Hyppää sisältöön

Patrick Reed puttasi muut kumoon Meksikossa: ”Minulla oli itselleni todistettavaa tässä kilpailussa”

Patrick Reed nousi sisääntulon kolmella perättäisellä birdiellään WGC-kilpailun ykköseksi Chapultepec Golf Clubilla

PGA Tourin pahikseksi leimattu Reed saavutti uransa kahdeksannen voiton ja nousi vahvaksi ehdokkaaksi Ryder Cupin lisäksi myös USA:n olympiajoukkueeseen.

Patrick Reed tiedetään kivikovaksi kilpailijaksi ja isojen kisojen menestyjäksi. Päättyneellä viikolla lähtökohta kisaan oli tavallista vaikeampi.  Peter Kostis ja Brooks Koepka antoivat medialle lausuntoja muistellen tämän sääntörikkomuksista myös voittokisoissaan.

Kovanahkainen Reed ei antanut näiden häiritä valmistautumistaan ja peliään. Hän oli kisan loppumetreille asti kärjen tuntumassa, jopa jakamassa johtoa. Rory McIlroy loisti avauspäivänä, Bryson DeChambeau ja Erik van Rooyen, toisena.  Jon Rahm (61) teki lauantaina kenttäennätyksen, Justin Thomas lähti viimeiselle kierrokselle johdossa .

DeChambeau teki uuden nousun kärkeen johtaen birdieputkensa johdosta 14:n jälkeen kahdella. Reed pisti birdiekoneen laulamaan, kolme peräkkäistä (15-17) käänsivät pelin hänen edukseen, viimeiselle Reed illa oli varaa tehdä bogey.

”Minulla oli itselleni todistettavaa tällä viikolla. Olen pelannut viimeisten kuukausien aikana erittäin hyvin kykenemättä kuitenkaan voittamaan”, tiivisti Reed tuntemuksensa jäätävän hyvän esityksen jälkeen.

Muillakin huipuilla oli kuumia jaksoja, Reed pystyi kuitenkin tasaisimmin takomaan putteja sisään. Merkittävässä osassa oli hänen loistava työskentelynsä viheriöiden ympäristössä.

Isojen kisojen voittaja

Kuvaavaa Reedin venymiskyvylle on se, että kahdeksasta voitostaan kuusi menee sarjaan isot tai tavallista isommat kisat. Listalla on US Masters, kaksi WGC:n osakilpailun ykköstilaa, kaksi Fedex Cupin finaalikisaa sekä PGA Tourin vuotuinen voittajien kisa.

Reed ei ole antanut Tigerin kutsukilpailussa nousseeen sääntörikekohun vaikuttaa tekemisiinsä.

”Minulla oli tavoite voittaa yksi kisa ennen tulevaa Mastersia, tämä etappi on nyt suoritettu”, Reed myhäili voittopokaali käsissään.

Toiseksi sijoittunut DeChambeau kehui meksikolaisyleisöä useen otteeseen viikon aikana.  Hitaan pelin ykkösnimi DeChambeau viittasi tällä myös siihen,  sekä ”Cheeter”  nimeen USA:ssa jo tottunut Reed eivät joutuneet Meksikossa yleisön silmätikuiksi, vaan saivat näiltä loistavien peliensä johdosta valtavasti tunnustusta.

Reed nousee tuoreella maailmanlistalla 14:lta sijalta kahdeksanneksi. Uran paras sijoitus on seitsemäs, joka nykyisen vireen jatkuessa voi hyvinkin rikkoontua kauden aikana. 
 

Tulosseuranta

Etsi luettavaa