Hyppää pääsisältöön
Rory McIlroy on yksi maailman pitkälyöntisimmistä huippupelaajista.
Getty Images

Päättyykö Rory McIlroyn pitkä voitoton jakson Abu Dhabissa?

Rory McIlroy ei ole voittanut kisaa yli vuoteen. Abu Dhabissa hän on sijoittunut kahdeksalla edellisellä kerralla neljä kertaa toiseksi ja kolme kertaa kolmanneksi. Lyöntien pituuksista voitto ei ainakaan jää uupumaan.

Siitä on kulunut aikaa jo yli vuosi, Rory McIlroyn edellisestä voitosta pääkiertueilla. Kyseinen voitto tuli marraskuussa 2019 Kiinassa pelatussa WGC-kisassa. Sen koommin pohjoisirlantilainen ei ole päässyt pitämään voittopuhetta missään päin. maailmaa.

Seuraava mahdollisuus voittoon koittaa tällä viikolla Lähi-idässä, kun Rory pelaa ensimmäisen kisansa vuoden 2021 puolella. Perinteisesti hän on menestynyt erinomaisesti vuoden ensimmäisessä rykäisyssä.

Kahdentoista edellisen vuoden aikana eli vuodesta 2009 lähtien McIlroy on sijoittunut yhtä lukuunottamatta joka kerta viiden parhaan joukkoon vuoden avauskisassa. 

Mutta voittoon Rory ei ole niissä vielä yltänyt. Olisiko nyt Roryn aika katkaista hänen mittapuullaan ikuisuuden kestänyt voitoton jakso ja nostaa toiveita sen suhteen, että tänä vuonna hän saattaisi pitkän kuivan kauden jälkeen napata nimiinsä myös majorin.

Kenties hohdokkaan Mastersin, joka hänen ansioluettelostaan vielä uupuu.

Siitä ei ole kyse, että Roryn peli olisi kadonnut johonkin. Maailmanlistalla Rory on sijalla kuusi ja edellisessä kisassaan, joka oli marraskuun puolivälissä pelattu Masters Tournament, hän sijoittui viidenneksi.

Takana huikea menestys Abu Dhabissa

Rory on myös viihtynyt sangen hyvin Abu Dhabissa, jossa hän on kahdeksella edellisellä kerralla sijoittunut neljä kertaa toiseksi ja kolme kertaa kolmanneksi, kun on kilpailuun osallistunut.

Mutta tosiaan se voitto tästä kisasta McIlroyltä vielä puuttuu.

"En tiedä, olenko esittänyt parastani täällä, koska se voitto tosiaan vielä puuttuu. Historiallisesti olen kuitenkin menestynyt aina hyvin kauden avauskilpailussa", Rory sanoi European Tourin sivuilla julkaistussa videohaastattelussa.

Menohaluja Roryllä riittää, sillä edellisestä kisasta on tosiaan ehtinyt kulua kaksi kuukautta aikaa.

"Janoan päästä pelaamaan joulutauon jälkeen. Olen harjoitellut hyvin ja uuteen kauteen lähtee aina optimisisesti, uusin tavoittein ja innokkaana", hän sanoi.

Treeneissä entinen maailmanlistan ykkönen ja nelinkertainen major-voittaja sanoo kiinnittäneensä huomioita esimerkiksi lähestymislyönteihin erityisesti karheikoista, jotka menivät tilastojen valossa alaspäin edellisestä kaudesta viime vuoteen verrattuna.

"Tavoitteeni on saada pelin osa-alueet sille tasolle, jossa tiedän potentiaalini olevan. Kun se tapahtuu, voin tehdä tarkempia tavoitteita", hän muotoili.

"Pelaan seuraavan kahdeksan viikon aikana seitsemän turnausta ja haluan olla niissä voittotaisteluissa mukana."

Työtä edelleen riittää, jotta McIlroy voisi olla taistelemassa jälleen voitosta.

Lyöntien mitat lähes Bryson luokkaa

Otsikoihin on noussut pelaajien lyöntipituuksien tavoittelu. Sen suhteen McIlroyn ei tarvitse olla huolissaan, sillä hän lukeutuu PGA Tourin pitkälyöntisimpien pelaajien joukkoon.

Tässä esimerkki Roryn lyöntipituuksista eri mailoilla verrattuna pituuskeskustelun aloittaneen Bryson DeChambeaun mittoihin.

Maila Rory McIlroy Bryson DeChambeau
Draiveri 326 jaardia 325 jaardia
Puu 3 293 jaardia 295 jaardia
Puu 5 / Hybridi 4 273 jaardia 275 jaardia
Rauta 4 240 jaardia 255 jaardia
Rauta 5 219 jaardia 235 jaardia
Rauta 6 207 jaardia 220 jaardia
Rauta 7 192 jaardia 205 jaardia
Rauta 8 175 jaardia 190 jaardia
Rauta 9 163 jaardia 175 jaardia
PW 148 jaardia 160 jaardia
52-asteinen wedge / 47-asteinen wedge 129 jaardia 145 jaardia
56-asteinen wedge / 53-asteinen wedge 115 jaardia 127 jaardia
60-asteinen wedge / 58-asteinen wedge 106 jaardia 110 jaardia

DeChambeaun mitat ovat viime kesältä, joten draiverin pituudessa hän on mennyt hieman eteenpäin tuosta. Isoa eroa rautamailojen mitoissa selittää se, että blade-mailoilla pelaavan Roryn rautojen nostokulmat eivät ole yhtä vahvat kuin Brysonin, joka pelaa kehäpainoisilla mailoilla.

Tämä näkyy esimerkiksi Bryson wedge-valinnoissa. Hänen gap wedgessä on viisi astetta vähemmän nostokulmaa kuin Roryn "väliwedgessä".

Lob-wedgeillä miehillä ei sitten ole eroa enää juuri lainkaan, kun nostokulma on lähes sama.

Abu Dhabissa Rory pelaa kaksi ensimmäistä kierrosta Justin Thomasin ja Lee Westwoodin kanssa. Kolmikko starttaa torstaina klo 5.30 Suomen aikaa, kun Viaplayn ja V Sport Golfin suora lähetys alkaa puolta tuntia aiemmin.

Lähtöajat torstaina

European Tour on katsottavissa suorana Viasatilta ja Viaplayltä

GoGolf suosittelee