Pelikaverit: Sanailevat kaverit
Ari Vallin ja Iiro Harjula ovat sanavalmiita kavereita. Heidän ystävyytensä on reilusti piikikästä, aidosti hauskaa ja välillä myös vähän liikuttavaa.
IIRO HARJULA:
Meillä on Arin kanssa sellainen tausta, että tutustuin häneen, kun tein jääkiekon SM-liigalähetyksiä eri kanaville. Aria tuli haastateltua useaan otteeseen liigapelien yhteydessä. Kun Arska lopetti kiekkouransa, meidän tiemme kohtasivat uudelleen, ja hänestä tuli minun kollegani. Kiekko on näytellyt suurta roolia meidän molempien elämässä. Itse olen pelannut lätkää kolmevuotiaasta lähtien, ja nykyään se on minulle myös ammatti. Pääsen Viasatin jääkiekkokanavan tuottajana ja juontajana tekemään päivätyönäni NHL- ja KHL-kiekkolähetyksiä.
Ari on mielenkiintoinen persoona ja olen ihaillut häntä junnusta asti. Arska on pelannut pitkän uransa aikana todella monissa eri joukkueissa, ja tuntuu, että ei ole ketään kiekkoilijaa, joka ei Aria tuntisi ja joka ei hänestä tykkäisi. Jokainen heistä on Arin joku entinen – entinen pelikaveri tai entinen jotakin muuta.
Meillä on Arskan kanssa sellainen mielenkiintoinen suhde, että siinä rapaa lentää molempiin suuntiin. Olen itse aika temperamenttinen kaveri, ja vaikka Arska ei ole yhtä ärhäkkä luonteeltaan, hän tykkää kuittailla minulle, kun tuskastun ja pinnani palaa. Vähän sellaista veljesivaahan siinä on paljon. Vaimoni aina ihmettelee minun ja Arskan suhdetta. Puhelumme kuulostavat hänen korvissaan välillä aika ilkeiltä, mutta meille se on puolin ja toisin sellaista.
Olemme Arskan kanssa päivittäin tekemisissä ja tunnemme toisemme hyvin. Teemme yhdessä paljon erilaisia juontokeikkoja, ja tässä kun oikein mietin, niin aika pitkälle kyllä kaikki jutut tulee tehtyä nykyään Arskan kanssa. Asumme ihan vierekkäin ja harrastamme kaikkia lajeja yhdessä. Kaiken lisäksi Arin työpaikka on oman työpaikkani vieressä. Jonkinlainen symbioosi meillä taitaa tässä olla.
Golf on meille itse asiassa aika uusi asia. Minua ei yhtään napostellut ajatus golfista, ja vuoteen 2013 asti sanoin aina, että minä en tuohon golfiin lähde. Että keksin tältä istumalta sata muuta juttua, mitä teen mieluummin kuin pelaan golfia. Seuraavana kesänä uusien mailojen kanssa sen sitten aloitin, ja nyt alkaa viides kokonainen golfkesä. Arska innostui lajista pari kesää sitten ja olemme pelailleet yhdessä sen jälkeen.
Arskan kanssa on kiva päästä kinastelemaan nyt myös golfissa. Hänen selkänsä ei ehkä taivu enää ihan niin kuin se on taipunut joskus ennen. Kiekkoura on jättänyt jälkensä Arskan kroppaan, ja hänen svinginsä on vähän mielenkiintoisen näköinen. Sille saatamme ehkä vähän naureskella. Sellaista hyvää hurttia huumoria on aina ilmoilla, kun Arskan seurassa ollaan.
Ehkä siellä golfkentällä voisi joskus keskittyä heittämään vähän myös niitä positiivisia ja kannustavia kommentteja sinne Arskan suuntaan. Sieltä suusta tulee kuitenkin aina jotain ihan muuta ulos, mutta toisaalta Arska osaa kyllä suodattaa sen.
En ole koskaan nähnyt Arskan suuttuvan ja mietin pitkään, että eikö hän oikeasti ikinä edes tuskastu. Mutta golfhan on sellainen laji, että se laittaa ihan kaikki kyykkyyn ja anelemaan. Muistan viime kesältä yhden golfkierroksen Kalajoella, jossa Arskankin hymy hyytyi. Siellä takalenkillä Ari sitten mökötti eikä hänelle voinut enää oikein huudella.
