Hyppää sisältöön

PGA Tourin tulevaisuus vaarassa Jack Nicklaus ja Davis Love III pelastajiksi

Jack Nicklaus

USA:n senaatin luonnos verouudistuksesta olisi poistanut PGA Tourin verovapaan statuksen. Verovapauden menettäminen olisi ollut musertava isku PGA Tourille.

Koska suuri osa sponsorien ja PGA Tourin tekemästä voitosta menee hyväntekeväisyyteen pyörii toiminta pääasiassa verovapaasti. Status auttaa houkuttelemaan sponsoreita, sillä osa kilpailuihin käytetystä kuluista voidaan hyväntekeväisyyden nojalla vähentää yhtiöiden verotuksesta. 

Mainosdollarit tulevat siis PGA Tourin kautta hieman halvemmiksi. Lisäksi yhtiöt voivat käyttää rahaa valitsemiinsa hyväntekeväisyysprojekteihin veronmaksun sijaan. 

Jos PGA Tour olisi menettänyt verovapaan statuksensa olisi koko tourin talousjärjestelmä joutunut uudistumaan. Kilpailujen ja hyväntekeväisyyden tukeminen ei olisi ollut sponsoreille yhtä kannattavaa.

Nykyisen systeemin romahtaminen kävi pelottavan lähellä. Senaatin alkuperäisessä luonnoksessa PGA Tourin verovapaa status olisi hävinnyt. Saatuaan vihiä vaarasta tour ja sen tukijat reagoivat nopeasti. Jack Nicklaus ja Davis Love III nousivat pelastajiksi. Davis Love III matkusti Washingtoniin puhuakseen senaattorien kanssa ja Jack Nicklaus käytti yhteyksiään ja vaikutusvaltaansa poliittisena apuvälineenä. 

PGA Touria koskenut pykälä poistettiin verouudistuksen lopullisesta luonnoksesta viime hetkellä. PGA Tour voi huokaista helpotuksesta ja jatkaa toimintaansa normaalisti. 

Haluan loppuun mainita, etten ole verotuksen asiantuntia ja artikkeli perustuu hyvin ympäripyöreään ymmärrykseeni Amerikan verolaista. Kirjoitus osuu kuitenkin hyvin lähelle totuutta. 

Lisäksi en halua kenenkään uskova, että PGA Tour tai sen kanssa toimivat yritykset tekevät yhteistyötä vain verovapaat dollarit mielessä. Pelkkä PGA Tour lahjoitti 166 miljoonaa dollaria hyväntekeväisyyteen kaudella 2016 ja kauden 2017 lukemat ovat varmasti yhä suuremmat. Amerikan terveydenhuollon puutteessa suuri osa PGA Tourin lahjoittamasta rahasta menee etenkin lasten terveydenhoidon tukemiseen. Jack Nicklauksen ja Arnold Palmerin tukemat sairaalat antavat ilmaista palvelua vähävaraisille perheille. Varsinkin silloin kun lasten sairaudet ovat vakavia.  

 

Etsi luettavaa