Hyppää sisältöön

Perinteikkään klubin jäsenet laittamassa kentän maa-alueita lihoiksi – 100 000 euron tili tiedossa per jäsen

Wimbledonin tenniskeskus haluaa laajeta golfkentän maille.

Wimbledonin tenniskeskus haluaa ostaa vuokraoikeuden vuonna 1898 perustetun lontoolaiskentän maa-alueisiin noin 75 miljoonalla eurolla.

Wimbledon Park Golf Clubin jäsenet ovat aikeissa myydä kentän maa-alueen naapurissa sijaitsevalle Wimbledonin tenniskeskukselle, kertoo Daily Mail -lehti.

Tenniskeskus on tunnettu kuuluisasta Wimbledonin turnauksesta, joka on yksi neljästä tenniksen grand slam -turnauksesta.

Keskiviikkona yli 100 vuotta vanhan klubin jäsenet äänestivät sääntömuutoksesta, joka sallisi vuokratun maa-alueen käyttöoikeuden myymisestä saatavan tulon kaikille jäsenille eikä vain niille, jotka ovat olleet klubin jäseninä yli 10 vuotta.

Varsinainen äänestys asiasta pidetään joulukuussa.

Myymisellä näyttäisi olevan vankka kannatus, sillä 88 prosenttia äänestykseen osallistuneista oli myymisen käytännössä mahdollistavan sääntömuutoksen puolella. Sääntömuutoksen hyväksymiseksi vaadittiin 75 prosentin kannatus.

Tenniskeskuksen tarjous maa-alueista on varsin avokätinen. Se on tarjonnut noin 30 hehtaarin maa-alueesta peräti 65 miljoonaa puntaa eli noin 74 miljoonaa euroa. Kentälle jäisi vielä yhdeksänreikäinen kenttä maa-alueen toiselle puolelle. Lisäksi lähistöllä löytyy myös muita golfkenttiä.

Golfseuralla on 750 jäsentä, joten jokaista jäsentä kohden se tekisi lähes 100 000 euroa. Moni jäsenistöstä on pariskuntia, joten heille päätös tarkoittaisi jopa 200 000 euron tienestiä. Vuosimaksu kentälle on noin 1 800 euroa.

Seuralla on paljon julkkisjäseniä, kuten tv-kasvo Piers Morgan ja Britains Got Talent -juontajat Anthony ”Ant” McPartlin ja Declan ”Dec” Donnelly.

Äänestyksessä painaa vaakakupissa se, että kentän vuokrasopimus loppuu vuonna 2041, eikä sitä Guardian-lehden mukaan todennäköisesti jatketa.

Wimbledon Park Golf Clubia ei pidä sekoittaa lähistöllä sijaitsevaan legendaariseen Royal Wimbledon Golf Clubiin, joka on Englannin kolmanneksi vanhin golfklubi.

 

Etsi luettavaa