”Teemme yhdessä paljon erilaisia juontokeikkoja, ja tässä kun oikein mietin, niin aika pitkälle kyllä kaikki jutut tulee tehtyä nykyään Arskan kanssa.”
– Iiro Harjula
Olen itse aika city-äijä enkä todellakaan viihdy yksin. Olen pelannut yhden kierroksen yksin ja siinä tuli kolme rundia samassa: ensimmäinen, ainoa ja viimeinen. Mietin siellä par 3 -väylällä, että mitä, jos nyt tekisin holarin. En saisi siitä mitään iloa, kun en voisi jakaa sitä kenenkään kanssa. Minulle golfissa yksi isoimmista jutuista on se kiva fiilistely ystävien kanssa. Golf ei ole minulle urheilua, vaan se on sellaista mukavaa palauttavaa ulkoilmassa kävelyä.
Golfissa olen mielestäni oppinut vähän paremmin käsittelemään omia hermojani. Paloheinän pro Kososen Anssi sanoi minulle heti alussa, että minun tasoituksellani ei saa kiukutella eikä käyttää kirosanoja, ja sitä edelleen aina mietin. Golfissa on jotenkin hyväksyttävä se ajatus, että ei ole tulossa sellaista kierrosta, jossa ei tapahtuisi virheitä. Olen yrittänyt myydä itselleni sen ajatusmallin, että kentälle mennään pitämään hauskaa eikä kukaan katso minua eri tavalla vinoon palaan minä sitten yli tai alle sen sadan. Omasta mielestäni minulla on nykyään kentällä enemmän malttia ja ärräpäitä tulee vähän harvemmin, mutta Arska voi olla toista mieltä.
Minulla on ihan hirveän kova kilpailuvietti ja täytyy sanoa, että ottaisi kyllä todella koville, jos Ari Vallin voittaisi minut golfissa. Ehkä se päivä joskus tulee, vielä se ei ole tullut. Enkä usko, että se tulee vielä tulevana kesänäkään. Toisaalta Arska on voittanut niitä mestaruuksia niin paljon, että hän osaa keskittyä kovissakin paikoissa, mikä voi olla hänen kilpailuvalttinsa sitten joskus. Minulla se paketti voi levitä aina siinä, kun miettii, että nyt, jos en tästä laita sisään, niin sit ja sit ja sit.
Kyllähän elämässä aina on näiden hauskojen hetkien lomassa myös niitä vastoinkäymisiä. Haluamatta eritellä arjen suruja ja murheita sen tarkemmin, niin kyllä Arska on kaveri, jonka kanssa on hyvä jutella ja sparrata asioita. Arska on yhdeksän vuotta minua vanhempana ja kokeneempana kettuna sellainen Dr. Phil, että hän osaa aina jeesata ja elämänkokemuksellaan antaa myös ohjeita kaikenlaisiin juttuihin. Itse pitää sitten miettiä, kannattaako niistä Arskan neuvoista ottaa kiinni vaiko ei.
Ihailen Arskassa kaverina eniten sitä, että hän pystyy aidosti nauramaan itselleen. Siis aidosti. Se on yksi niistä syistä, miksi Ari on niin pidetty. Hän on huumoriveikko, joka kestää myös sen, kun sitä huumoria heitetään hänestä. Arskalla on kyllä upea huumorintaju, hyvät läpät. Pakko se on myöntää. Itse olen sillä tavalla toisenlainen, että olen varmaan ensimmäisten joukossa aina heittämässä huumoria, mutta jos esimerkiksi Arska heittää jotakin takaisin, se meinaa mennä tunteisiin.
Tulikohan minun puhuttua nyt vähän liian kivasti tuosta Arskasta?
ARI VALLIN:
Lopetin jääkiekkourani 20 pelivuoden jälkeen kauteen 2016 ja olen tässä sen jälkeen vähän opetellut elämään normaalia työelämää. Kyllähän lopetus jokaisella varmaan aina jossakin tuntuu, mutta itselläni se meni ihmeellisen onnekkaasti. Pääsin Innolinkin konsulttitöiden kautta heti työelämään kiinni, ja kiekon tilalle tuli nopeasti niin paljon uusia asioita, että en edes ehtinyt miettiä uran loppumista.
