Hyppää sisältöön

Pukinkonttiin pienempi tasoitus – osta lahjakortti prolle kätevästi netistä

Golfista nauttii enemmän

Lahjakortti golfopettajan pakeille on joululahja, josta golfari kiittää. Birdietimen kautta ostat lahjakortin muitta mutkitta.

JOULU LÄHESTYY ja samalla hiipii stressi siitä, mitä hankkia itselle tärkeille ihmisille lahjaksi. Kovan tai pehmeän paketin sijaan aineettomat lahjat ovat mieluisia, sillä monet hukkuvat tavaran paljouteen.

Vikaan ei voi mennä, mikäli golfarille hankkii lahjaksi yksityistunnin tai kaksi golfprolle. Talvi on hyvää aikaa käydä golfopissa, sillä svingimuutosten tekeminen ei suju sormia napsauttamalla. Pelikauden ulkopuolella pelaajan paineet tehdä hyvää tulosta myös kasvavat.

“Golf voi ottaa todella pahasti päähän silloin, kun se ei suju. Ja täysin turhaan, koska kuka tahansa osaa pelata paremmin ottamalla golfopetusta”, muistuttaa Mikael Back Birdietimesta.

 

BIRDIETIME YHDISTÄÄ suomalaiset golfopettajat ja -pelaajat keskenään. Palvelu on melko uusi, mutta moni suomalainen golfopettaja käyttää jo ajanvarausjärjestelmää.

Birdietime myy myös lahjakortteja. Niiden ostaminen sujuu nopeasti netissä. Lahjakortit ovat voimassa vuoden ostohetkestä, joten ne voi käyttää joko heti joulun jälkeen tai säästää tulevaan kauteen.

”Lahjakortti on helppo ostaa ja antaa, ja se auttaa lahjan saajaa nauttimaan pelistä entistä enemmän”, Back korostaa.

Lahjakorttiin voi valita haluamansa summan, jonka kortin saaja voi käyttää kenen tahansa Birdietimea käyttävän golfopettajan yksityistunnin, ryhmäopetuksen tai kurssin maksamiseen.

 

SUOMESSA BIRDIETIMEA käyttävien golfopettajien määrä kasvaa koko ajan. Yksi heistä on Samuli Seppälä, joka opettaa Espoon Ringside Golfissa. Samuli on tyytyväinen palveluun, sillä se vapauttaa hänen aikaansa leipätyöhön.

“Oma arkeni kuluu pääosin harjoitusalueella asiakkaideni kanssa. Nyt voin olla samaan aikaan buukattavissa verkossa, tämähän on hyvää asiakaspalvelua”, Seppälä näkee.

“Lahjakortti on mielestäni osuva lahja kenelle tahansa golfarille tai vaikka green card -kurssilaiselle. Lahjan saaja voi käyttää lahjansa myöhemmin hänelle sopivalla tavalla kerralla tai osissa”, Seppälä lisää.

Tutustu Birdietime-palveluun osoitteessa birdietime.com. Sivuilta löydät listauksen kaikista palvelua käyttävistä golfopettajista.

 


Lahjakortin ostaminen on helppoa

1. Avaa verkkopalvelu birdietime.com.

2. Valitse haluamasi lahjakortin arvo: 50–600 euroa.

3. Maksa ostoksesi joko luottokortilla tai pankkitunnuksilla.


 

Etsi luettavaa