Hyppää pääsisältöön
Sohvi Saarinen testaa Callaway Big Bertha War Bird -mailaa, joka tuli myyntiin vuonna 1994.
Juha Saarinen

Ovatko välineet kehittyneet vuosien saatossa? – Testasimme eri aikakausien mailoja ja tässä on tulos

Golfmailojen väitetään kehittyvän harppauksin. Haalimme draivereita eri aikakausilta ja selvitimme, pitääkö väite paikkansa.

KESKUSTELU LYÖNTIEN pidentymisestä ja välineiden kehittymisestä on noussut taas otsikoihin. Yhtenä syynä kiinnostuksen nousuun ovat olleet golfin säännöistä vastaavien Royal & Ancientin ja Yhdysvaltain Golfliiton USGA:n eri ammattilaistoureilla tekemät ratsiat, joissa on paljastunut sääntöjen vastaisia draivereita.

Mutta kuinka paljon draiverit ovat kehittyneet 25 vuodessa? Otimme tästä selvää järjestelmällä testin, jossa vertasimme keskenään 90-luvun puolivälin draivereita tämän vuosikymmenen mailoihin.

Valitsimme testattavaksi saman valmistajan draivereita, jotta mailat olisivat paremmin vertailukelpoisia. Merkiksi valikoitui Callaway, koska sopiva valikoima sen valmistamia draivereita löytyi helposti testattavaksi. Tuloksissa olisi tuskin tullut suurta eroa, vaikka mailat olisivat olleet joltain toiselta valmistajalta.

Testiryhmässä oli viisi eri tasoista pelaajaa. Ryhmän jäsenistä suurin tasoitus oli 20 ja mukana oli myös yksi ammattilainen. Testaajien mailanpäännopeudet vaihtelivat 85 mph:sta 115 mph:iin.

Pelaajien svingeissä oli myös isoja eroja: osalla maila liikkuu draiverilla osumassa vahvasti alaspäin, osalla ylöspäin. Lisäksi svingit vaihtelivat viisi astetta ulkoa sisään svingaavista, viisi astetta sisältä ulos svingaaviin. Myös neutraaleja eli ns. nollalinjalla lyöviä pelaajia saatiin testiryhmään.

TESTIMAILOJEN OMINAISUUKSISSA oli pieniä, mutta ei ratkaisevia eroja. Esimerkiksi draivereiden lavan nostokulmat vaihtelivat hieman, mutta puolen asteen ero ei ole testin kannalta merkittävä tekijä.

Varret olivat yhtä pitkiä Big Bertha Warbirdiä lukuun ottamatta. Se oli puoli tuumaa muita lyhyempi. Pallona testissä käytettiin TaylorMaden TP5x:ää.

25 vuodessa suuri muutos on tapahtunut lavan koossa. Kun Big Bertha Warbird tuli myyntiin, lavan jättimäistä kokoa (195 kuutiosenttiä) ihmeteltiin, mutta nykymittapuun mukaan se näyttää enemmän puukolmoselta kuin draiverilta. Nykyään draiverien lavan koot vaihtelevat yleensä 440–460 kuutiosentin välillä. 

Pieni mailanpää ei automaattisesti tarkoita lyhyempiä lyöntejä, mutta pienellä nupilla varustetulla mailalla hyvän osuman merkitys kasvaa. Tästä kielii se, että testiryhmän kahdella parhaalla pelaajalla lyönnin pituudessa oli eroa yli 20 vuotta vanhan Big Berthan ja uuden karhean Epic Flashin välillä 12 metriä eli 6 prosenttia. Määrää voi pitää melko pienenä.

Draiveritestimme osoittikin, että taitavan pelaajan käsissä vanhastakin mailasta saa yllättävän paljon tehoja irti, vaikka 90-luvun pienilapaisille draivereille golfkentällä moni tällä hetkellä nauraisikin.

