Hyppää pääsisältöön

Caddiemaster

02000-4653

Asiakaspalvelun arkisin klo 10–18

Ossi Mikkola saattoi tehdä koko maailman golfhistoriaa sunnuntaina Golf Pirkkalassa

Nurmijärvi Golfia edustava 27-vuotias golfammattilainen Ossi Mikkola teki sunnuntaina jotain sellaista, mistä monet golfarit olisivat valmiita antamaan lähes mummonsa vastikkeeksi. Siitä seuraavassa...

Tampereella järjestettiin viikonloppina ammattilaisten kutsukilpailu, joka käytiin best ball -pelimuodossa. Se järjestettiin Tampereella käydyn Blockfest-festarin yhteydessä, joissa osa ammattilaisista  ja kilpailun muista pelaajista oli ollut viettämässä viikonloppua. Hyväntuulinen viikonloppu ja kilpailu sai melkoisen päätöksen - epätodennäköisemmän kuin moni osaa laskeakaan.

Golf-Pirkkalan 16. reikä on vain 260-metrinen par-4 back teelta pelattuna. Ossi Mikkola oli tehnyt birdiet jo kahdelle edelliselle väylälle asettaessaan palloa tiin päälle. Pelikaveri heitti vielä ennen lyöntiä, että holarihan tekisi aika poikaa joukkueen tulokselle. Ossin pallo starttasi täydelliseen linjaan. Heti kun Ossi tunsi lyönnin lähteneen, hän huusi: "Mene sisään!"

Noin kahdeksan sekunnin ilmalennon päätteeksi kuului kova kolahdus - lipputangosta. Ryhmä siirtyi kohti greenia ja takana oleva ryhmä oli nähnyt tapahtuman, tiiboksiin lipun kantaa ei näkynyt. "Se meni reikään"!

Pallo löytyi lopulta tosiaan kupin pohjalta. Ei alastulojälkeä, ei mitään. Reikä täydellisessä kunnossa. Pallo oli laskeutunut ilmeisen kauniisti, mutta kovalla vauhdilla. Kyseessä oli Ossin ensimmäinen holari ikinä.

"No joo, mitäpä tässä. Hyvä lyönti, korttiin merkattiin ykkönen. Eikö se ollut tarkoitus. Heti seuraavalla vielä laitoin 60 metristä sisään birdien. Voitettiin kisa yhdellä lyönnillä.. Hyvinhän se meni", Mikkola heitti täydellä pokalla kierroksen jälkeen. Kiitokset lähtivät myös pelikaveri Jani Perttilälle, joka piti joukkueen pystyssä ennen Mikkolan paluuta elävien kirjoihin takaysin aikana.

Kuinka todennäköinen yhtälö on: A: Lyödä draiverilla 260 metrinen lyönti ilmassa reikään. B: Saada pallo jäämään reikään sillä vauhdilla: C: Lyödä vielä seuraavalla reiällä 60 metristä sisään.

Jos joku osaa tämän yhtälön laskea, niin otamme arvioita vastaan. Ossi ei tiettävästi ole voittanut lotossa vielä tämän tapahtumaketjun jälkeen.

 

GoGolf suosittelee