Hyppää sisältöön

Pituusko kaikki kaikessa: Bernhard-pappa päihitti massa-Brysonin Augastassa

Raivokkaita draiveja paukuttava Bryson DeChambeau hävisi viime viikolla Bernhard Langerille Mastersissa.

Eläkeikäinen Bernhard Langer päihitti Bryson DeChambeaun Augustassa, vaikka jäi tälle draivien mitassa huimia metrimääriä.

Pituus vaikuttaa olevan lähes kaikki kaikessa nykygolfissa. Mutta ei kuitenkaan ihan kaikkea. Bryson DeChambeau oli Masters Tournamentin ykkössuosikki, mutta jäi lopulta jaetulle 34. sijalle.

Hänen edelleen sijoittui muun muassa Bernhard Langer. Hän on 63-vuotias, eli yli tuplasti 27-vuotiasta DeChambeauta vanhempi ja samanikäinen kuin Langer Christina-tytär. Itse asiassa Langer oli voittanut jo kaksi Mastersia ennen kuin DeChambeau oli vielä edes syntynyt.

Miehillä on myös melkoinen kokoero. Ikäisekseen huippukunnossa oleva Langer painaa 37 kiloa vähemmän kuin DeChambeau, joka on hakenut kroppaansa massaa viimeisen vuoden aikana. Pituuseroa miehillä on Brysonin hyväksi 11 senttiä. 

Siinä missä Langerin muistuttaa maileria, DeChambeau näyttää kiekonheittäjältä.

Draivien pituudessa DeChambeau oli koko kilpailun paras. Hän löi keskimäärin 295 metriä pitkiä draiveja. Langer jäi DeChambeausta lähes 60 metriä draivien keskimitassa.

Tämä toi Brysonille luonnollisesti valtavan kilpailuedun, semminkin kun pituusero kertaantuu Brysonin lyödessä huomattavasti pidemmälle kuin Bernhard myös raudoillaan. Joillakin rei’illä Langerin kaivaessa lähestymiseen bägistä hybridiä DeChambeaulla saattoi olla kädessään wedge.

Langer kuitenkin osui väyliin huomattavasti DeChambeauta tarkemmin. Cutista selvinneistä Langerin väyläosumaprosentti oli koko porukan paras: 87,5 %. Hän missasi neljän kierroksen aikana ainoastaan seitsemän väylää.

DeChambeaun väyläosumaprosentti oli vajaat 20 prosenttiyksikköä heikompi kuin Langerilla, jossa hän sijoittui tilaston häntäpäähän. 

Upeaa lähipeliä koko viikon pelannut Langer päihitti lopulta Brysonin lyönnillä. Tämä kertoo siitä, että pituus ei ole kuitenkaan golfissa kaikki kaikessa, vaan myös lyöntien tarkkuudella ja lähipelillä on merkitystä.

Langer DeChambeau
Ikä 63 vuotta 27 vuotta
Pituus 174 cm 185 cm
Paino 74 kg 111 kg
Draivien ka. 237 m 295 m
Draivien tarkkuus 69,64 % 87,5 %
Pisin draivi 254 m 315 m
Sijoitus kisassa 29. 34.

Etsi luettavaa