Hyppää sisältöön

Ovatko pitkät valmennussuhteet avain menestykseen?

Mikko Korhonen on ollut Markku Louhion valmennuksessa 27-vuotta

Markku Louhio, Juha Juvonen, Tommi Nousiainen. Edelliset kolme nimeä eivät ole kovin tuttuja lehtien opetusjuttujen sisällöistä. Kolme PGA-ammattilaista ovat saaneet käsiinsä lahjakkaat pelaajat, joista he ovat koulineet kovan luokan ammattilaisia.

Mitä on hyvä golfvalmentaminen? Mitä vaatii kehittää pojan tai tytönkoltiaisesta menestyvä ammattilaisgolfari. Minkälaista tukea ja valmennusta pelaaja tarvitsee missäkin vaiheessa uraansa? Tapoja on monia, mutta yllättävän moni Suomen ja maailman parhaista pelaajista on luomukasvatettu saman valmentajan ohjeistuksessa. 

Juha Juvonen sai käsiinsä Oliver Lindellin tämän aloittaessa golfin. Mussalossa pari vuotta aiemmin nuori Tapio Pulkkanen oli päätynyt Tommi Nousiaisen käsiin. Mikko Korhonen oli tässä vaihessa jo amatööriuransa loppuvaiheilla. Valmentajana oli pysynyt SHG:sta tuttu Markku Louhio

Kaikki kunnia edellämainitulle kolmikolle, mutta kukaan heistä ei ollut, eikä ole näiden pelaajien lisäksi spesialisoitunut ammattivalmentamiseen. Juha Juvonen tekee töitä Suomen Golfliitossa, Tommi Nousiainen on Kotkan kentän toiminnanjohtaja ja Markku Louhiolle golfopettaminen on myös ainoastaan osatyö. 

Suomessa on lukuisia valmentajia, jotka ovat spesialisoituneet ja tulleet tutuiksi lehtien kansilta. Timo Rauhala on luonnollisesti nimekkäin ja hän on kouluttanut Mikko Ilosen, Minni Blomqvistin ja muita nimekkäitä suomalaisia pelaajia. Rauhala onkin usein puhunut yhteistyöstä. Moni valmentaja on käyttänyt Rauhalan palveluita treenauttamisessa ja Rauhala taas käyttänyt spesialisteja omiin valmennettaviinsa. 

Korhonen: ”Liian moni hakee nopeaa kehitystä valmentajanvaihdoksilla”

Mikko Korhonen uskoo, että kärsivällisyys on yksi tärkeimmistä asioista kun puhutaan golfissa kehittymisestä. Markku Louhiolla on edelleen paljon annettavaa Korhosen peliin. 

”On siitä ehdottomasti iso etu, että on ollut sama valmentaja alusta lähtien. Moni ei varmasti tiedä, mutta Louhio opiskelee tosi paljon asioita vapaa-ajallaan. Ei hän varmasti ole se nimekkäin valmentaja, joka on käynyt Amerikoissa tapaamassa menestyneitä valmentajia, mutta kyllä hänellä on paljon annettavaa”, Korhonen luonnehtii. 

Korhonen on kehittynyt tasaista vauhtia kohti European Tourin eliittiä. Kertaakaan urallaan hän ei ole tehnyt svingiremonttia tai suuria muutoksia. 

”Aina palataan perusasioihin. En ole ikinä itse keksinyt pyörää uudestaan, eikä meillä ole Louhion kanssa sitä ideana koskaan tehdäkään. Moni pelaaja kokeilee ja yrittää keksiä lajia uudestaan ja se aika nopeasti vie ulos itse pelaamisesta ja tuloksenteosta”, Korhonen miettii. 

Korhosen ja Louhion valmennussuhteessa teknologia loistaa poissaolollaan. 

”Hyvä jos kerran vuodessa kuvataan edes svingiä. Me tiedämme molemmat tarkalleen mitä tekemisessä tapahtuu ja siihen ei juuri kameroita tarvita. Kai me ollaan molemmat vähän vanhanliiton äijiä, jotka ei TrackManeihin ja muihin lähde intoutumaan. Ikinä en ole ottanut golfissa tuntia keneltäkään muulta kuin Makelta, toki Rauhala on muunmuassa treenauttanut minua ja vaikutteita on varmaan tullut imettyä joistain lähteistä”, Korhonen määrittelee. 

”Kehitystä on tapahtunut joka vuosi ja uskon, että sitä on vielä luvassa. Valmentajanvaihdosta pitäisi harkita mielestäni siinä vaiheessa jos koutsilla ei olisi enää mitään annettavaa. Itse tuskin koskaan päädyn tähän ratkaisuun.”

