Hyppää sisältöön

Pulkkasen tahti vain yltyi Tsekissä – kärkipaikka eikä vieläkään bogeja

Tapio Pulkkanen jatkaa vahvoja otteitaan

Tapio Pulkkanen nousi Tsekin Challenge Tour -kilpailun kärkeen kahden kierroksen jälkeen. Hän jakaa johtoaseman Julian Surin kanssa.

Kymen Golfin Tapio Pulkkanen jatkoi mestarillisia otteitaan Tsekissä pelattavassa Challenge Tourin kilpailussa. Pulkkanen on kahden kierroksen jälkeen tuloksessa -12 (67-65), mikä nosti hänet jaetulle johtopaikalle.

Pulkkanen teki tänään seitsemän birdietä ja 11 paria. Bogit loistivat tänään poissaolollaan aivan kuten eilisellä avauskierroksella.

Tänään Pulkkanen onnistui tekemään yhden birdien myös par-viitoselle, kun eilinen saldo oli pyöreä nolla. Yleensä par-viitoset ovat pitkälyöntiselle Pulkkaselle syömähampaita.

”Takaysin femmat ovat vaikeat, ja etuysillä ei vaan ole osunut kohdalleen, vielä”, Pulkkanen kertoi GoGolfille.

Pulkkanen lähtee luottavaisin mielin viikonlopulle. Kenttä tuntuu sopivan hänelle ja tänään hän onnistui muutamassa pitkässä putissa.

”Kenttä tällä kertaa tuntuu sopivan, vaikka aikaisemmilla kerroilla täältä ei ole erityistä menestystä”, Pulkkanen sanoi.

Pulkkasella on kokemusta voittotaistelussa olemista jo aiemmin tällä kaudella, sillä hän sijoittui Turkin-osakilpailussa toiseksi. Challenge Tourin rahalistalla hän on neljäntenä, kun kärkipaikkaa hänen kanssaan jakava Julian Suri on ranking-kakkonen.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa