Hyppää sisältöön

Raffia luvassa Challenge Tourilla: ”Kolmas leikkuu on jo kuin elokuista viljapeltoa”

Lauri Ruuskan peli kulkee PGA de Catalunyassa

Challenge Tourin kilpailu käydään tällä viikolla Sveitsissä. Suomalaisista mukana ovat kutsuilla Oliver Lindell ja Lauri Ruuska. Ruuskalle Challenge Tourin startti on kauden ensimmäinen.

Challenge Tourin kalenterissa on tällä viikolla kilpailu Sveitsissä. Swiss Challengen palkintopotti on 20 000 euroa pienempi kuin tämän vuoden standardi, eli 180 000 €. Suomalaisista omaa osuuttaan Sveitsin kullasta lähtivät hakemaan Oliver Lindell ja Lauri Ruuska

Lindellin alkukausi on ollut kohtalainen, parhaana sijoituksena on avauskilpailun 13:s sija. Sen jälkeen Lindell on päässyt molemmissa kisoissa jatkoon, mutta jäänyt jämäsijoille 54 ja 60. Oliver lähti reissuun luottavaisena. 

”Kyllä peli on kunnossa. Pelasin juuri kotikentän kymmenen alle. Ehkä tämä voisi olla se viikko. Treenit on ainakin sujuneet hyvin”, porvoolainen kertoi. 

Lauri Ruuska on näyttänyt taitonsa kotimaassa ja pohjoismaisella Nordic Leaguella. Tällä viikolla hän pelaa vuoden ensimmäisen Challenge Tourin kisansa. Lauri laittoi tunnelmiaan kentästä, jossa kannattaa pitää pallo väylällä. 

”Ihan hyvillä fiiliksillä. Pohjalla paljon kohtalaisia kisoja Nordic Leaguesta keväältä, joten pelissä lupaavia merkkejä. Kenttä vaatii paljon tarkkutta varsinkin tiiltä. Heti väylien vieressä on jo todella tahmeaa raffia josta ei pidemmillä mailoilla pitkälle pääse ja niin sanottu kolmas leikkuu on jo kuin elokuista viljapeltoa josta palloja ei hyvin todennäköisesti edes löydä ja pelaaminen mahdotonta”, Ruuska kertoo. 

Pelistrategia pitkälyöntisellä Ruuskalla tulee muodostumaan pitkälti väyläosumien hakemiseen. 

”Driveria ei tule hirveästi lyötyä senkin takia ja muutenkin tarkkuus on pituutta tärkeämpää täällä. Turhan pitkä kenttä ei ole. Kiva päästä pelaamaan vähän tyynemmässä kelissä mihin on Pohjoismaissa tottunut. Se on aiheuttanut välillä ongelmia varsinkin pääkopalle kun on joutunut käyttämään paljon energiaa tuuleen. Pelissä on ollut paljon hyviä merkkejä pitkään vaikka tulokset on viime aikoina ailahdellut. Swingi on hyvällä mallilla joten luottavaisin mielin lähdetään ladulle”, Ruuska lähettää terveiset. 

Kilpailun ykkössuosikki lienee ranskalainen Antoine Rozner, joka on voittanut jo kaksi kisaa tällä kaudella. Lisäksi hän oli mukana Belgian Knock Out -kisassa European Tourilla aina sunnuntain aamupäivään saakka jääden lopulta jakamaan 13:tta sijaa. 

Lauri Ruuska aloittaa ensimmäisen päivänsä Rolexin aikaan kello 9.15 ja Oliver Lindell kello 14.40. Aikaero kellojen maasta Suomeen on yksi tunti. 

Etsi luettavaa