Hyppää sisältöön

Phil Mickelsonin ohje pommidraivien kehittämiseen: ”Voimaa maasta, anna etujalan kiertyä”

Phil Mickelson opastaa lukijoita suositussa aiheessa

Elämäntaparemontin tehnyt Phil Mickelson puhuu videoillaan innostavasti fysiikkatreenien ja paineen vapauttamisen merkityksestä haettessa draiviin mittaa.

Mikäpä olisi parempi aika lähteä hakemaan omaan golfiinsa uusia ulottuvuuksia ja vahvuuksia kuin vuodenvaihde.

Oheisilla videoilla  Phil Mickelson näyttää  ja nimenomaan puhuu vuolaasti fyysisten ominaisuuksien kehittämisen tuomasta mahdollisuudesta lyönnin pidentämiseen.

Lefty muistuttaa erityisesti keskivartalon voimasta, voimantuotosta maasta ylös ”ponnistamalla”, sekä etujalan vapauttamisesta (kääntämisestä) pidempien ”pommien” saavuttamiseksi.

Mickelsoni  sai hieman ennen  viidenkympin rajapaalun ylittämistä  herätyksen elintapojensa ja etenkin ruokailutottumustensa parantamiseksi. Hän pudotti voimakkaasti ja nopeasti painoaan kuuden päivän erikoiskuurillaan, jota testaamalla Golf.com-sivuston toimittaja Sean Zac kirjoitti vuoden luetuimman artikkelin.

Mickelsonin ruokavalioon pureutuvan artikkelin lisäksi etenkin hänen videoitaan kannattaa kuunnella huolella. Niistä voi saada hyviä oivalluksia omaan lyöntiin, vaikka koko tarinaa ei sellaisenaan lähtisikään pureksimaan.

Fyysisten ominaisuuksien osalta Mickelson fiksuna miehenä evästääkin katselijoita hakeutumaan ammatti-ihmisten apuun siinä vaiheessa, kun harjoittelun sisällöstä ja jaksotuksesta päätetään

Phil Mickelson täytti kesäkuussa 50 vuotta. Kalenterivuosi 2020 tuotti hänelle heti alkukaudesta kaksi kolmatta sijaa Pebble Beachista ja Saudi-Arabiasta, elokuussa toisen tilan WGC:n kilpailusta. Ykköstiloja Mickelson napsi kauden toisella puoliskolla kahdesta ensimmäisestä Champions Tourin kisastaan. Kokonaissaldo oli vähintääänkin kohtuullinen megatähdelle, jonka majorit ( 71,MC,55) menivät kuitenkin pahasti penkin alle.

Etsi luettavaa