolfia ensimmäistä kertaa. Mikko Rantanen on jo konkari lajissa.

Speedgolf Tour -kausi saatiin päätökseen torstaiaamuna, kun Talissa pelattiin kiertueen viimeinen kilpailu. Voittoon pelasi jälleen kerran Mikko Rantanen kiertueen uudella ennätysajalla.

Mikko Rantanen otti jälleen voiton Speedgolf Tourilla. Rantanen voitti kiertueen puhtaalla pelillä, sillä hän oli paras jokaisessa kuudessa osakilpailussa.

Helsingin Golfklubilla eli Talissa pelatussa päätöskisassa Rantasen tulos oli 123,44. Hän käytti kierrokseen aikaa noin 45 minuuttia ja lyöntitulos 78. Juoksumatkaa par 71 -kentällä tuli 7,2 kilometriä. Tulos on kiertueen uusi ennätys, sillä pari viikkoa sitten Salossa Rantasen tulos oli 123,59.

Rantanen lähti pelaamaan viimeistä kilpailua viidellä mailalla, ja hänen tavoitteenaan oli pelata kierros pariin tai muutaman yli. Tänään golf ei kuitenkaan kulkenut odotetusti ja tuloksena oli 78 lyönnin kierros.

”Alussa tuntui, ettei tästä tule oikein mitään”, sanoi Rantanen, joka teki kierroksellaan 11 paria ja seitsemän bogia.

Juoksuaika oli kuitenkin odotettua parempi. Hän lähti tavoittelemaan 48 minuutin alitusta, mutta lopputulos oli 45 minuuttia 44 sekuntia.

”Juoksin niin kovaa kuin pystyin, että 14 reiällä alkoi ahdistaa”, Rantanen kertoi.

Speedgolf Tourin toiseksi sijoittui Hyvigolfin pro Janne Linnermo ja kolmanneksi Suur-Helsingin Golfin Jukka Ruotsila. Kärkikolmikko oli ainoa, joka kiersi kaikki kuusi kiertueen osakilpailua.

”Speedgolfin tarina voi lähteä vielä loikalle”

Kilpailuun oli kutsuttu myös Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen. Hän kokeili lajia torstaina ensimmäistä kertaa.

”Lasit menivät huuruun ja lätsä oli liikaa päässä”, Korhonen naureskeli kierroksen jälkeen.

Korhosen mukaan lajissa yhdistyy hienolla tavalla kuntoilu ja golf. Hän muistutti, että fitness on maailmalla megatrendi.

”Oli upea kokemus. Hienoa, että olette tuoneen tällaisen lajin Suomeen. Tämä tarina voi lähteä loikalle”, Korhonen ennakoi.

Korhosen pelasi kierroksen 93 lyönnillä ja aikaa hän käytti 75 minuuttia.

Speedgolf Finlandin kotisivut

Etsi luettavaa