Louhio uskoo silmään, ei laitteisiin

Mikko Korhosen valmentajana toimiva Markku Louhio muistelee, että piti Korhoselle ensimmäisen oppitunnin vuonna 1990. Matka on ollut pitkä ja Korhonen on edennyt menestyväksi European Tour -pelaajaksi. Louhio luonnehtii parin valmennussuhdetta seuraavasti. 

”Tie on ollut pitkä. Mikko ei ole ikinä lähtenyt mihinkään suuriin muutoksiin, vaan ollaan painettu pitkäjänteistä duunia alusta lähtien. Moni pelaaja, joka vaihtelee valmentajia eksyy matkalla ja hommat menevät herkästi sekaisin. Mikko ei aja uusia muutoksia sisään kovin herkästi, vaan pyritään aina pienillä askeleilla saamaan kehitystä aikaan”, Markku Louhio spekuloi. 

Vanhan koulukunnan valmentaja Louhio ei käytä TrackManeja tai muita analysaattoreita. Hän näkee, että golfia valmennetaan eri tavalla.

”Teknologia on tuonut paljon uutta golfiin. Kaikkea pystyy mitata nykypäivänä. Tosi moni pelaaja tarkastelee hypnoosissa lukemia taululta ja treenaa sitä kautta itseään. Itse en ole tämän tavan kannattaja, voi niitä käyttää tsekkaamiseen, mutta mielestäni ei harjoitteluun”, Louhio täräyttää. 

Rory McIlroy voitti viime viikolla Arnold Palmer Invitationalin. Erityisesti puttaaminen oli parempaa kuin aiemmin. 

”Rory on mahtava esimerkki. Kaveri on hakenut teknisesti täydellistä suoritusta, mutta tatsi ja pelinomaisuus on jäänyt vähemmälle. Hän oli saanut Brad Faxonilta vinkkejä ennen kisaa puttaamiseen ja vienyt sen tatsikkaampaan suuntaan. Tuloksena oli huikeita upotuksia ja voitto.” 

Korhosen kanssa Louhio keskittyy paljon myös lähipeliin. 

”Chippiä ja puttia hiotaan paljon. Aika paljon saatan tunneilla puhua ääneen ja Korhonen poimii sieltä mitä itse kokee tärkeäksi. Välillä tekisi mieli puuttua enemmän asioihin, mutta pelaaja aina loppukädessä päättää mihin hän haluaa ja mihin ei tarttua”, Louhio spekuloi. 

Puhelusta jäi vahva tunne, että yksi valmentajan tärkeimpiä ominaisuuksia on osata pysyä myös pois edestä. Korhonen saattaa soittaa Louhiolle kun tarvitsee mielestään apua. Louhio ei itse juuri ota Korhoseen yhteyttä, varsinkaan kisan aikana. 

”Kisojen jälkeen tulee enemmän spekuloitua. Kyllä mä katsoin Etelä-Afrikan kisaa ja puhuinkin Mikon kanssa sen jälkeen. On se vaikea paikka pelata ja meni vähän varovaiseksi.”

European Tourin kilpailussa Louhio ei ole vielä käynyt katsomassa. Aikataulut ovat olleet haasteena. Talvisin Louhio ajaa taksia ja kesällä tekee enemmän opetusta. Ehkä joku päivä Louhio nähdään myös European Tourin rangella. TrackMan ei tule olemaan mukana matkalaukussa. 

Eräs kuuluisa sanonta pätee varmasti tähän: ”Not everything that matters can be measured and not everything that can be measured matters.” 

Getty Images

Pulkkanen: ”Tommille voi soittaa käytännössä koska tahansa”

Tapio Pulkkanen aloitti golfin vuonna 1999. Kotkassa valmennushommia tehnyt Tommi Nousiainen aloitti timantin hiomisen. Nyt Pulkkanen on edennyt urallaan European Tourille, Nousiainen toimii Mussalon kentän toiminnanjohtajana ja opettajana. 

”Tommi on aika pitkälti svingivalmentaja. Olen itse ollut aina tosi kiinnostunut tekniikasta ja puhutaan asioista paljon. Välillä saatetaan olla eri mieltä asioista, mutta tärkeintä varmaan on, että voin soittaa Tommille vaikka lauantai-iltana ja spekuloida”, Tapio Pulkkanen luonnehtii kuviotaan. 

Nousiainen pääsi maistamaan European Tourin tunnelmaa Qatar Mastersissa. Pulkkasen mukaan koutsi on tulossa matkaan vielä muutamiin kisoihin tällä kaudella. 

Tommi Nousiaista ja Juha Juvosta ei tavoitettu kommenttia varten.

Etsi luettavaa