Hyppää sisältöön

Peuramaan kentät avautuvat lauantaina: ”Nostamme kentän ja palveluiden tasoa”

Vanha Peuran 18:s on  Peuramaan pidetyimmistä väylistä

Peuramaalla on vuokrattu ensimmäistä kertaa kenttäyhtiön historiassa kaikki pelioikeudet jo ennen viikonloppuna tapahtuvaa kauden starttia.

Peuramaan toimitusjohtaja Juha Ruponen on kauden 2021 käynnistyessä selkeästi hyvillä mielin ja luottavainen tulevaan.

”Edellisvuonna keväällä oli koronan johdosta pitkään kysymysmerkkejä koko toimialan päällä. Silloin epävarma tilanne vaikutti  luonnollisesti palveluiden tasoon. Vaikka korona vaivaa edelleen,  näkymät ovat golfin osalta huomattavasti selkeämmät  ja Peuramaan toimintastregia GoGolfin tultua mukaan isoksi omistajaksi selvä”, Ruponen tiivistää tuntemuksensa.

Kysyntä Peuramaan pelioikeuksia kohtaan on ollut ennätyksellinen, tällä hetkellä kaikki pelioikeudet on varattu.

”Tämä on mielestäni melkoisen iso rajapyykki. Aiempina vuosina niitä on aina jäänyt omistajien käteen, nyt kysyntä ylittää reilusti tarjonnan.”

Juha Ruponen on ennen Peuramaata työskennellyt toimitusjohtajana myös Lahden Golfissa sekä Vuosaari Golfissa

Juha Ruponen on ennen Peuramaata työskennellyt toimitusjohtajana myös Lahden Golfissa sekä Vuosaari Golfissa

Teemu Tyry

Kentänhoitoon ja koneisiin panostetaan

Peuramaan Vanha Peura, Porkkala ja Pikku Peura olivat kaudella 2020 kovalla käytöllä, kierroksia kirjattiin yhteensä 80 000.

”Kentän ja palveluiden tason nostaminen on yhteinen tavoite. Viheriöt talvehtivat erinomaisesti, väylillä on haasteita. Meillä on korjausvelkaa kenttien lisäksi hieman kentänhoitokoneissa. Näitä molempia oli  mahdollisuus ja velvollisuuskin lähteä lyhentämään.”

Apulaiskenttämestari Petter Sjöblom ja Hakon myyntipäällikkö  Jesse Kaan juhlaposeerauksessa; Toro Hybrid väyläleikkurin käyttökoulutus meneilllään

Apulaiskenttämestari Petter Sjöblom ja Hakon myyntipäällikkö Jesse Kaan juhlaposeerauksessa; Toro Hybrid väyläleikkurin käyttökoulutus meneilllään

Teemu Tyry

Edellisvuoden puolella golfyhtiön hallitus teki ratkaisun jonka myötä kentänhoitolaitteiston uusiminen alkaneella kaudella tuo Peuramaalle peräti 18 uutta kentänhoitolaitetta. 

”Kumpppanuussopimuksemme Toroa edustavan Hako Ground & Garden Oy:n kanssa mahdollisti tämän mittavan investoinnin. Se helpottaa henkilökunnan työtä, parantaa kentänhoidon laatua ja  näkyy jo alkavalla kaudella niiden kunnossa”, Ruponen jatkaa.

Hankinta on GoGolfin tietojen perusteella ylivoimaisesti suurin alalla koko Suomessa kaudella 2021.

Uudet pelioikeustuotteeet ovat tulleet jäädäkseen

Juha Ruponen on työskennellyt johtotehtävissä  toiminnan- ja toimitusjohtajana golfalalla jo vuodesta 2003.
Ensin seitsemän vuotta kasvattajaseurassaan Lahden Golfissa, tämän jälkeen Vuosaaressa yhtä pitkän pätkän. 

Peuramaalle hän siirtyi vajaat neljä vuotta sitten kesäkuussa 2017. 

”Sydämeltäni minä olen golfin pelaaja ja kilpailija. Olin jo 14-vuotiaasta joka kesä Lahden Golfissa töissä. Aikuistuttuani kokeilin hommia, mutta veri veti takaisin golfiin ja kentälle. Edelleenkin pelaaminen on minulle henkireikä työn vastapainoksi.”

”Tämä toimintaympäristö on kovasti muuttunut, mutta niinhän sen pitääkin mennä. Ei voi jäädä paikalleen, uutta on kehitettävä pelaajien koukuttamiseksi sekä tehokkuuden lisäämiseksi.”

Ruposen ääneen tulee jos  mahdollista entistä enemmän innostusta, kun hän alkaa puhua toimenkuvastaan ja sen kehittymisestä.
Peuramaan toimitusjohtajuuden lisäksi Ruponen on nimitetty myös Hillsin ja Kurk Golfin operatiiviseksi johtajaksi.

”Näen GoGolfin jo kehittämissä  toimintamalleissa sekä pelaajille tarjottavien usean kentän pelioikeuksisssa valtavan potentiaalin. Peuramaan pelioikeuden haltijoistakin varsin monet ovat laajentaneet sitä GoGolf Playn kautta muille kentille. Tulevaisuutta on se, että entistä suurempi osa lajin harrastajista haluaa yhden golfkeskuksen sijasta pelata useammalla, oman valintansa mukaan”, Ruponen uskoo.

