Pelikaverit: Innokas ja tosi innokas golfari

Ministeri Anne-Mari Virolainen myötäelää miehensä, Tyksin sairaalajohtaja Petri Virolaisen golflyöntejä. Miehensä holarilyöntiä hän kommentoi sanomalla ‘voi, voi’.

Anne-Mari Virolainen:

VIETIMME MIEHENI Petrin eli ”Piitun” kanssa juuri 29-vuotishääpäiväämme. Voisi sanoa, että pelikaverini on minulle melkoisen tuttu muualtakin kuin golfkentältä. Mutta ei golfkaan ole meille ihan uusi asia. Kävin itse green card -kurssin keväällä 2004. Olin pääsiäisenä lukenut mökillä jotakin naistenlehteä ja katsellut kauniita kuvia golfkentästä. Muistan, kuinka sanoin Piitulle sen jälkeen, että meidän perhe aloittaa nyt golfharrastuksen.  

Petri innostui ideastani ja suoritti green cardin samana kesänä. Tuo kesä ei mennyt meillä kuitenkaan suunnitellusti, sillä Piitu sairastui silloin syöpään. Hänet leikattiin sen vuoksi useamman kerran, ja se oli monella tavalla todella rankkaa aikaa.

Muistan, kun Piitu leikattiin ensimmäisen kerran. Kävin aamulla sairaalassa häntä katsomassa ja lähdin sen jälkeen pelaamaan. Palasin pelin jälkeen sairaalaan, ja Piitu oli leikkauksen jälkeen aivan sekaisin. En osannut tehdä mitään ja oma olo oli sekin varsin sekava. Soitin silloin toiselle kentälle ja kysyin vapaita peliaikoja. Pelasin sinä leikkauspäivänä kaksi kierrosta golfia. Golfista tuli minulle henkireikä, joka piti minut jotenkin kasassa.

Piitun lisäksi meidän esikoistyttäremme Iina oli samaan aikaan vakavasti sairas, ja hän menehtyi talvella 2005. Minulle golf antoi mahdollisuuden olla jossakin muussa ympäristössä kuin niissä, joissa mietin koko ajan Piitun tai Iinan sairautta tai Iinan kuolemaa. Golfin aloitus osuu meillä vuosille, jotka ovat olleet ehkä niitä kaikkein rankimpia. Pelasin tuona ensimmäisenä kesänä varmasti yli 60 kierrosta.  

 

”Muistan, kun Piitu leikattiin ensimmäisen kerran. Kävin aamulla sairaalassa häntä katsomassa ja lähdin sen jälkeen pelaamaan.”

– Anne-Mari Virolainen

 

PETRI PÄÄSI kesällä 2005 jo pelaamaan normaalisti ja siitä lähtien olemme pelanneet joka kesä sellaiset 30 kierrosta. Viime kesä jäi vähän vähemmälle, koska minä en pelaa sateessa. Tämän vuoden osalta kausi on jo avattu ja näistä hellepäivistä on nautittu myös kentällä. Harjattula Golf Turussa on kotiseuramme, mutta Sysmän-mökkimme vuoksi Hartolan kenttä on se, jossa eniten pelaamme.

Minulla alkaa nyt ensimmäinen kesä ministerinä, ja se tulee varmasti vaikuttamaan jatkossa myös golfharrastukseeni. Kansanedustajana tiesin, että viikonloppuna pääsen todennäköisesti molempina päivinä pelaamaan, nyt se onnistuu luultavasti vain toisena. Mutta aina kun vain mahdollista, lähden kyllä kentälle. Voi sanoa, että minulla on addiktio golfin suhteen.

Minulla on aika kova kilpailuvietti vaikka en ole mitään urheilulajia kilpailumielessä koskaan harrastanutkaan. Se vietti nostaa päätään aina pienissä perheen sisäisissä kisailuissa. Luulisi, että kovempi kilpailuvietti löytyisi Piitulta, sillä hän on pelannut koripalloa kilpatasolla. Golfissa hän on kuitenkin kaikkea muuta kuin kilpailunhaluinen.  

