Hyppää sisältöön

Onko Matildan Solheim Cupin voiton varmistanut putti vuoden sykähdyttävin urheiluhetki? – Näiden ehdokkaiden kanssa Matilda kilpailee esikarsinnassa

Tässä uppoaa Matilda Casténin putti ja sen myötä myös Yhdysvallat syyskuun Solheim Cupissa.

Mikäli golfsensaatio Matilda Castrénin häikäisevä suoritus Solheim Cupissa valitaan Vuoden sykähdyttävimmäksi golfteoksi, on tämän kategorian voitto mennyt jo kahtena perättäisenä vuotena golfarille. Tässä vaaditaan kuitenkin yleisön apua!

Sami Välimäen voitto Oman Openissa valittiin viime vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi Urheilugaalassa. Myös tänä vuonna golfari on ehdolla samassa sarjassa. Kyseessä on tietenkin Matilda Castrén.

Sensaatiomaisen kauden pelanneelta Castrénilta olisi löytynyt kolme eri vaihtoehtoa tarjolle tähän kategoriaan.

Kesäkuinen voitto LPGA-kiertueella kaikkien aikojen ensimmäisenä suomalaisella olisi ollut varmasti varteenotettava vaihtoehto samoin kuin Turussa otettu Gant Openin pakkovoitto, joka toi paikan Euroopan Solheim Cup -joukkueeseen.

Ehdolla Sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi Matildan osalta on kuitenkin hänen upottamansa voittoputti Solheim Cupissa syyskuussa – eikä syyttä. Teko jää golfhistoriaan ja keräsi paljon kansainvälistä huomioita.

Nyt käynnissä on ns. pitkän listan äänestys, jossa on mukana 21 eri suoritusta. Näistä valitaan yleisöäänestyksen perusteella kymmenen eniten ääniä saanutta ehdotusta varsinaiseen gaalaan. Kymmenen suosituimman ehdotuksen kesken järjestetään uusi yleisöäänestys, jossa vanhoja ääniä ei enää huomioida.

Tässä kaikki ehdokkaat Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluteoksi:

1. Ilkka Herola hiihtää MM-hopeaa yhdistetyssä.
2. Ristomatti Hakola ja Joni Mäki hiihtävät MM-hopeaa sprinttiviestissä.
3. Krista Pärmäkoski kirii ankkuriosuuden loppusuoralla MM-pronssia naisten hiihtoviestissä.
4. Lumilautailija Rene Rinnekangas ottaaa uransa ensimmäisen MM-mitalin (pronssia slopestylessä).
5. Teemu Rannikko Lopettaa mestarina
6. Kalle Koljosen EM-mitali sulkapallossa.
7. Koronaviruksen takia tehohoidossa kuukauden ollut Pekka Virta valmentaa Lukon SM-kultaan.
8. Leijonien välierä voitto Saksasta jääkiekon MM-kisoissa.
9. Huuhkajien voitto järkyttävässä EM-kisadebyyttiottelussa Tanskaa vastaan.
10. Eetu Kallioisen neljäs sija skeet-finaalissa Tokion olympialaisissa.
11. Uimari Matti Mattssonin olympiapronssi Tokiossa rintauinnissa SE-ajalla.
12. Mira Potkosen nyrkkeilypronssi Tokiosta.
13. Toni Piispasen paralympiakulta Tokiossa kelauksessa.
14. Kahden mitalin ilta, kun Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja kelasivat paralympiahopeaa Tokiossa.
15. Matilda Castrénin puttaa Euroopan voittoon
16. Kalle Rovanperän toinen MM-rallivoitto Akropolisrallista näytöstyyliin.
17. Tampereen Manse PP:n Superpesiksen voitto.
18. Robert Heleniuksen raskaansarjan ammattilaisottelun voitto Las Vegasissa Adam Kownackista.
19. Valtteri Bottas paahtaa paalulta voittoon Turkin GP:ssä.
20. Suomi voittaa cheerleadingin MM-kultaa virtuaalikisoissa
21. Emil Soravuo voittaa voimistelun MM-pronssia Japanissa.

Aikaa äänestää ensimmäisessä vaiheessa on marraskuun ajan. Kymmenen varsinaista ehdokasta kerrotaan 3. joulukuuta.

Voit äänestää omaa ehdokastasi täällä

Etsi luettavaa