Hyppää sisältöön

Pärnun kentät jo loistokunnossa

White Beach Golfin klubitalo.

Viron kesäpääkaupunki Pärnu on hyvä kohde golffarille. Kaupungissa asuu vain runsaat 40 000 ihmistä, mutta tarjolla on kaksi erinomaista golfkenttää.  Tänä keväänä Pärnun kentät ehtivät huippukuntoon ennätysaikaisin.

Olen  käynyt avaamassa kauden Virossa jo puolenkymmentä kertaa.  Ajankohta on ollut yleensä vapun aikoihin, joskus viikkoa aikaisemmin.  Kertaakaan en ole joutunut pettymään kenttien kuntoon.

Kevään avausmatka on suuntautunut yleensä Pärnuun. White Beach Golf Valgearannan kylässä on  yksi suosikeistani niiden runsaan 200 kentän joukossa, jotka olen tähän  mennessä ”korkannut” eri puolilla maailmaa.  WBG on tullut kierrettyä toistakymmentä kertaa.

Pelaamieni kenttien joukossa on sellaisia legendaarisia paikkoja kuin Turnberry, Hazeltine ja St Andrewsin Old Course. Eihän White Beach Golf niiden veroinen ole, mutta jotenkin minulla on siihen hyvin lämmin suhde. Olen nimittäin monta kertaa aloittanut siellä mieliharrastukseni pitkän talven jälkeen. 

White Beach Golfin väylät hämmästyttivät

Nurmi on jo alkanut viheriöidä Valgearannassa.  Päätösreikä (par 4) on aina haasteellinen.  On pituutta (360 m, kelt.) ja sivussa vettä.

Nurmi on jo alkanut viheriöidä Valgearannassa. Päätösreikä (par 4) on aina haasteellinen. On pituutta (360 m, kelt.) ja sivussa vettä.

Jyrki Harikoski

Vanhaan tyyliin ajoimme Valgearantaan varaamatta aikoja. Perjantaina puolenpäivän aikaan ei parkkipaikalla monta autoa ollut. 

Kentälle päästyämme ”monttu” loksahti auki.  WBG:n väylät olivat talvehtineet todella hyvin, sillä ne olivat kuin kesäkunnossa. Monilla Suomen kentillä ei pääse lyömään kesälläkään yhtä hyväkuntoisilla väylillä.  Se oli todella hämmästyttävää.

Valgearannan kentän viheriöt olivat myös erinomaisessa kunnossa, kun ottaa huomioon sen tosiasian, että elettiin vasta huhtikuun puoliväliä.  Viime syksyn rei´itykset ja hiekotukset  tuntuivat vielä viheriöillä, mutta minkäänlaisia merkkejä lumihomeesta tai muista taudeista ei ollut havaittavissa.

Pärnussa huomaa, että se sijaitsee noin 200 kilometriä eteläisimmästä Suomesta. Lumet olivat sulaneet ajat sitten. Kenttä oli täysin kuiva, tosin jonkin verran sulamisvesiä oli vielä jäljellä notkelmissa, mutta nekin oli merkitty asianmukaisesti punaisin paaluin.

WBG:n kentällä paljon vesiesteitä. Pituus keltaiselta teeltä vain 5604 m. Silti haastetta riittää.

Audru-joki rajaa WBG:n kentän pohjoisessa. Sen lisäksi kentällä on muuta vesialueita. Pituus keltaiselta teeltä vain 5604 m. Silti haastetta riittää.

Jyrki Harikoski

Mitenkö peli meni? Eihän se kevätpelaaminen koskaan laadukasta ole. Pääasia oli ”päästä paanalle”.  WBG:n kaksi haastavinta väylää ovat uudelle joulukuussa 2014 valmistuneelle klubitalolle päätyvät 9. ja 18. reikä.  Kentän suunnitellut Kosti Kuronen on onnistunut tekemään niistä todella haastavia.

Kummankin valloittaminen (= par) samalla kierroksella ei ole vielä koskaan onnistunut.  Eikä onnistunut tälläkään kerralla. Siksi Valgearantaan on mentävä yrittämään sitä uudelleen viimeistään vuoden päästä.

Pärnu Bay noussut nopeasti hyvään kuntoon

Seuraavana päivänä WBG:n kentällä pelattiin jo suurta lähes 100 pelaajan kauden avajaiskilpailua, johon osallistui pelaajia eri puolilta Viroa ja joku suomalainenkin.  En ollut siihen ilmoittautunut, joten oli hyvä tilaisuus lähteä katsastamaan uuden Pärnu Bay Golf Linksin päivän kunto.

