Hyppää pääsisältöön
Soketti johtuu siitä, että pallo osuu lavan ja varren liitoskohtaan.
Juha Törmälä

Pelottava soketti – mistä se johtuu ja miten siitä pääsee eroon

GoGolfin head pro Antti Vaalas kertoo, mistä soketti johtuu ja miten siitä voi päästä eroon.

MONI GOLFARI pelkää kaikkein eniten sokettia Se myös hämmästyttää pelaajia vuodesta toiseen: miten on mahdollista, että pallo voi lähteä aivan yllättäen niin vinoon?

Mikä kauheinta, soketista tulee usein krooninen ongelma, kun se soketti ”jää päälle” tehden pahimmillaan pelaamisesta mahdotonta.

Kuka tahansa voi lyödä yhden soketin silloin tällöin. Helmikuussa Justin Thomas johti PGA Tourin kilpailua Los Angelesissa kolmannella kierroksella, kun soketti iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ja lähestymislyönti 9. reiällä päätyi naapuriväylän puolelle.

Thomas ei ollut lyönnistä moksiskaan, vaan pelasti parin ja sijoittui kilpailussa lopulta toiseksi.

Soketti_71A1709.jpg

Soketti lähtee oikeakätisellä pelaajalla jyrkästi oikealle.
Soketti lähtee oikeakätisellä pelaajalla jyrkästi oikealle.
Juha Törmälä

MITÄ PITÄÄ tehdä, jos soketti vaivaa? Miten päästä eroon soketista niin, ettei se jatkuvasti kummittele mielessä ja pilaa jopa kokonaisia kierroksia?

Moni golfari tietää sen epämukavan tunteen, kun asettuu soketin jälkeen lyömään seuraavaa lyöntiä. Silloin pelottaa, että seuraavakin osuma voi olla soketti, varsinkin jos ei yhtään tiedä mistä soketti johtuu.

Siksi ensimmäisenä pitää ymmärtää, mitkä svingitekniikkaan liittyvät asiat johtavat sokettiin. Sen jälkeen on helpompi svingata mailaa rennommin ja osua keskelle lapaa.

Soketissa osuma kohdistuu lavan ja varren kaulan liitoskohtaan.

SOKETTI ON rautamailalla lyöty lyönti, jossa osuma kohdistuu lavan ja varren kaulan liitoskohtaan. Osumakohdan seurauksena oikeakätisellä pelaajalla pallo lähtee jyrkästi oikealle.

Viereisen sivun kuvassa lyön tahallani soketin. Huomaa, kuinka pallo on lähtenyt jyrkästi oikealle. Sain soketin aikaan vetämällä kahvaa tiukasti alas downsvingin alussa. Annoin samalla lantion liukua eteen kohti lippua ilman kehon kiertoa. Näiden virheliikkeiden seurauksena käsillä ja mailalla ei ollut riittävästi tilaa kulkea osuman läpi.

Sokettiin löytyy aina syy svingin liikkeestä. Jokin asia johtaa siihen, että kädet ja mailat liikkuvat svingin aikana ulommaksi kuin on tarkoitus, jolloin mailan kanta osuu palloon.

Jos mietit asiaa, niin soketin lyöminen on mahdotonta ilman mailan liikkumista lähemmäksi palloa. Tässä jutussa käyn läpi kaksi yleisintä sokettiin johtavaa virheellistä liikettä.

Ensimmäinen sokettiin johtava virhe

Monelle golfarille ulkoa sisään svingaaminen on tuttua, ja sokettiin liittyykin usein ulkoa sisään svingi. Soketin sattuessa pelaajalta loppuu osumahetkellä tila, minkä seurauksena maila ei kulje riittävästi sisään.

soketti_71A1692.jpg

Tässä svingaan mailaa alas ilman, että annan kehon kiertää. Moni tekee näin yrittäessään svingata enemmän sisältä ulos. Valitettavasti seuraus on päinvastainen, ja maila päätyy lopulta ulos.
Tässä svingaan mailaa alas ilman, että annan kehon kiertää. Moni tekee näin yrittäessään svingata enemmän sisältä ulos. Valitettavasti seuraus on päinvastainen, ja maila päätyy lopulta ulos.
Juha Törmälä

Tämä johtuu kierron puutteesta. Golfarin lantio ja ylävartalo eivät kierrä riittävästi, vaan usein jopa pysähtyvät täysin paikoilleen. Näin käsillä ei ole mitään mahdollisuutta kulkea osumahetken läpi oikeaa rataa pitkin. Sen sijaan ne jäävät ulommaksi ja osuma palloon tapahtuu aivan lavan kannasta.

Ratkaisu on opetella pitämään kädet lähempänä kehoa samalla, kun annat lantion ja ylävartalon kiertää.
 

soketti_71A1702.jpg

Koska vartalo ei kierrä se on jäänyt pahasti tiellä. Hyvässä svingissä lantio tekee kiertoliikkeellään käsille ja mailalle tilaa. Nyt tuota tilaa ei ole ja seurauksena tulee olemaan soketti.
Koska vartalo ei kierrä se on jäänyt pahasti tiellä. Hyvässä svingissä lantio tekee kiertoliikkeellään käsille ja mailalle tilaa. Nyt tuota tilaa ei ole ja seurauksena tulee olemaan soketti.
Juha Törmälä

Toinen sokettiin johtava liike

Kaikki soketit eivät liity ulkoa sisään svingeihin. Joskus golfarit yrittävät vetää mailaa alas kohti osumaa niin tarmokkaasti, että etummainen olkapää vain nousee kiertymisen sijaan. Samalla lantiokaan ei kierrä, vaan liukuu eteenpäin.

Viereisellä sivulla käteni ovat matkalla voimakkaasti sisältä ulos vieden kannan koko ajan lähemmäksi palloa. Samalla kehoni ojentuu pystyyn ennenaikaisesti (early extension) ja lantio siirtyy lähemmäksi palloa. Tästä syystä mailalta loppuu tila svingata oikeaa rataa osuman läpi, ja se saapuu pallolle kanta edellä.

Ratkaisu on rauhoittaa kädet downsvingin alussa. Aktiivisen vetämisen sijasta voi tuntea, kuinka kädet jäävät downsvingin alussa hetkellisesti kuin paikoilleen ja kuinka etummainen lonkka ja hartia lähtevät kiertämään.

Tässä kuvassa vedän mailan kahvaa alaspäin. Samalla hartiat ja rintakehä pysyvät liian pitkää suljettuina, eli osoittavat oikealle. Koska vartalo ja vasen hartia eivät kierrä, käsiltä loppuu tila kesken. Maila ei mahdu kulkemaan osuman läpi. Sen sijaan kanta osuu palloon.

soketti_71A1704.jpg

Käsiltä loppuu tila kesken, jos vartalo ja vasen hartia eivät kierrä.
Käsiltä loppuu tila kesken, jos vartalo ja vasen hartia eivät kierrä.
Juha Törmälä

Kuvat on otettu Kytäjän harjoittelualueella. Kytäjä on GoGolfin pääyhteistyökenttiä ja edulliset green feet Kytäjälle löydät täältä.

GoGolf suosittelee