Minulle Piitu on samanlainen sekä kentällä että sen ulkopuolella. Se tosin saattaa johtua siitä, että tunnen hänet niin hyvin ja niin pitkältä ajalta. Ainoastaan silloin olen ollut hieman yllättynyt, kun olemme olleet pelaamassa parikilpailussa, jossa minun pelini on kulkenut poikkeuksellisen hyvin. Esimerkiksi viime kesän Hartola Golfin leikkimielisessä kisassa minulla peli kulki kuin unelma ja Piitulla kaikki meni ihan pommiin. Silloin häntä jännittivät avaukset ja se, teemmekö parina hyvää tulosta. Piitu on myötätuntoinen ja toivoo aina parastani. Ehkä hän siksi noissa tilanteissa tuntee huonoa omaatuntoa ja ajattelee, että hän pilaa minun onnistumiseni ja voittomahdollisuuteni. Mutta niinhän minä en ajattele.

 

PIITU ON  todella rauhallinen ihminen ja hän on samanlainen myös golfkentällä. Hän on erittäin rento pelaaja eikä häntä tunnu haittaavan yhtään, vaikka hän löisi 250 metriä metsään. Kun kyse on golfista, Piitu ei stressaa mistään. Toisaalta, jos ammatikseen leikkaa ihmisiä, ei leikkimieliset paikalliskisat ehkä ole se kaikkein stressaavin paikka elämässä.

Petri ei koskaan neuvo minua eikä muutoinkaan kommentoi peliäni. Itse saatan välillä huomauttaa hänelle, että hän voisi yrittää keskittyä hieman enemmän ja pitää katseensa siinä pallossa. Minusta Piitulla olisi kaikki edellytykset tehdä golfin suhteen vaikka mitä ja tulla siinä tosi hyväksi. Välillä hän minun mielestäni kuitenkin suhauttaa lyöntinsä tuosta noin vain, ja se on minusta raivostuttavaa.

Kentällä näkee usein pariskuntia, joissa vaimo on tullut lajin pariin miehensä vanavedessä, eikä välttämättä niin kovin mielellään. Koko pelin ajan nuo miehet sitten ohjeistavat ja säätävät vaimojensa peliä ja sitä seuratessa olen kovin kiitollinen omasta toisenlaisesta tilanteestamme. On hienoa, että olemme löytäneet lajin, jota voimme harrastaa näin tasavertaisesti ja reilusti yhdessä.

Olen hieman niuhottaja ja se luonteenpiirre sopii golfiin. Golf on lajina sellainen, että se vaatii keskittymiskykyä. Oma vahvuuteni on se, että pystyn sulkemaan muut ympärillä tapahtuvat asiat pois mielestäni ja keskittymään vain omaan peliini ja lyöntiini.

Arvostan Piitussa sitä, että hän lähtee kanssani käytännössä melkein aina pelaamaan, kun pyydän. Osaan arvostaa sitä erityisesti näiden kaikkien arkisten kiireiden ja aikataulupaineiden keskellä. Tiedän myös, että häneen voin aina luottaa. Pitkän liittomme salaisuus taitaa meilläkin kuitenkin löytyä sieltä yhteisestä huumorista. Tietysti meillä on ollut paljon myös niitä vakavia asioita ja hetkiä. Niistä puhuminen ja niiden jakaminen ovat sitten vähintään yhtä tärkeitä. Turhan tärkeilyn välttäminen sopii meille molemmille.

Viime pelikierroksella onnistuin nelosväylän avauslyönnin aikana rikkomaan hameeni vetoketjun ja se tuntui minusta kamalalta asialta. Kun huomaa, että kamalta asiat ovat nykyään tuollaisia, on lupa olla onnellinen. Olla onnellinen yhdessä toisen kanssa.

