Hyppää sisältöön

Poliisin päätti tutkinnan: Ei petosrikosta Petikossa

Vantaan Golfpuiston portit menivät kiinni kesällä 2018.

Poliisin mukaan Vantaan Golfpuisto ei syyllistynyt petokseen, kun sen Vantaan kaupungilta vuokraamille maille läjitettiin valtavia määriä maita. Sen sijaan törkeää ympäristön turmelemista koskeva tutkinta etenee syyteharkintaan.

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Vantaan Golfpuistoa koskeneen petostutkinnan. Tutkintapyynnön jätti kesällä 2018 Vantaan kaupunki, jonka mukaan Petikkoon golfkenttää rakentanut Vantaan Golfpuisto Oy olisi syyllistynyt törkeään petokseen kuljettaessaan golfkentän työmaalle valtavia massoja maata.

Poliisi teki petosasiassa tänään päätöksen: ei rikosta.

”Katson, että asiassa on kysymys sopimusoikeudellisesta riita-asiasta”, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hans Pirttilä perustelee päätöksessä.

Poliisi ei löytänyt sille toimitettujen materiaalien ja tutkinnan jälkeen asiassa petosta, joka edellyttäisi tahallista erehdyttämistarkoitusta jo sopimuksen tekovaiheessa.

”Erehdyttämistarkoituksesta ei ole saatu esitutkinnassa selvitystä. Sen johdosta, että toiminnan kuluessa on menetelty vastoin sopimusta, voi asianomistajaja tai vahingonkärsijä harkintansa mukaan käynnistää siviilioikeudellisen prosessin”, poliisin päätöksessä todetaan.

Konkurssiin menneen Vantaan Golfpuisto Oy:n entinen hallituksen puheenjohtaja Jari Koski oli tyytyväinen poliisin päätöksestä.

”Hienoa, että asioita saadaan vuosien vääntämisen jälkeen päätökseen”, sanoo Koski.

Kesällä 2018 Vantaan kaupunki jätti tutkintapyynnön myös törkeästä ympäristön turmelemisesta. Tutkinnanjohtaja Pirttilä kertoi GoGolfille, että tämä asia etenee syyteharkintaan.

Etsi luettavaa