PBGL:n klubirakennus on upea näky.

PBGL:n klubirakennus on upea näky.

Jyrki Harikoski

Tahkurannassakin odotti miellyttävä yllätys.  Olin käynyt paikalla edellisen kerran vappuna vuosi sitten, jolloin kaikki näytti vielä kovin keskeneräiseltä. Arvelin silloin kentän valmistuvan pari vuoden päästä. 

Mutta hyvin oli töitä tehty. PBGL avattiin jo syyskuussa 2015 eli vain muutama kuukausi myöhemmin. Ja nyt pääsin nauttimaan pelaamisesta jo huhtikuun puolivälissä.  PBGL oli  pelattavissa tosi aikaisin nuoreksi kentäksi.

Tahkurannassa oli tietenkin näkyvissä, että kenttä on käytännössä vasta valmistunut.  Nurmi ei ollut vielä vahvaa väylillä eikä viheriöillä. Mutta en usko kenenkään pettyvän sinne tänäänkään mennessään, vaan yllätys olisi jos toisin olisi. Uskoisin loppukesästä kentän olevan täydessä iskussa.

Viheriöillä oli havaittavissa jonkin verran lumihomeen jättämiä laikkuja. Kenttämestari kertoo, että ne ovat vain pintavaurioita, jotka korjaantunevat parin viikon sisällä.

Klubitalo kuin palatsi

Pärnun Tahkurantaan on rakennettu todella laadukas golfpaikka. Vuosi sitten paikalla ensimmäisen kerran käydessäni,  sinne oli vaikea löytää. Nyt klubille on viitoitus Pärnu–Riika-maantieltä. Se on kuitenkin vielä vaatimaton, joten ensikertalainen ajaa helposti ohi.

Heti klubirakennuksen tultua näkyviin huomaa, että rahaa on käytetty paljon.  Pysäköintialueet on laadukkaasti asfaltoidut.  Komealle klubille tullessa itse kenttä jää oikealle ja range, viisireikäinen par 3 -kenttä ja muut harjoituspaikat vasemmalle. Sisääntulon  näkymä on upea.

Laajat hiekka-alueet luovat omaleimaisen ilmeen PBGL:n kentälle. Päätösreiät kulkevat pitkin Itämeren rantaa.

Laajat hiekka-alueet luovat omaleimaisen ilmeen PBGL:n kentälle. Päätösreiät kulkevat pitkin Itämeren rantaa.

Jyrki Harikoski

Kookas klubirakennus lasiseinineen sijaitsee meren äärellä. Ravintolasta on näkymät kaikkiin suuntiin. Alakerrassa on caddiemasterin tiski, proshop ja pukuhuoneet.  Ulkoterassi kiertää toisen kerroksen ravintolatiloja.

Tahkurannan kentän vastaanotossa palvelevat caddiemasterit Helmi Sakala (head) ja Egert Linkmann.

Tahkurannan kentän vastaanotossa palvelevat caddiemasterit Helmi Sakala (head) ja Egert Linkmann.

Jyrki Harikoski

Wasteland-alueet tuovat vaikeutta

Tahkurannan kenttä on kolmas Lassi Pekka Tilanderin suunnittelema kenttä Virossa.  Mielestäni hän on onnistunut erittäin hyvin kuten kahdessa muussakin: Saare Golfissa Saarenmaalla ja Estonia GCC:ssa Tallinnan itäpuolella. Nämä kaikki olen itsekin pelannut ja hyviksi havainnut.

Samasta suunnittelijasta huolimatta ne ovat erilaisia. Niin pitää varmaan olla, onhan maasto on erilainen joka paikassa. Eiköhän se suunnittelu siitä ensisijaisesti ala.

PBGL:n upein osa alkaa tältä 14. reiältä.  Par 3 avataan suoraan merta kohti.  Tuuli on aina mukana pelissä.

PBGL:n upein osa alkaa tältä 14. reiältä. Par 3 avataan suoraan merta kohti. Tuuli on aina mukana pelissä.