 

Petri Virolainen:

OMA GOLFHARRASTUKSENI on alkanut siksi, että minulle ilmoitettiin, että rupean pelaamaan golfia. Se, että vaimoni ilmoittaa minulle jonkin asian, ei ollut aivan ainutkertaista, mutta olimme kyllä myös etsineet yhteistä liikuntaharrastusta, joka sopisi meille molemmille. Monessa lajissa oma vahvempi urheilijataustani on tehnyt yhteisen harrastamisen vaikeaksi.

Olen aikanaan pelannut koripalloa SM-sarjassa ja pelasin sitä nelikymppiseksi asti eri sarjatasoilla. Olen aina tykännyt urheilemisesta ja kilpailemisesta ja tottunut siihen, että pelikentällä aika usein voitetaan ja että siellä pärjätään. Olen myös ollut valmis tekemään paljon töitä sen voittamisen eteen.

Golf on minulle täysin toisenlainen laji. Harrastelijalla golfissa korostuvat aivan eri asiat, kuten se, että kilpaillaan vain itseä vastaan.

 

PÄÄTIN HETI golfin aloittaessani, että tämä on laji, jossa en kilpaile oikeasti koskaan. Kilpaurheilutaustani vuoksi olen hirveän huono häviämään missään lajissa. Tein tuon päätöksen, koska en halua, että vietän illat hioen jotakin yksittäistä lyöntiä niin, että saan sen pallon viisi senttiä lähemmäksi reikää ja pärjään sitten paremmin jossakin klubin sunnuntaikilpailussa. Tiedän, että minulle kävisi juuri noin, jos en pysyisi päätöksessäni. En halua olla se täysi dorka, joka pelaa liian tosissaan ja valittaa, kun joku seisoo hänen puttilinjalla, ja joka noudattaa joka sääntöä ja psyykkaa kentällä, jos peli menee huonosti. En vain halua sitä mainetta itselleni. Tiedän, että parhaat päiväni urheilijana ovat takanapäin ja nyt on aika opetella nauttimaan liikunnasta toisella tavalla.

Emme juurikaan kilpaile Anne-Marin kanssa, mutta kun osallistumme johonkin kisaan parina, vahvuutemme on se, että Anne-Mari on hyvin varma ja tasainen pelaaja ja minulla saattaa onnistuessani tulla joitakin hyviä lyöntejä. Jos pelimuoto on sellainen, jossa toisen tasaisuus mahdollistaa toisen riskien oton, olemme vahvoilla.

Anne-Mari pelaa aina järkevästi ja laskee pisteensä. Hän haluaa ensisijaisesti tehdä mahdollisimman hyvää tulosta. Oma pelityylini on täysin toisenlainen. Jos ajatellaan golfkentällä tilannetta, jossa edessä on pieni metsänkulma. Et näe viheriölle, mutta tiedät missä se on siellä puiden takana. Tuollaisessa tilanteessa omilla taidoillani saan pallon ehkä noin kolme kertaa kymmenestä menemään metsän yli ja vielä harvemmin viheriölle, mutta lähden aina tavoittelemaan sitä metsän yli menevää lyöntiä, koska onnistuessaan se tuottaa niin paljon suuremman tyydytyksen kuin turvallisempi reitinvalinta.

 

”Anne-Marissa on jonkin verran sellaista Marttakoulu-henkistä kasvattia, joka sopii golfiin todella hyvin. Hän on hyvin määrätietoinen ja hän tekee suoritukset tasaisen varmasti kerrasta toiseen.”

– Petri Virolainen

 

ANNE-MARI on golfarina hyvä, ja golf on sellainen laji, joka sopii moniin hänen ominaisuuksistaan. Hänessä on jonkin verran sellaista Marttakoulu-henkistä kasvattia, joka sopii golfiin todella hyvin. Hän on hyvin määrätietoinen ja hän tekee suoritukset tasaisen varmasti kerrasta toiseen. Voi sanoa, että Anne-Marilla on golfarin luonne.

