Hyppää pääsisältöön
Mikko Korhosen valmistautuminen The Openiin alkoi hienolla kierroksella
Getty Images

Open-kenraalia pelaava Korhonen: "Aika normaalia golfia pystyi pelaamaan vielä"

Mikko Korhosen avauskierros Scottish Openissa lupaa hyvää kahden viikon matkalle saarivaltakuntaan. Korhonen on Scottish Openissa kympin sakissa kun avauspäivä on vielä kesken.

Mikko Korhonen avasi pelin loistavasti Renaissance Clubilla North Berwickissä käynnistyneessä Scottish Open -turnauksessa. Hän iski kilpailun ensimmäisellä kierroksella tuloksen 66 (-5), mikä oikeuttaa tässä vaiheessa jaettuun yhdeksänteen sijaan.

Korhosen kierros sisälsi seitsemän birdieä ja kaksi bogia. 10. tilltä liikkeelle lähteneen espoolaisen meno oli vahvimmillaan reikien 3-7 (kentän 12-16) jaksossa, missä hän tehtaili neljä birdieä.

Toisen kenttäpuoliskon (1-9) tapahtumat keskittyivät kierroksen viimeiseen kolmannekseen, jonne hän teki sarjan: birdie-bogey-birdie-bogey-birdie.

"Hyvää peliä. Pysyin väylillä hyvin ja sain hyviä birkkupaikkoja. Puttasin myös melko hyvin. Löin ysireiällä bunkkerista sisään, joten pieni bonus vielä loppuun", Korhonen sanoi.

Olosuhteet eivät jäljitelleet juurikaan normaalia links-golfia, joka perustuu pallon rullitteluun ja kovaan tuuleen. Tänään päästiin pelaamaan tyynessä ja pehmeässä kelissä. 

"Kenttä pelasi aika helppona, sillä yöllä oli tullut paljon vettä. Ei tarvinnut links-rullittelua vielä, aika normaalia golfia pystyi pelaamaan."

Korhonen on varmistanut paikkansa European Tourin pistelistan kautta kauden viimeiseen majoriin The Open Championshipiin, joka pelataan ensi viikolla Royal Portrushissa. Korhonen tulee olemaan toinen suomalainen, joka pelaa maailman vanhimmassa golfkilpailussa miespelaajista. 

Kisan kärjessä ovat Andy Sullivan, Kalle Samooja, Jamie Donaldson, Lee Slattery ja Thomas Aiken tuloksessa -7. Scottish Openissa jaetaan kolme paikkaa ensi viikon The Open Championshipiin, joten toivotaan ettei Korhonen jää kisan ainoaksi suomalaiseksi! 

 

GoGolf suosittelee