Hyppää sisältöön

Oliver Lindell valmiimpi kuin koskaan: ”Huono kausi sai miehen treenaamaan laadukkaammin”

Oliver Lindell pelaa kolmatta kauttaan Challenge Tourilla

Joskus huono kausi voi olla uran kannalta paras mahdollinen tapahtumasarja. Oliver Lindellille golf on aina ollut helppoa ja vuosi toisensa jälkeen hän saavutti kaiken mitä tavoitteli – paitsi viime kaudella.

Oliver Lindell pelaa parhaillaan voitosta Sveitsin Challenge Tourin kisassa. Voitosta olisi luvassa lähes 30 000 euron shekki, sekä voittajakategoria Challenge Tourille. Sen lisäksi se nostaisi 20-vuotiaan kirkkaasti CT:n rankingin 15 parhaan joukkoon ja kiinni paikkaan European Tourille. 

Kauden neljässä kisassa Oliver on ollut kerran 13:s, kerran 56:s ja kerran 60:s. Ne eivät vielä ole mitään suuria saavutuksia, mutta kertovat kuitenkin jotain tasaisuuden löytymisestä. Tapasin Lindellin alkuviikolla ja hänestä huokui totuttuun tapaan itseluottamus, mutta ehkä jollain tavalla aidompi sellainen kuin ennen. 

Uhoaminen ja itseluottamus on vahvasti eri asia. Kuka tahansa voi huudella pelaavansa tällä viikolla elämänsä kierroksen tai kilpailun, mutta harvoin nähdään perusteluita miksi näin tapahtuisi. Lindellilla oli kohtalaisen hyvät perusteet miksi tämä voisi olla ”se viikko”. 

”Jäin Espanjan kisassa vain kuusi lyöntiä voitosta. Olen lyönyt palloa paljon tasaisemmin kuin aikoihin. Vielä kun saa vähän putteria lämpimäksi, niin voitto on täysin otettavissa”, Lindell kertoi. 

Yksi asia mikä on mennyt paljon eteenpäin on fysiikka. Topi Lösösen kanssa Fibacolla miestä on vahvistettu kohti parempia tuloksia. Topilla oli selkeä näkemys Lindellin harjoittelusta hyvien ja huonojen aikojen kohdalla. 

”Kyllä se treenimotivaatio on ollut ihan eri luokkaa viime kauden jälkeen. Korkein odotuksin kun lähtee kauteen ja ei saa mitään aikaa niin tottakai se kasvattaa motivaatiota. Mielestäni viime talvi oli ensimmäinen kun Oliver oikeasti treenasi laadukkaasti”, Topi täräyttää rehelliseen tyyliinsä. 

Jo salilla näki, että Oliverin fysiikka on nyt huippukunnossa. Hän on vahvistunut ja pystynyt myös lisäämään vähän lihasmassaa. Jo pelkkä ryhti huokuu suurempaa ja aidompaa itseluottamusta kuin aiempina vuosina. 

Kerran aikaisemmin Lindell on päässyt Challenge Tourin kisaan kärkiryhmässä viimeisellä kierroksella. Omanissa panoksena oli myös kortti European Tourille. 

”Silloin ei onnistunut. Se kokemus varmasti kuitenkin auttaa huomenna. Täytyy vaan muistaa pelata aggressiivisesti ja ottaa se mitä on otettavissa. Toivottavasti voitto”, Lindell kertoi. 

Pallo lentää pitkälle. Oliver kertoi parin draivin lähteneen naurettavan pitkälle. Putteri alkoi lämpenemään. Nyt kyse on enää siitä saako hän revittyä itsestään parhaan irti tiukimmassa mahdollisessa paikassa. Uskon, että siihen on paljon suurempi mahdollisuus kuin puolitoista vuotta sitten Omanissa. 

Etsi luettavaa