Hyppää sisältöön

Päivö teki tuhoja Tarinassa – myrsky katkaisi muun muassa sähkölinjan

Tarinagolfissa myrsky kaatoi sähkölinjan.

Päivö-myrskyn takia makkarat eivät lämpiä ja juomat kylmene taukokioskeilla.

Viime yönä eri puolella Suomea riehunut Päivö-myrsky ei jättänyt golfkenttiäkään rauhaan. Se aiheutti tuhoja ainakin Tarinagolfissa, joka sijaitsee Siilinjärvellä, Kuopion pohjoispuolella.

Savolaiskentän julkaisemalla YouTube-videolla toimitusjohtaja Osmo Ruuska kertoo, että myrsky katkaisi muun muuassa kentällä kulkeneen sähkölinjan, minkä vuoksi kentän taukokioskit ovat suljettuna. 

”Me emme saa sähköä, joten ei voida lämmittää makkaroita, keittää kahvia tai pitää juomia kylmänä”, Ruuska kertoo alle upotetulla Tarinagolfin videolla.

Parkkialueella myrsky kaatoi mainoksia ja kentällä puita.

Savon Sanomien mukaan illalla ja yöllä riehunut myrsky aiheutti  Pohjois-Savossa noin 250 hälytystehtävää, joista suurin osa johtui teille ja sähkölinjoille kaatuneista puista.

”Jonkin verran oli myös peltikattojen repeämisiä ja veneiden irtoamisia kiinnityksistään. Eniten tuhoja oli Viitostien itäpuolella, etenkin Rautavaaralla ja Koillis-Savossa”, Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palopäällikkö Petteri Hynönen kertoi Savon Sanomille.

Etsi luettavaa