Hyppää sisältöön

PGA Tourin johtaja luopui palkastaan koronakriisin ajaksi

Jay Monahan on PGA Tourin johtaja.

PGA Tour joutuu sopeuttamaan ja kiertueen komissaari Jay Monahan näytti esimerkkiä luopumalla palkastaan kriisin ajaksi.

Pandemiaksi levinneellä koronaviruksella on merkittäviä vaikutuksia PGA Tourin talouteen. Koska esimerkiksi kiertue on tauolla ainakin seuraavat kaksi kuukautta, sen tulot ovat pudonneet merkittäväksi.

PGA Tour pyörittää myös kahta muuta kiertuetta Pohjois-Amerikassa eli Korn Ferry Touria ja PGA Tour Champions -kiertuetta. Myös ne on tauolla ja monia turnauksia on jouduttu siirtämään.

Kiertue joutuu nyt sopeuttamaan ja osana sopeutustoimia kiertueen komissaari Jay Monahan on päättänyt luopua palkastaan kriisin ajaksi.

Golfweek-lehden mukaan Monahan ilmoitti päätöksestä kiertueen hallitukselle aiemmin tällä viikolla. Lisäksi kiertueen muu ylin johto on luvannut leikata palkoistaan 25 prosenttia. Muu henkilökunta on puolestaan sitoutunut pitäytymään vuoden 2019 palkoissa.

Golfweekin mukaan Monahanin palkka bonuksineen oli vuonna 2017 lähes neljä miljoonaa dollaria.

Etsi luettavaa