Kentällä saa myös nauraa

Alkavalla kaudella Ruponen siis jalkaantuu Peuramaan lisäksi myös lähes naapurikentälle Kurkiin, sekä Vihdin Jokikuntaan Hills by GoGolfiin.

”Nämä kolme golfkeskusta täydentävät mainiosti toisiaan. Kurkissa on perinteitä ja luonnetta. Kentänhoidossa on tehty oikeita liikkeitä. Hills on se kenttä, joka tulee  tällä kaudella kasvattamaan melkoisesti pelaajamääräänsä ja tykkääjiä. Työsarkani on moninainen,  ja varmasti mielenkiintoinen.”

Juha Ruponen vastaa alkaneella kaudella myös Hills by GoGolfin operatiivisesta johtamisesta

Juha Ruponen vastaa alkaneella kaudella myös Hills by GoGolfin operatiivisesta johtamisesta

Juha Tuukkanen / JT Golf Photography

”On tärkeää olla paikalla, tavattavissa ja keskustelemassa paitsi henkilökunnan, erityisesti pelaajien kanssa  suoran palauteen saamiseksi ja palveluiden laadun kehittämiseksi. Tämä jäi edellisvuonna kiireiden takia Peuramaallakin liian vähälle.”

Kotimaisen golfin ja GoGolfin kenttien strategiseksi tärkeäksi osaseksi Ruponen näkee edelleen harrastuksen imagon kehittämisen.

”Edelleen golfin päällä on elitistinen leima. Meidän on hyvä painottaa ihmisten kaipaamaa asiallista, mutta rentoa meininkiä. Sitä, että kentälläkin voi olla aidosti hauskaa, saa nauraa, eikä aina tarvitse pelata 18-reiän lyöntipeliä.”

Peuramaalla on rento fiilis

Range Peuramaalla avattiin jo maaliskuun puolella, samoin par 3-kenttä Pikku Peura. GoGolfin vierailun aikana aurinkoisena päivänä tilavalla rangella oli hyvin väkeä, ei kuitenkaan ruuhkaksi asti.
Yhdellä harjoittelijoista kädet olivat alku-ja loppuasennossa väärinpäin, joka herätti tietysti mielenkiintoa.

”Toistakymnmetä vuotta ovat noin olleet. Enää ei voi muuttaa. Kyllä se varmaan muiden lajien harrastamisesta, lähinnä pesäpallosta on peräisin”, kertoo Peuramaalla toistakymmentä vuotta pelannut  ja Kirkkonummella asuva  Hannu Koskinen. 

Hannu Koskinen uskoo poikkeavan käsiotteensa johtuvan pesäpallotaustasta

Hannu Koskinen uskoo poikkeavan käsiotteensa johtuvan pesäpallotaustasta

Teemu Tyry

”Pelaan Peuramaalla sellaiset 40 kierrosta kaudessa. Aloitin toisella kentällä Uudellamaalla, mutta sen kentän ilmapiiri oli jotenkin nihkeä. Toisena vuonna tulin Peuramaalle, jossa on aina ollut hyvä ja rento fiilis.”

”Menen mielelläni tuntemattomiemkin kanssa kentälle. Edelliskaudella oli tietty huomattavasti ruuhkaisempaa, mutta yhdelle henkilölle löytyi silti varsin helposti paikka. Olen oikein tyytyväinen”, Koskinen kehuu kotikenttäänsä.

Peuramaa isännöi Finnish Tourin finaalikisaa

Vaikka pelioikeudet ovat tällä hetkellä Peuramaalle kiven alla, vieraspelaajat ovat aina olleet tervetulleita Peuramaalle. 
Golfkeskuksella on pitkä historia Finnish Tourin isäntäseurana. Syyskuussa Peuramaa saa kunnian isännöidä  FT:n finaalikisaa.

”Nämä kisat ovat hyvin tärkeitä motivoivia tekijöitä kentänhoitohenkilöstölle, sekä omille jäsenille ja junioreillle, jotka näkevät huippuluokan peliä”,
aikuisiällä tavoitteellisestikin,  muun muassa Vierumäen CT-kisaan osallistunut Ruponen määrittää.

Millaisia odotuksia  ja toiveita Juha Ruposella on Peuramaan, Hillsin ja Kurkin osalta alkavaan kauteen?

”Edellisiin vastauksiin viitaten. Teemme kaikkemme, että kentältä palaisi tyytyväisiä ja iloisia pelaajia. Sitä hyvää fiilistä ja asiallista rentoutta, kuin myös pelaajien oman vastuun kantamista kentänhoitoon liittyen minä vahvasti peukutan. Hyvää yhteispelaamista golfareiden kesken”, Juha Ruponen lopettaa.

Peuramaalla viheriöiden kuntoa pääsevät testaamaan myös Suomen huiput Finnish Tourin finaalikisassa syyskuussa

Peuramaalla viheriöiden kuntoa pääsevät testaamaan myös Suomen huiput Finnish Tourin finaalikisassa syyskuussa

Lassi Pekka Tilander

Peuramaa Golf

Etsi luettavaa