Hyppää sisältöön

Pickala Golf tuo robottiteknologian ensimmäisenä Pohjoismaissa kentänhoitokoneisiin  

Väyläleikkurit liikkuvat tulevalla kaudella Pickalassa testikäytössä ilman kuljettajaa

Robotiikan myötä koneiden käyttöikää pystytään pidentämään merkittävästi. Ensimmäinen RMS-teknologialla varustettu väyläkone tulee Pickalaan keväällä 2022.

Pickala Golf on solminut yhteistyösopimuksen TerraTroniq BV:n kanssa, jonka myötä Pickalaan tulee Pohjoismaiden ensimmäinen RMS-teknologiaan perustuva autonominen ruohonleikkaus (RMS: robotic mowing system).

Pickala vastaa samalla myös RMS-teknologian myynnistä, markkinoinnista ja huollosta koko Suomessa. 

Terratronic BV on 2016 perustettu hollantilainen yritys, jonka perustajilla on yli 25 vuoden kokemus autonomisista kentänhoitojärjestelmistä. RMS-teknologia on käytössä yli 60 kentällä Euroopassa ja muun muassa European Tourin osakilpailussa.

Järjestelmä on jo nyt ollut toiminnassa yli 100 000 tuntia turvallisesti ja luotettavasti. 

”Tämä on merkittävä pelinavaus Pickalalle. Haluamme olla eturivissä kehityksessä ja autonominen  ruoholeikkuu golfkentillä on hyvä esimerkki tästä. Yhteistyössä kolme asiaa vakuuttivat meidät: ”Turvallisuus, laatu ja säästö”, toteaa Pickala Golfin toimitusjohtaja Janne Pelkonen

Käytännössä Pickalan käytössä oleviin kentänhoitokoneisiin jälkiasennetaan RMS-teknologia, joka  perustuu GPS ja 3D-kameroihin sekä puskureihin. Koneita voi jatkossa käyttää niin autonomisesti  kuin manuaalisestikin. Robotiikan myötä koneiden käyttöikää pystytään pidentämään kolminkertaiseksi. Ensimmäinen RMS-teknologialla varustettu väyläkone tulee testikäyttöön  Pickalaan keväällä 2022. 

”Tavoitteemme on olla vetovoimaisin golfkeskus Suomessa. Se tarkoittaa ennen muuta kenttien laatutason kehittämistä. RMS-teknologian avulla lisätään leikkuukertoja niin väylillä kuin raffeissa. Robottileikkuu parantaa kenttien laatua läpi kauden. Laadun ylläpitäminen on etenkin keväisin ja syksyisin haasteellista alan kärsimän kausityöntekijäpulan johdosta, kenttämestari Markus Suojoki kertoo. 

Säästöjä tulee merkittävästi henkilöstö- ja konekustannuksista

RMS-teknologian avulla kentänhoidon säästöt syntyvät välittömästi. Robotiikka säästää  henkilöstön työaikaa muihin toimintoihin ja henkilöstökustannuksia jopa 90 %, mikä tarkoittaa  parhaimmillaan sitä, että sijoituksen takaisinmaksu on vain kaksi vuotta. 

”Operatiivisten säästöjen lisäksi tavoitteemme on pienentää konekantaa, joka on Pickalan  tapauksessa iso kuluerä. RMS:n myötä leikkaavien väyläkoneiden tarve vähenee nykyisestä  kuudesta koneesta kahteen ja raffikoneiden osalta viidestä kolmeen. Samalla kun  huoltokustannukset pienenevät, koneita ajavat ihmiset pääsevät hoitamaan kenttää.  Vakiohenkilökunnan määrään uusi teknologia ei tuo muutoksia”, kenttämestari Suojoki täsmentää. 

Solmittu yhteistyö edistää Pickalan strategisia tavoitteita laadun, vetovoimaisuuden ja  vastuullisuuden osalta. Pickala haluaa olla tulevaisuudessa kenttä, jonka palveluita voi verrata Pohjoismaiden parhaisiin. Tiedossa on, että RMS-teknologiaa tullaan lähitulevaisuudessa  hyödyntämään myös sähkötoimisissa kentänhoitokoneissa.

”Pelaajille tämä tarkoittaa sitä, että kenttämme ovat paremmassa ja viimeistellymmässä kunnossa päivästä toiseen koko kauden ajan. Lisäksi kentänhoitokoneista syntyy aiempaa vähemmän  häiriöitä pelaajille. RMS:n avulla säästetyt eurot investoidaan kentänhoidon kehittämiseen, mikä tarkoittaa pelikokemuksen paranemista entisestään”, Janne Pelkonen summaa lopuksi. 

Oy Pickala Golf Ab koostuuu kolmesta 18- reikäisestä kentästä, sekä 6-reikäisestä par 3- kentästä. 
TerraTroniq on robottiteknologian markkinajohtaja golfmaailmassa. 

Pickala Golf

Lähde: Pickala Golfin tiedote

Etsi luettavaa