Hyppää pääsisältöön

Hopearannikon kotoisa golfkeskittymä Bom Sucesso

Viime vuoden Senior Tourin finaalikohde Bom Sucesso on tänä vuonna mukana Destinations Tourilla.

Portugalin pääkaupunki Lissabon tuntuu elävän kulttuurista — ja herkullisista kulinaristisista nautinnoista. Kaupunki yhdistää kiinnostavalla tavalla vanhaa ja uutta, mikä näkyy erityisesti arkkitehtuurissa, mutta myös vanhat tavat ja perinteet sykkivät Lissabonissa nykypäivän elämänrytmin tahdissa.

Golfarille auringossa kylpevä merenrantakaupunki tarjoaa yllätyksen: Lissabonin läheisyydestä, noin 80 kilometriä pohjoiseen, löytyy alue, joka on muodostunut pienimuotoiseksi golfkeskittymäksi. Bom Sucesson kentän lisäksi siellä sijaitsevat Óbidosin, West Cliffsin ja Praia D’El Rein kentät.

Bom Sucesso on ainutlaatuinen viiden tähden golfresort, jossa panostetaan aktiivisuuteen ja liikuntaan. Kentän ulkopuolella voi esimerkiksi pelata tennistä tai käydä surffaamassa. Resortin järjestämät viini- ja livemusiikki-illat lisäävät paikan muutoinkin kotoisaa tunnelmaa.

Bom Sucesson lähellä sijaitsee historiallisesta arkkitehtuurista tunnettu Óbidosin keskiaikainen kaupunki. Matka-ajankohta kannattaa yrittää ajoittaa sen keskiaikaismarkkinoiden, joukumarkkinoiden tai suklaafestivaalien kanssa samaan aikaan.

SILVER COASTIN GOLFKENTTIÄ

  1. Bom Sucesso
  2. West Cliffs
  3. Praia D’El Rey
  4. Royal Óbidos

Golfreseptin ja Tomi Tolsan matka Bom Sucessoon 18.-25.10.

Matkaan sisältyy:

  • Suorat TAP Portugalin lennot Helsinki-Lissabon-Helsinki sis. kirjattavan matkatavaralaukun ruumaan
  • Majoitus Bom Sucesson viiden tähden lomahuoneistossa kaikilla mukavuuksilla jaetussa kahden hengen huoneistossa
  • 6 x green fee neljälle eri huippukentälle (2 x Bom Sucesso, 2 x Royal Obidos, 1 x Praia d’El Rey, 1 x West Cliffs)
  • Harjoittelu rangella kolmena päivänä ennen kierrosta
  • Aamiaiset golfklubilla
  • Päivällinen paikallisessa rantaravintolassa (kolme ruokalajia ja juomat)
  • Päivällinen paikallisella viinitilalla sekä viininmaistelu
  • Päätös päivällinen Guardian Bom Sucesso Club Housella
  • Kuljetukset kohteessa ohjelman mukaisesti
  • Golfreseptin matkanjohtajan palvelut/ PGA Pro Tomi Tolsa

Hinta 1320 € 

Varaa matka


Destinations Tourilta voit voittaa golf- ja majoituspaketin Bom Sucessoon

Ilmoittaudu mukaan kauden hauskimpiin tapahtumiin:

LUE LISÄÄ


Mikä ihmeen Bom Sucesso - GoGolf tutustumassa Portugaliin! Lue juttu.