Sain myös heti mahdollisuuden tehdä töitä lapsuuden rakkauteni eli kiekon kanssa. Se, että olisin joutunut jättämään kiekon kokonaan, etten olisi enää päässyt käymään hallilla ja nähnyt ystäviä ja haistellut siellä sitä pahanhajuista hikeä, niin varmasti se olisi ollut kovempi paikka. Siitä olen Iirolle ja monelle muullekin kiitollinen. Iiro oli se, joka soitti minulle heti viimeisen pelikauden päättymisen jälkeen ja kysyi minua kommentaattoriksi Ruututiimiin.
Tunsin sitä ennen Iiroa jo jonkin verran kaukalon laidalta ja kisastudiosta, mutta viimeiset pari vuotta olemme olleet todella tiiviisti yhdessä. Vietämme paljon aikaa yhdessä, mutta on siinä muutakin. Iiron kanssa pystyy puhumaan avoimesti kaikesta, ja aika avoimin kortein olemme kaikesta puhuneetkin. Välillä se tarkoittaa pelkkää höpöhöpöä läpänheittoa, välillä tosi syvällisiä ja sparraavia keskusteluita. Iirolla on myös aina aikaa jutella ja hän haluaa auttaa toista löytämään ratkaisun kulloiseenkin ongelmaan. Molemmat meistä tietävät, että toisella on olkapäätä tarjolla, jos sitä tarvitsee.
Iiron kanssa harrastamme kaikenlaista tenniksestä ja padelista lätkään, pelaamme molemmat myös Pietarinkadun Oilersissa. Onneksi samalla puolella, vaikka ei se kyllä naljailun osalta mihinkään vaikuta. En olisi aikaisemmin uskonut, mutta nyt myös golfaamme yhdessä. Olen nopea toiminnan mies ja sanonut aina, että golf ei ole minun lajini. Päädyin lajin pariin oikeastaan vähän vahingossa parin kaverini kautta, kun toinen heistä tarjosi vanhoja mailojaan minulle ilmaiseksi. No, kun ilmaiseksi sain, niin pakkohan se sitten oli lähteä kokeilemaan. Nyt alkaa kolmas kausi, joten niin se vaan puraisi minuakin.
Olemme Iiron kanssa molemmat puheammattilaisia, ja Iiro on kyllä tosi terävä suustaan. On hän sitten mikki kädessä, kameran edessä tai puhumassa isolle joukolle aina Iiro osaa ottaa yleisönsä. Monta kertaa, kun olemme tehneet töitä yhdessä, olen huomannut, miten sanavalmis Iiro on ja miten hän löytää aina ne oikeat sanat eri tilanteisiin. Ja jos joku yrittää ampua Iiroa jossain tilanteessa alas, niin aika nopeasti Iiro pystyy heittämään vasta-argumentin. Siinä hän on ihan maailmanluokkaa. Naurattaa, kun ajattelen tätä. Iiron vasta-argumentointi on niin hienoa, sellaista piikittelevää, mistä itse tykkään.
”Hyvän ystävän tuntee siitä, että kettuilun taso on päivittäin se vakio ja toinen tulee vielä sen kettuilun jälkeenkin sinun seuraasi ja pelaamaan kanssasi.”
– Ari Vallin
Iirolla on sellainen omanlainen, hyvin jämpti tapa puhua. Hänen työnsä on sellaista, että asiat pitää pystyä sanomaan tarkasti ja terävästi, ja se piirre korostuu silloin, kun tilanne on vähän virittyneempi. Iiro sanoo helposti, että homma menee nyt näin ja näin, kun taas minä haen jotenkin pehmeämmin ja vähän enemmän johdatellen niitä vaihtoehtoja. Keskenämme meillä on varsin sarkastinen tapa puhua. Iirolla on selvästi erotettavissa se työpuhe ja vapaa-ajanpuhe. Kuten varmaan meillä kaikilla.
Kuulen Iiron puheesta yleensä aika hyvin myös sen, minkälainen pelipäivä hänellä on. Iiro on yleensä avoin ja puhelias, ja se on se, mikä muuttuu, kun peli ei kulje. Ensin vitsit vähenevät ja sitten jossakin vaiheessa hän ei puhu enää oikein mitään. Silloin sitä pääsee paremmin sinne Iiron ihon alle. Sinnekin siis pääsee tarvittaessa, mutta aika harvoin sitä tulee sitten enää veistä väännettyä haavassa.
