Hyppää sisältöön

PING tuo markkinoille räätälöitävän naisten mailasetin

PING:illä on merkkivuosi

PING:in heinäkuun toisella puoliskolla kauppoihin tulevassa G Le2-malllistossa painotetaan räätälöinnin mahdollisuuksia naispelaajan tarpeiden mukaan. Draiverin lisäksi mallistosta löytyy neljä väyläpuuta, neljä hybridiä, seitsemän rautamailaa sekä kolme eri putterimallia

Teknisiä uutuuksia, aiempaa kevyempiä mailojen kokonaispainoja, huippumateriaaleja sekä enemmän säätömahdollisuuksia. Tätä kaikkea luvataan PING:in  G Le2-malllistossa, joka lanseerattiin heinäkuun alussa yhtiön pääkonttorissa Phoenixissa.

60  vuotta täyttävä PING on edelläkävijä mailaffittauksessa jo vuosikymmenten takaa.  Yrityksen perustanut norjalaistaustainen Solheimin perhe on panostanut  naisiin ja tukenut tapahtumia ( Solheim Cup) varsin pitkään ja näkyvästi. 

Naisten mallistojen fittausmahdollisuudet ovat useimmilla merkeillä olleet huomattavasti miehiä rajoitetumpia. Tämä on yksi epäkohta, joka sai PING:in tarttumaan härkää sarvista omassa tuotekehittelyssä.

“G Le2 mallisto on jatkoa työllemme, jolla haluamme helpottaa naisten pelaamista, lisätä mailanpäähän vauhtia paremmilla välineillä ja sitäkautta lisätä harrastamisesta saatavaa nautintoa”, linjasi Stacey Pauwels, PING:in  varatoimitusjohtaja, joka on yrityksen perustajien Karsten ja Louise Solheimin lapsenlapsi.

G Le2-mallistossa on aiempaa enemmän mahdollisuuksia räätälöidä lavan nostokulmaa, lie-kulmia ja varren pituuksia. Vaihtoehtoja on enemmän myös varren painoisssa, niiden jäykkyksissä sekä saatavilla olevissa gripeissä.

Malliston draiverin ominaisuuksista tiedotteessa nostetaan esiin anteeksiantavuus, korkeampi tehoarvo (MOI), titanium lavan materiaalina, aerodynaamisempi ja pyöreämpi lavan muoto sekä aiempaa pienempi kokonaispaino. G Le2 draiverin nostokulmaa (11,5 astetta) pystyy muuttamaan molempiin suuntiin maksimissaan 1,5 astetta.

Draiverin myyntihinta on 449 euroa-

Väyläpuita on neljä, (3,5,7.9). Sivusuunnassa siirrettävällä painolla pystytään vaikuttamaan pallon lentorataan sekä kierteisiin .

Väyläpuiden kappalehinta on 279 euroa.

Ping on useimpien muiden merkkien tavoin korvannut pitkät raudat laajentamalla hybridivalikoimaansa. Hybridejä on uudessa mallistossa neljä, nostokulmat vaihtelevat 22-34 asteen välillä.

Hybrideissä  painopistettä (CG) on viety lavassa taaksepäin, jotta lentoradasta saataisiin korkeampi myös pienemmillä mailanvauhdeilla. 

Kappalehinnat hybrideillä ovat 209 euroa.

Ping

Rautamailoja on uudessa mallistossa neljä (6-9), wedgejä kolme (48,52,58 astetta).

Muiden edellämainittujen tuotteiden tapaan myyntiargumentteinä käytetään kevyempää kokonaispainoa sekä teknisiä uudistuksia, jotka tuovat mailanpäähän lisää vauhtia ja nostavat pallon korkeampaan kaareen. 

Rautamailat ja wedget maksavat 150 eurioa kappaleelta.

Kaikissa PING:in  G Le2-malliston mailoissa puista rautohin on ULT240 tai Ultra Lite premium grafiittivarret.

Mallistoon kuuluu lisäksi kolme eri mallista putteria. Niissä kaikissa on mahdollisuus muuttaa varren pituutta 31-35 tuuman välillä. 

Uutta puttereissa on aiempaa pehmeämpi PP59 midsize-kokoinen grippi, jonka kautta mailaan saa paremman tunteen ja otteesen pehmeyden.

Putterien hinnat vaihtelevat 239-309 euron välillä

G Le2-mallistot tulevat Euroopassa kauppoihin heinäkuun 18:na päivänä.

Lisätietoja: PING G Le2

Etsi luettavaa