Sen sijaan kolmella muulla testaajalla pituusero eri vuosikymmenten mailoilla nousi keskimäärin yli 15 prosenttiin, mikä antaa jo tuntuvan edun. Heidän lyöntiensä keskipituus draivereilla oli 218 metriä.

R&A ja USGA ovat keränneet tilastoja kaikilta ammattilaistoureilta systemaattisesti vuodesta 2003 alkaen. Tilastojen perusteella lyöntien pituudet ovat kehittyneet huippupelaajilla varsin maltillisesti viimeisen lähes 20 vuoden aikana.

Tilastot kertovat lyöntipituuksien osalta hieman eri tarinaa kuin millaisen kuvan välinevalmistajat ja osin golfmediakin ovat luoneet.

Mailat

valineet.jpg

Sebastian Solomon

Callaway Big Bertha War Bird (1994)

Nostokulma: 10°, varsi: RCH 90

Callaway Greatest Big Bertha (1995)

Nostokulma: 10°, varsi: RCH Pro Series 4

Callaway FT Tour (2010)

Nostokulma: 9,5°, varsi: ProLaunch Red R 55 g

Callaway Razr Fit (2012)

Nostokulma: 9,5°, varsi: Fujikura Fuel R 57 g

Callaway Epic Flash SubZero (2019)

Nostokulma: 9,5°, varsi: Project X Evenflow Green R 59 g

KUN SITTEN verrataan testin ”nykydraivereita” eli 2010 jälkeen markkinoille tulleita Callawayn FT Touria, Razr Fitiä ja tämänvuotista Epic Flashiä keskenään, erot ovat hämmästyttävän pieniä.

Mailojen välillä oli vaihtelua tuloksissa, mutta lähinnä sen mukaan, kenen testiryhmäläisen tuloksia tarkastellaan. Varren paino vaihteli eri mailoissa 55–59 gramman välillä, mutta sen pituus oli kaikissa sama. Lavoissa oli 9,5 asteen nostokulma, ja lavan koko vaihteli 440–460 kuutiosentin välillä. Mailojen asetukset pidettiin testissä standardina.

Näiden kolmen draiverin tulokset vaihtelivat niin vähän, että on hyvin vaikea sanoa, liittyvätkö ne enemmän eroon pelaajien svingeissä kuin todellisiin eroihin mailojen suorituskyvyssä. 

TESTIN TULOKSET on koottu taulukkoon sekä palloon liittyvien arvojen osalta että mielenkiintoisilta osin myös lavan osalta.

Taulukossa nähdään esimerkiksi, että testin toiseksi vanhin maila eli Great Big Bertha aiheutti lähes kaikille testaajille ongelmia suuren alakierteen vuoksi. Syystä, joka ei testin aikana selvinnyt, Great Big Bertha tuotti selkeästi enemmän alakierrettä kuin muut draiverit, mikä rokotti lyöntien pituudesta mittaa pois.

Taulukossa on kolme saraketta, jotka määrittävät lyönnin pituuden: pallon lähtönopeus (ball speed), lähtökulma (launch angle) ja alakierteen määrä (backspin).

Pelkästään numeroiden valossa mailanpään nopeuden osalta koko testin ykkönen oli Callawayn tämänvuotinen uutuus Epic Flash Sub Zero, mutta hyvin pienellä erolla RAZR Fitiin ja FT Touriin. Vastaavasti FT Tour tuotti kaikilla pelaajilla vähiten alakierrettä, Epic Flash oli toisena ja RAZR Fit kolmas.  

ON ILMEISTÄ, että vaikka koitimme arvioida draivereiden suorituskykyä mahdollisimman samanlaisissa olosuhteissa, mailat eivät kuitenkaan olleet identtisiä yksittäisten testaajien kannalta. Eri aikakausien varsissa on luonnollisesti pieniä eroja, mutta testaajien kommenttien perusteella vartta enemmän suoritukseen tuntui vaikuttavan lavan offset eli lavan asento suhteessa varteen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alkuasennossa lapa voi näyttää olevan joko kiinni tai auki. Sellaisille pelaajille, joiden svingi liikkuu ulkoa sisälle ja lyönnin kierre on tyypillisesti fade, on helpompaa, jos mailassa on hieman offsettiä eli lapa on hieman kiinni. Sisältä ulos svingaaville tilanne on päinvastainen: hieman avoimelta näyttävä lapa sopii silmään paremmin.

