Hyppää sisältöön

Padraig Harrington elementissään Senior Openin hurjassa tuulessa: ”Juuri tällaisena links-kentät ovat parhaimmillaan”

Padraig Harringtonin toistaiseksi viimeinen ykköstila Euroopasta on Portugal Mastersista syksyltä 2016. Tuolloin pelikaverina viimeisellä kieroksella oli Mikko Korhonen. KUVA:GETTY IMAGES

Seniorien kauden viimeisen majorin finaalikierros käynnistyy sunnuntaina Royal Porthcawlin kentällä Walesissa Alex Čejkan (par) johtaessa lyönnillä. Kirittäjäkseen hän saa ensimmäistä Senior Openin voittoa tavoittelevan Padraig Harrington (+1)

Senior Openissa pelattiin lauantaina kierros, jollaista ei PGA Tourilla tai PGA Champions Tourilla ole pelattu sitten kauden 2008. Yksikään pelaaja ei alittanut paria. Kierroksen keskiarvo oli oli kovassa tuulessa 76,14.

Kärkeen kiilasi Saksan Alex Čejka, jonka ainoat PGA Champions Tourin voitot ovat kahdesta USA:ssa pelattavasta majorista. European Tourilla Čejka voitti neljästi, joista kolme kaudella 1995.

Prahassa syntynyt Čejka muutti vanhempiensa kanssa Saksaan, Muncheniin yhdeksänvuotiaana.

Hän on siviilissä ja kentällä melkoinen ruutitynnyri, jonka esitykset kierrosten aikana vaihtelevat usein muita enemmän.

Sunnuntai tarjoaa keliolosuhteistakin riippuen suurelle joukolle haastajia mahdollisuuden major-voiton saavuttamiseen.

1-4 lyönnin päässä Čejkasta on peräti 18 pelaajaa.

Padraig Harrington on mukavuusalueellaan

Kahdesti The Openissa ykköstilaa juhlineelle Padraig Harringtonille seniorien vastaavan kisan voittaminen on arvoasteikolla todella korkealla. Edellisvuoden debyytissään hän jäi Darren Clarken jälkeen toiseksi.

Harrington on pelannut vasta kuusi seniorien majoria, saldo on komea:

  • voitto U.S. Senior Openista
  • kolme kertaa toinen muissa majoreissa
  • kerran viides ja 20:s

Lauantaina Harrington oli yksi päivän parhaan tuloksen (71,par) tehneistä pelaajista.

”Tuuli on kovaa, pelaaminen haastavaa, mutta rakastan tätä. Juuri tällaisellä kelillä tämä (Royal Porthcawl) ja links-kentät yleensäkin ovat parhaimmillaan”, Harrington muistutti kierroksen aikana antamassaan haastattelussa.

Kuluvalla kaudella kolmessa pelaamassaan miesten majoreissa cutin selvittänyt Harrington nosti itsensä Scottish Openin aikaan jopa ehdokkaaksi Ryder Cupiin pelaajan roolissa.

Se unelma ei toteudu, mutta sunnuntaina Padraig Harrington pistää kaikkensa peliin nostaakseen palkintojenjaossa Senior Openin voittopokaalia.

Elisa Viihde Viaplay näyttää päätöskierroksesta suoraa kuvaa klo 16.00-21.30

Tulospalvelu

Etsi luettavaa