Iirosta löytyy golfissa myös se möksätyspuoli. Heti jos peli ei lähde kulkemaan, niin kyllä sen näkee. Ja jos minulla kulkee ja hänellä ei, niin kyllä siinä pientä kuittia saa kuulla Iiron suunnalta. Kun vetää keskelle metsää, Iiro kannustaa sanomalla, että oli hieno lyönti, ihan päivän parhaita. Golfkentällä keskustelut ovat samanlaista normaalia naljailua, mitä se meillä on muutenkin aina.
Iiro on pelaajana aika samanlainen kuin hän on ihmisenä muutenkin. Hän on tosi kilpailuhenkinen ja itsekriittinen, eikä se miksikään muutu vaikka laji vaihtuisi. Golf on kuitenkin sen verran hitaampi peli, että ehkä siinä ne omat virheet paljastuvat paremmin, ja itsekriittiselle ihmiselle se menee sinne ihon alle enemmän. Kaikessa sillä on se pieni naljailu mukana eikä Iiro kestä juurikaan epäonnistumista. Hänen pitäisi oppia pidentämään sitä pinnaansa kyllä pikkuisen.
Nuorena olin itsekin aika kuumakalle. Silloin mailat menivät jotenkin helpommin poikki ja lensivät kevyemmin. Golfissa mailat ovat pysyneet selkeästi paremmin käsissä. Ehkä siksi, että ne mailta maksavat aika paljon enemmän. Nyt myös tajuan sen, että kaikissa lajeissa ei voi olla ihan kunkku. Osaan ottaa tämän lajin ainakin toistaiseksi vähän nöyremmin, sellaisena seurapelinä, joka kulkee yhtenä päivänä vähän paremmin ja toisena vähän huonommin.
Golfissa on jotakin erilaista koukuttavaa kuin muissa lajeissa. Golflyönnistä saa erilaisen onnistumisen tunteen, kun palloon osuu puhtaasti ja pallo lähtee juuri sinne, minne olet sitä halunnut. Fiilis on kyllä hieno silloin. Tulee jonkinlainen ahaa-elämys, jollaista ei muissa lajeissa tule, ja sitä katsoo vaan sitä pallon kaarta ihaillen. Sitä lyöntiä saa maiskutella sen koko kävelymatkan, kun kävelee sinne pallolle. Hidas tempo tekee sen, että siitä nauttii ihan eri tavalla. Sama on sitten niiden huonojen pallojen kanssa.
Golf on minulle sosiaalinen juttu, jossa nähdään kavereita, se poikien ja kaverien juttu. Mieshän ei sano toiselle, että hei, sinä olet hyvä ystävä. Hyvän ystävän tuntee siitä, että kettuilun taso on päivittäin se vakio ja toinen tulee vielä sen kettuilun jälkeenkin sinun seuraasi ja pelaamaan kanssasi. Minusta vittuilu on rakastamista. Tässä iässä ei ole enää mitään parhaita kavereita, on vain kavereita, joiden kanssa on enemmän tai vähemmän tekemisissä. Iiron kanssa olemme tekemisissä päivittäin.
Iiro on kova pitämään omia puoliaan, mutta myös toisten. Monta kertaa hän huomaa sellaisissakin tilanteissa, joissa itse en ole reagoinut toisten sanomisiin mitenkään, sanoihin sisältyvät vääryydet ja korjaa ne. Iiro kuuntelee tosi tarkkaan kaikkia ja nappaa niistä nopeasti kiinni.
Hän on hyvä lukemaan tilanteita, ja heti, jos hän huomaa jonkun epäkohdan, hän kyllä pitää sinun puoliasi siinä kohtaa. Iiro ei koskaan jää sanattomaksi eikä jätä asioita sanomatta.
Ehkä meidän olisi molempien hyvä muistaa myös se, että onhan sitä hyvääkin palautetta aina hienoa saada. Harvempi varmaan elää siitä, että saa huonoa palautetta. Mitä tahansa sitä sitten tekeekin. Mutta Iiro sen naljailun aina aloittaa. Sen naama ei vaan pysy kiinni ollenkaan. En tiedä, miksi sen aina pitää aloittaa se naljailu. Ehkä se on vaan se jokin. (Rakkaus, ehdottaa toimittaja.)
SARI KETTUNEN