Golf on lisäksi sellainen peli, jossa on tarkat säännöt siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Sekin sopii Anne-Marille aivan loistavasti. Säännöt ovat hänestä kivoja asioita ja niitä on mukava noudattaa. Hän ei kuitenkaan vaadi muilta samaa kuin itseltään. Hän ei koskaan toteaisi huonon lyönnin jälkeen, että se oli harjoituslyönti, mutta sallisi sen kuitenkin muille.

Golfissa on yksi asia, josta nautin aivan erityisesti. Kun pelaamme yhdessä, Anne-Mari on oikeasti onnellinen ja hänestä näkee, että hän voi siellä kentällä hyvin. Pelkästään sitä on kiva katsoa. Hänen mailansa eivät lennä, eikä hän hermostu kentällä.  

Anne-Marissa on paljon temperamenttia ja varsinkin nuorempana hän saattoi reagoida voimakkaammin asioihin, joista hän ei pitänyt. Se puoli on hieman näiden vuosien aikana hioutunut ja sanoisin, että nykyään vahva oikeudenmukaisuuden tunne korostuu hänessä aivan erityisesti. Hän luottaa siihen, että jos asiat tehdään oikein, siitä seuraa hyvää.

Anne-Mari ei varsinaisesti neuvo minua kentällä, mutta hän myötäelää välillä niin, että vähempikin riittäisi. Sinällään se on varsin herttainen piirre, mutta vain silloin, kun peli on niin sanotusti kohdallaan. Myötäelämisellä tarkoitan sitä, että heti, kun lyöntini on lähtenyt, Anne-Mari usein tokaisee, että ’voi että, kun sinun lyöntisi ei onnistunut’. Sen hän sanoi myös silloin, kun tein holarin. Heti kun mailani oli osunut palloon, kuului ’voi, voi’. Lyönnistäni kuului silloin kuulemma huono ääni. Minusta lopputulos oli tärkeämpi ja olin lyöntiini ihan tyytyväinen.

 

GOLF ON tuonut Anne-Marille lisää itseluottamusta ja itsevarmuutta. Se on siinä mielessä tehnyt hänelle todella hyvää. Minusta myös se, että hän on löytänyt harrastuksen, joka vie paljon aikaa ja joka koukuttaa häntä, on ehdottomasti positiivinen asia. Varsinkin, kun voimme harrastaa sitä myös yhdessä.

Teemme molemmat paljon töitä ja yhteistä aikaa on nykyään entistä vähemmän. Siksi siihen haluaa panostaa monella tavalla enemmän ja se, että yhteinen vapaa-aika pyörii harrastuksen parissa, on kivaa. Muutoin suuri osa siitä menisi varmasti töihin ja niihin liittyviin asioihin.

Keskinäinen kunnioitus ja se, että alusta asti toisen tärkeille asioille on annettu aikaa, on varmasti se meidän pitkän ja hyvän liittomme salaisuus. On se sitten ollut työtä tai harrastamista, niin aina on toiselle annettu aikaa toteuttaa omaa itseään. Vaikka olemme pyrkineet tekemään asioita paljon yhdessä, olemme aina nähneet vaivaa sen eteen, että toinen pääsisi toteuttamaan omaa itseään niin uravalintojen kuin harrastustensakin osalta. Jos siihen ei ole ollut mahdollisuutta, siihen on aina ollut todelliset ja painavat syyt.

Omat uravalintani ja harrastukseni ovat olleet sellaisia, jotka ovat vaatineet paljon joustoa varsinkin silloin, kun lapset olivat pieniä. Tietyssä vaiheessa työuraa olemme tehneet asioita enemmän minun ehdoillani ja jossakin vaiheessa taas hieman toisin päin. Itselläni on monesta asiasta senkin vuoksi suuri kiitollisuudenvelka Anne-Maria kohtaan. Sitä on halukas tekemään asioita toisen vuoksi, kun on itse saanut samaa osakseen. Eikä sitä golfkentälle lähtöä senkään vuoksi tule koskaan vastustettua. Mielelläni minä Anne-Marin toiveita toteutan – varsinkin kun ne ovat tällaisia kuin golf.

SARI KETTUNEN