Hyppää sisältöön

Perjantain herkkupala Dubaissa – Rory McIlroy ja Tapio Pulkkanen kärkiparina DP World Tour Championshipissa

Tapio Pulkkanen (vas.) oli Kotkassa pidetyissä juniorien EM-kisoissa forecaddienä Rory McIlroyn osallistuessa niihin Irlannin joukkueessa

Koko uransa toiseksi parhaan avauskierroksen (65,-7) Emirates Estatesin Earth Coursella pelannut McIlroy saa kirittäjäkseen kolme viimeistä reikää kolme alle pelanneen Tapio Pulkkasen (67,-5).

Torstaina päivän ensimmäisessä parivaljakossa (yksin kiertäneen James Morrrisonin jälkeen) startannut Tapio Pulkkanen (67,-5)  joutuuu perjantaina kameroiden ristituleen neljä tuntia ja 20 minuuttia myöhemmin kisan viimeisessä parissa Rory McIlroyn kanssa.

Kärkiparin starttiaika on 10.45.

McIlroy (65,-7) johtaa Pulkkasta, JB Hansenia ja Christiaan Bezuidenhoutia kahdella lyönnillä. Tuloksessa 68,-4 on peräti kymmenen osallistujaa 53:sta, näiden joukossa jo kahdeksan reiän jälkeen tuloksessa -4 ollut Collin Morikawa.

McIlroy sai kierrokselleen salama-alun, toisen reiän upean eaglen jälkeen hän oli kolme alle parin, kahdeksan reikää pelattuaan nimen perässä oli komea merkintä -6. Ainoan boginsa kahdesti meneillään olevan kisan voittanut McIlroy teki yhdeksännellä. Sisääntulossa birdejä tuli vielä kaksi lisää.

Pulkkasella loistavaa venymistä kolmella viimeisellä

Pulkkanen asetetaan kakkostilaa jakavista ensimmäiseksi ja McIlroyn pariksi sen johdosta, että hän toi korttinsa kentältä ensimmäisenä.
Vielä ennen kolme viimeistä hän oli vain kaksi alle. Birdie vaativalla 16:lla, viherön ulkopuolelta upotettu par-putti bunkkerissa vierailun jälkeen 17:lla, sekä eagle suoraan viheriöbunkkerista viimeisellä olivat päivän paras yhteistulos (-3) väylillä 16-18.

Rory McIlroy on kymmenellä aiemmalla osallistumiskerralla saanut torstaina vain kerran paremman tuloksen. 2019  lyöntejä oli 64,-8, seuraavana päivänä McIlroylle valitettavan tuttuun tapaan kymmenen enemmän (74,+2). Lopullinen sijoitus hänellä oli tuolloin neljäs.

Tapio Pulkkanen on kuluvalla kaudella pelannut viimeisellä kierroksella ja viimeisellä reiällä voitosta Tsekissä (2.), Teneriffalta on lisäksi kolmas tila. 

Kärkitaistoon ja loppukiriin on vielä pitkä matka. Tästä huolimatta perjantain yhteinen kierros yhdessä Rory McIlroyn kanssa on melkoinen kokemus Pulkkaselle ja elämys kotimaisille golfin ystäville TV-ruudun kautta. Oletettavaa on, että Rory McIlroylta näytetään lähes kaikki lyönnit, Pulkkaseltakin pelin sujumisesta riippuen melkoinen osa.

Pulkkanen ei ole koskaan  McIlroyn kanssa pelannut samassa ryhmässä, vaikka jo juniorivuosinaan heidän tiensä kulkivat samoja polkuja. McIlroy pelasi Kotkassa juniorien EM-kisoissa 2004.
”Rory oli Irlannin joukkueessa pelaajana, minä toimin yhtenä forecaddeista”, hän muistaa maailmanlistan entisen ykkösen visiitin Suomeen.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät kisan suorana klo 09.00-15.30.

Tulospalvelu

Artikkelia korjattu torstaina 18.52. Kymen Golf isännöi EM-kisoja 2004, ei 2006 kuten Kymen Golfin omilla sivuilla virheellisesti kirjoitetaan.
Kisojen aikaan McIlroyn oli 15-vuotias ja häntä vuotta nuorempi Pulkkanen seisoi forecaddienä pian 14-vuotissynttäriensä jälkeen. Eli Mussalon kentällä kohtaaminen oli lähes varmasti heille ensimmäinen.  

Etsi luettavaa