Hyppää sisältöön

Rantanen ja Pitkälä niukasti ulos joukkuekisan mitalipeleistä

Mikko Rantanen ja Jari Pitkälä edustivat Suomea speedgolfin MM-kisoissa.

Suomen mitalitili ei saanut täydennystä tänään päättyneissä speedgolfin MM-kisoissa.

Mikko Rantanen ja Jari Pitkälä ovat sijoittuneet viidenneksi speedgolfin MM-kisojen joukkuekisassa. Fourball-pelimuotona pelatussa kisassa neljä parasta joukkuetta etenivät shootoutina käytyihin mitalipeleihin.

Rantasen ja Pitkälän olisi pitänyt pelata tänään joko lyönnin paremmin tai juosta 40 sekuntia nopeammin yltääkseen neljän joukkoon.

Kaksikon speedgolf tulos oli tänään oli 130,32 (72 lyöntiä ja 58.32 min), kun neljänneksi sijoittuneen Cuppin pariskunnan tulos oli 129.52.

”Pelattiin tasapainoisesti, hyvällä rytmillä. Par-tulos ei riittänyt jatkoon, 40 sekuntia nopeammin olisi pitänyt juosta. Lyönnin päähän jäi mitalitaisto”, Pitkälä harmitteli GoGolfille.

Eilen maailmanmestaruuden voittanut Rantanen kehui joukkuekaverinsa panosta kisassa Facebook-päivityksessään.

”Jari paransi peliään ja teki tänään kolme birdieä ja muutaman hienon par-pelastuksen”, Rantanen sanoi.

Suomen lyöntipelitulos on päivän toiseksi paras, ja kaksikko piti kuudenneksi kovinta juoksutahtia yllä. Kaikkiaan kisaan osallistui 15 joukkuetta.

Pelimuoto oli siinä mielenkiintoinen, kaksikko pelasi kierroksen yhdessä siten, että kummankin pelaajan piti pelata pallo vähintään viheriölle saakka. Tulokseksi merkittiin parin parempi tulos. Lisäksi kummankin pelaajan piti poistua tiiauspaikalta yhtäaikaa.

Speedgolf-kentäksi Turningstone Resortin kenttä on melko pitkä. Juoksumatkaa kertyi 8,5 kilometriä.

Shootoutin tuloksia ei ollut vielä saatavilla tätä juttua kirjoittaessa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa