Hyppää sisältöön

Päänsärky meinasi estää Putkosen ET-debyytin: ”Puoli tuntia ennen lähtöä rupesi helpottamaan”

Teemu Putkonen osui viheriöihin tarkimmin kaikista Asian Tourin pelaajista

Teemu Putkonen mietti vielä vähän aikaa ennen starttia, että lähteekö hän kisaan mukaan ollenkaan.

Teemu Putkonen jakaa 73. sijaa Mauritiuksella pelattavassa kisassa. GoGolf tavoitti miehen kierroksen jälkeen. Kierroksen, joka meinasi jäädä Putkoselta terveyshuolien vuoksi väliin.

”Minulla on ollut viimeiset päivät kova pääkipu. Mietin vielä 1,5 tuntia ennen lähtöä, että jos se ei helpota, joudun vetäytymään kisasta”, Putkonen viestitti.

Särky tuli täysin yllättäen, sillä hänellä ole taipumusta migreeniin. Sitä hän on pyrkinyt hoitamaan popsimalla särkylääkettä.  Toisaalta pääkivusta oli se hyöty, ettei Putkosta paljon jännittänyt uran ensimmäinen startti European Tourilla. 

Onneksi puolisen tuntia ennen lähtöä Putkosen olo rupesi helpottamaan ja mies pääsi matkaan – ja vauhdikkaasti pääsikin, sillä neljän reiän jälkeen hän oli jo tuloksessa kolme alle parin.

”Olen erittäin iloinen, että sain mahdollisuuden pelata neljä päivää”, Putkonen kertoi.

”Puttasin tosi hyvin tänään, varsinkin kun rundin alussa laitoin muutaman pitkän birkun sisään,  niin kierros lähti oikein mukavasti liikenteeseen.”

Sitten vauhti hieman hyytyi, mutta hän päätyi lopulta par-tulokseen. Putkonen on tällä hetkellä lyönnin päässä cut-rajasta, joten cutin tekeminen on hyvinkin mahdollista. 

Kierroksen jälkeen Putkosella oli selvät sävelet loppupäivän ohjelmasta.

Ei muuta kuin lepoa vaan ja toivotaan että tämä pääkipu alkaisi olemaan jo voiton puolella ja pääsis nauttimaan enemmän pelistä. Se on täällä päätavoitteeni”, Putkonen totesi.

Mauritius on pieni paratiisisaari Madagaskarin itäpuolella, Itä-Afrikassa. Kisa pelataan Heritage Golf Clubilla. Kenttänä se ei ole kovinkaan vaikea, mutta tuulinen sää tuo omat kommervenkkinsä peliin.

Kisan kärjessä ovat Tanskan Rasmus Højgaard ja Ranskan Benjamin Hebert tuloksella -6. Janne Kasken avauskierroksen tulos oli 75 (+3).

Tulospalvelu

European Tourin kilpailut on katsottavissa Viasatilta ja Viaplayltä

Etsi luettavaa