Hyppää sisältöön

Palkintopysti herättää hilpeyttä ympäri maailman: ”Mietitkö mitä kohtaa suutelet ennen pystin nostamista?”

Taiteilija on saanut  ainakin osan inspiraatiostaan Peter Fowlerin palkintopystiin Seychellesilla yleisestä pähkinästä

Australian Peter Fowler voitti Seychilleillä Staysure Tourin kilpailun ja yhden erikoisimmista palkintopysteistä, joita golfkisoissa on nähty. Eddie Pepperell laittoi ystävälleen twitterin kautta onnittelunsa

Peter Fowler on yksi seniorisarjojen arvostetuimmista ja ahkerimmista ”työhevosista”. 60-vuotias Fowler pelaa Euroopan 50+ vuotiaiden kiertueen lisäksi kotimaassaan Australiassa paikallisia kisoja, ja osallistuu ikäistensä tapahtumiin myös muualla maailmassa. Plakkarissa hänellä on myös World Cupin voitto. Suomessa Fowler vieraili Linna Golfissa pidetyssä seniorien kisassa muutama vuosi sitten.

Viikonloppuna Fowler juhli Staysure Tourin seitsemättä ykköstilaansa. Tuhdin euronipun lisäksi hän sai palkintopystin, joka ulkomuotonsa johdosta ylitti erittäin laajasti uutiskynnyksen ympäri maailman.

Vääräleuka Eddie Pepperell ei tietenkään jäänyt sanattomaksi onnitellessaan pitkiä aikoja Englannssa asunutta aussia tämän poseerattua muodokkaan pystinsä kanssa.

Etsi luettavaa