Hyppää sisältöön

PGA Tour – Kovaa tulosta ja mielenkiintoista caddie toimintaa

Steve Wheatcroft

John Deere Classic on tunnettu kovasta tulostasosta. Kärkinimet menivät jälleen lähelle kuudenkymmenen rajaa.

Mielenkiintoa kilpailun häntäpäähän lisää australialainen Steven Bowditch. Kaksinkertainen PGA Tour voittaja on menettänyt pelinsä täysin viimeisen kahden vuoden aikana ja ollut hyvin avoin ongelmistaan. Bowditch on missannut cutin 35 kilpailussa viimeisestä 37 osallistumisesta ja putki jatkuu vuoteen 2016 asti. Kaudella 2015 hän onnistui voittamaan AT&T Byron Nelsonin mutta tämän jälkeen alamäki on ollut jyrkkä. 

Mies pääsi kilpailuun mukaan varasijalta vanhalla voittaja kategoriallaan. Peli on niin kadoksissa ettei vakituisen caddien käyttäminen tunnu järkevälle. Niinpä Steven päätti etsiä vapaaehtoista twitterin avulla. Palkkioksi hän lupasi kilpailusta yli jäävät pallot ja hanskat. Pestin kesto oli pääasiassa tiistaista perjantaihin, sillä hän uskoi viikonlopun peleihin olevan vain 1% mahdollisuus. 

Sadoista hakijoista pestin sai kilpailun aikana seitsemäntoista vuotta täyttävä Elias Francque, joka on kesätöissä caddienä omalla klubillaan.

Parin avauskierros sujui kohtalaisesti ennen kahta viimeistä, jotka Bowditch pelasi kolme yli parin. Hän jakaa sijaa 129 tuloksessa +2.

Kilpailua johtaa Steve Wheatcroft tuloksella 62, -9. Francesco Molinari jatkaa kuumaa peliä tuloksella -6 ja on seitsemäntenä. 

Kilpailun puolustava voittaja Bryson DeChambeau joutui keskeyttämään satutettuaan olkapään lihaksen raffilyönnissä. 

Tulospalvelu

 

Etsi luettavaa