Jyrki Harikoski

PBGL on rakennettu osittain mäntykankaalle ja osittain meren rantaan. Kentälle on haettu tietoisesti links-kentän ominaisuuksia.  Tuntu tulee ennen kaikkea meren läheisyyden aiheuttamasta usein voimakkaasta tuulesta.  Mäntyjen välissä kulkeville väylille on kasattu myös maakasoja ikään kuin dyyneiksi. Ne edesauttavat links-kentän ominaisuuksia tavoittamista. Heinittyessään aikaa myöten ne hoitamattomina tulevat vaikeuttamaan peliä.

Ominaista kentälle ovat laajat hiekka-alueet väylien reunoilla. Ne eivät ole bunkkereita, vaan hoitamatonta kenttäaluetta, jota pelaajan ei tarvitse tasoittaa. Samantyyppistä suunnittelua  Tilander on käyttänyt Puolassa Sand Valleyn kentällä.  Ennakkotietona luin jostakin, että PBGL:n väylät olisivat kapeita, mutta itse en näin kokenut.

Väyläbunkkereita en muista kentällä olleen ainoatakaan. Hiekka-alueet, joita myös ”wastelandiksi” sanotaan, toivat riittävästi vaikeutta peliin ilman niitäkin. Muutaman kerran hiekalla lyötyään alustalta oppii kyllä pelaamaan. Varsinaiset bunkkerit ovat vain viheriöiden ympärillä, ne tunnistaa siellä olevasta haravasta.

Merenrannan väylillä joutuu joskus aivan rantahietikolle.

Merenrannan väylillä joutuu joskus aivan rantahietikolle.

Jyrki Harikoski

Henkilökohtaisesti tosin toivoisin, ettei molemmilla Pärnun kentillä käytettävä hiekka olisi niin hienojakoista. Nyt tuuli pöllyttää hienon hiekan tiehensä jättäen runsaasti kiviä näkyviin.  Epäilen myös sateen tiivistävän hiekan sellaiseksi, ettei normaali bunkkerilyönti onnistu.

Pidän parhaana osana kenttää viittä viimeistä reikää.  Ne ovat niin erilaisia verrattuna normaaleihin golfväyliin.  Reiät on sijoitutettu pitkin meren rantaa. Sinun on pystyttävä arvioimaan tuulen vaikutus palloon. Normaalisti meren rannalla tuulee aina.

Päätösreiät pelataan väljässä merimaisemassa. 14. reikä on lyhyt par 3 (139/130/120/111 m) kohti avomerta. Sen jälkeen käännytään klubille pelaten neljä viimeistä pitkin ranta-aluetta. Ensin kaksi lyhyttä par 4 –reikää, sitten reilu 150-metrinen par 3 ja viimeisenä reikänä 494/454/447/385 m pitkä par 5.  Tulo klubille on uskomattoman hieno.

Suomalaiset toivottuja vieraita

Monet suomalaiset golfarit ovat löytäneet Pärnun kohteekseen.  Sinne on helppo mennä: aamulaivalla Tallinnaan, siitä autolla pari tuntia Pärnuun ja iltapäivällä jo kentälle.  Erilaista majoitustilaa on tarjolla runsaasti.

Poikkeuksena on kesäkuun puolesta välistä elokuuhun kestävä parin kuukauden sesonki. Silloin majoituksen hinta jopa tuplaantuu.  Kesäsesonkina Pärnun pitkällä hiekkarannalla saattaa olla toistakymmentä tuhatta lekottelijaa. Sunnuntai-iltana kesäpääkaupungista suuntautuu Tallinnaan lähes katkeamaton autovirta.

Muuna aikana ja erityisesti keskellä viikkoa katon saa päänsä päälle edullisesti. Myös laivayhtiöillä on arkipäiville usein edullisia tarjouksia.

Green fee -hinnoittelu on suomalaista tasoa, mutta tarjouksia voi löytää laivayhtiöiden kautta ja hotellipaketteina. Niitä kannattaa selvittää  netin välityksellä etukäteen. Kummankin kentän talous näyttäisi olevan vieraspelaajien varassa. Jäsenmäärät ovat vielä niin pienet, että jäsenten maksuilla kenttien ylläpitoa pystytä uskoakseni kustantamaan. Suomalaiset ovat Pärnussa toivottuja vieraita.

Myös nämä Viron kentät ovat auki

Niitväljä

Park-kenttä avattiin 9. huhtikuuta kesäviheriöille.

Estonian Golf & Country Club

Stone Course on jo auki, mutta Sea Course aukeamsista pitää odottaa huhtikuun viimeiselle viikolle.

Otepää golf

Kenttä on ollut auki jo viikon.

 

Etsi luettavaa