Hyppää pääsisältöön
Padelkenttiä rakennetaan nyt myös golfkenttien yhteyteen.
Getty Images

Padel tuli myös Pickalaan: "Padelkentät ovat mainio lisä palvelutarjontaamme"

Pickalaan valmistui juhannukseksi kaksi padelkenttää. Kentät toimittaa sama yritys, joka vasta myös World Pader Tourin kentistä.

Pickalaan on valmistunut kaksi huipputasoista padelkenttää. Kentät sijaitsevat alueen tenniskenttien yhteydessä ja niiltä on mahdollisuus varata irtovuoroja ja vakiovuoroja keskiviikosta 23.6. alkaen.

"Padelkentät ovat mainio lisä palvelutarjontaamme. Golfkentät ja golf itsessään ovat edelleen prioriteettina numero yksi toiminnassamme, mutta haluamme kehittää aktiivisesti myös golfin ulkopuolisia toimintoja ja lisätä alueemme vetovoimaa", sanoo Pickala Golfin toimitusjohtaja Janne Pelkonen.

"Padel toimii mainiosti golfin sekä tenniksen rinnalla ja tuo tullessaan lisäarvoa yhteisöömme, edistäen hyvän olon ja mielen vapaa-aikaa. Tulemme tarjoamaan Red Card -etuja Pickalan osakkaille Padel-kentillä pelaamiseen", hän jatkaa.

Padelkenttien operointia varten on perustettu oma yhtiö, Pickala Padel Oy, jossa on Pickala Golfin lisäksi neljä muuta osakasta tasaosuuksin. Kenttien rakentamisesta vastaa PadelGalis, joka on maailman suurin kenttävalmistaja. Vuonna 2020 PadelGalis valittiin viralliseksi kenttätoimittajaksi World Padel Tourille vuoteen 2023 asti. Pickalaan tulevat kentät ovat Panorama-kenttiä.

"Padelharrastus yleistyy vauhdilla ja haluamme vastata lisääntyvään kysyntään ja tehdä pelaamisen mahdolliseksi tenniksen ohella myös Pickalassa. Padel on hauska ja sopivan haastava laji kunnon kohottamiseen ja soveltuu kaikille kiinnostuneille. Koska padelia pelataan lähes aina nelinpelinä, se on luonteeltaan selvästi sosiaalisempi peli kuin yksikään muu mailapeli", sanoo toimitusjohtaja Jari Waaralinna Pickala Padel Oy:stä.

Pickalassa mailojen vuokraus ja pallojen ostaminen tulevat myös mahdolliseksi heinäkuun aikana. Luvassa on myös aktiivista toimintaa kisojen ja tapahtumien merkeissä, lajitutustumisia, padelkursseja vasta-alkajille sekä edistyneemmille pelaajille.

Padelkenttiä rakennetaan nyt rivakkaa tahtia eri puolella Suomea, myös golfkenttien ja -rangejen yhteyteen. Padelkenttä tai -kenttiä löytyy tai on rakenteilla Nokia River Golfissa, Leppävaaran GoGolf Rangella, Rauma Golfissa, Nevas Golfissa, Ringside Golfissa ja Hirsala Golfissa.

Lähde: Pickalan tiedote