Nykyisillä säädettävillä draivereilla voidaan vaikuttaa samaan asiaan muuttamalla mailan nostokulmaa. Jos esimerkiksi 10-asteisen draiverin nostokulmaa pudotetaan 9 asteeseen, lapa näyttää liikkuvan hieman auki (fade bias). Vastaavasti jos nostokulmaa nostetaan 11 asteeseen, lapa näyttää menevän kiinni (draw bias). 

Yhteenvetona draiveritestin tuloksista voidaan todeta, että keskelle lapaa osuminen on edelleen muodissa. Ne pelaajat, joiden svingit tuottivat toistettavia osumia, pystyivät lyömään kaikilla draivereilla tasaisia tuloksia. Vastaavasti ne pelaajat, joiden osumissa oli enemmän vaihtelua, hyötyivät suuren lyöntipinnan tarjoamasta anteeksiantavuudesta.

Tämä siis silloin, kun vertaillaan lyönnin pituuksien keskiarvoja. Testin perusteella suurella lavalla ei ole suoraan vaikutusta yksittäisten parhaiden osumien lyönnin pituuksiin.

(Juttu jatkuu taulukon jälkeen)

taulukko_testi.jpg

Juha Saarinen

TESTI OSOITTI kuitenkin myös sen, että draivereiden kohdalla mailavalmistajat joutuvat tasapainoilemaan golfsääntöjen ja fysiikan lakien välillä. Eikä niiden lakien kumoaminen ole mahdollista, vaikka välinevalmistajat niin välillä vihjailevat. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö yksittäinen pelaaja voisi saada merkittävää hyötyä draiveria vaihtamalla – ja tähän testin toinen selkeä tulos liittyy. Erilaiset svingit, sisältä ulos, ulkoa sisälle, osumassa alas- tai ylöspäin lyöminen, mailan lavan flippaaminen tai sen defloftaaminen ja tietenkin mailanpään nopeus kaikki vaikuttavat siihen, millainen draiveri tuottaa parhaan tuloksen kentällä.

Testitilanne kävikin melkein kuin mailafittauksesta. Testaajien kanssa keskusteltiin varren ja lavan toimivuudesta oman svingin osalta sekä siitä, miten erilaisilta osumat tuntuivat mailojen välillä.

Lavan offset tuntui vaikuttavan osalla testaajista svingin suuntaan ja sitä kautta osumien paikkaan lavassa. Pieneltä tuntuvat säädöt fade- ja draw-painotuksen osalta tekivät lyönneistä toistettavampia ja jopa muuttivat osumien paikkaa lavassa.  

Näin testi tehtiin

Draiveritestit tehtiin sisällä käyttäen Foresightin GCQuad -lyöntimonitoria. Testaajat löivät 5–10 draivia per maila. Testiryhmään kuului kaksi naista ja kolme miestä. Testaajat olivat Oona Vartiainen (pro), Sohvi Saarinen (hcp 2), Juha Saarinen (hcp 4), Juha Laukkanen (hcp 6) ja Pertti Jyräkoski (hcp 20).

Testitilanteessa mailojen lyöntijärjestystä vaihdeltiin pelaajasta toiseen, ja osa testaajista vaihtoi mailojen lyöntijärjestystä myös testin aikana. Näin pyrittiin välttämään väsymisestä tai svingin vetreytymisestä johtuvat erot.

Mailat testiin lainasi turkulainen Golfpuoti. Testi tehtiin 365golfin simulaattorissa Turun Leaf Areenassa.