Hyppää sisältöön

Osaat svingata mutta osaatko pelata?

Oikea lähestymistapa kierrokseen voi vaikuttaa tulokseen merkittävästi. Kun valitset oikeat lyönnit teet tuloksen tekemisestä helpompaa.

Hyvän tuloksen tekeminen voi olla kiinni oikeista lyöntivallinnoista. Lähes jokaisella väylällä on tietty paikka, joka takaa tuloskorttiin bogin tai tuplan. Oikean lyöntivalinnan on tarkoitus välttää nämä kentän pahimmat puskat ja esteet.

Jokainen golfin legenda kehitti oman pelityylin kentän vaikeimmille väylille. Oli se sitten Hoganin fade tai Tigerin stinger. Oman pelitavan löytäminen voi tehdä tuloksenteosta selvästi helpompaa. Jason Day voitti 2016 Players Championshipin koska hän lisäsi bägiin rautakakkosen kentän kapeimmille väylille. 

Jos avauslyönnit tuntuvat aina menevän väärään paikkaan kokeile erilaista lähestymistapaa seuraavalla kierroksella. Yksi vanhan koulukunnan vinkki avauslyönteihin on tähdätä lyönti esteen suuntaan ja sitten työstää pallo vaarasta poispäin. Eli jos vesi on väylän vasemmalla puolella tähtää lyönti rohkeasti väylän vasenta reunaa pitkin. Tästä alkuasennosta pelaa fade kierre vaarasta poispäin. Voit pelata faden omalla tyylilläsi mutta pidä huoli, että lapa ei vahingossakaan sulkeudu liian aikaisin. Jos faden tuottaminen on sinulle haastavaa avaa lapaa hieman alkuasennossa ja pidä huoli, että vartalon kierto jatkuu osuman läpi. 

Sama idea toistetaan jos vaara avauksessa on oikealla. Tähtää lyönti väylän oikeaan reunaan ja pelaa draw vaarasta poispäin. Älä yritä tulla osumaan liikaa sisältä vaan anna drawn syntyä lavan hieman suljetulla asennolla. Drawssa pidä vartalon tuki jämäkkänä osumassa ja anna mailanpäähän kunnolla vauhtia. Jos drawn pelaaminen on ongelma sulje lapaa hieman alkuasennossa ja käytä mailaa, jossa on suurempi nostokulma. 

 

Etsi luettavaa