Hyppää sisältöön

PGA Tour – Kärjessä ruuhkaista Meksikossa

Lyönnin sisällä kärjestä on huikeat 18 pelaajaa, mikä tuntuu jonkinlaiselta ennätykseltä. Matt Kuchar kärjessä.

Torstain avauskierroksella kärkeen riitti tulos -7. Matt Kucharin tilastot puhuivat tarkkuudesta, hän missasi kierroksella vain kaksi väylää ja kolme griiniä.

Amerikkalaisen kausi 2018 oli hidasta putoamista maailmanlistalla. Hän siirtyi sijalta 15 sijalle 40 kauden päätteeksi. Vielä ei tarvitse huolestua, Matt mahtuu yhä maailman 50 parhaan joukkoo ja saa tehdä vapaat valinnat kilpailujen suhteen ainakin kaudella 2019. Viimeinen voitto PGA Tourilta on kaudelta 2014. 

Syy kehnoon menestykseen löytyy draiverista. Strokes Gained tilastoissa avauslyönnit olivat uran huonoimmat kymmeneen vuoteen. Kuhar jäi tilastossa vasta sijalle 151. Dustin Johnsoniin verrattuna Kuhar hävisi neljä lyöntiä per kilpailu avauksissa. 

Lyönnin kärjestä on meksikolainen Abraham Ancer. Neljä sijoitusta viiden parhaan joukkoo ovat nostaneet miehen maailmanlistalla sadan parhaan joukkoon. Seuraavana tavoitteena on ensimmäinen voitto. Olisi täydellistä jos se tulisi kotimaan kilpailussa. 

Rickier Fowler jatkoi varmaa peliä tuloksella -5. Jordan Spieth pelasi kierroksen parissa ja on sijalla 91. 

Tulospalvelu

Etsi luettavaa