Hyppää sisältöön

Oliver Lindell nousi 36:ksi Portugalissa: ”Sunnuntaina pitää vetää urku auki, jotta saisi kisamahdollisuuksia”

Oliver Lindell jakaa kolmatta sijaa Itävallan Challenge Tour -kisassa.

Kaksi lyöntiä aiempia kahta kierrosta parempi tulos (72-72-70,-2) nosti Oliver Lindelliä 11 sijaa Portugalin CT-kilpailussa. Eroa kärkikymmenikköön on ennen sunnuntaita kuusi lyöntiä.

Kärkimiehet ovat viikonlopun kierroksille selvinneille Oliver Lindellille (-2) ja Roope Kakolle (+1)  käytännössä tavoittamatttoman etäisyyden päässä. Oliver Lindell teki kolmanen päivän aikana neljä birkkua ja kaksi bogia. Isoa vaihdetta hän ei saanut silmään, eroa päivän kahteen  parhaasee  tulokseen (64,65) kertyi 5-6 lyöntä.

Lindell on päässyt erinomaisella prosentilla jatkooon kuluvan kauden CT-kisoissa  (83,3%),mutta sijoituksia kärkikymmenikköön on vain yksi.  

”Tapahtumat olivat vähissä, puttien upottaminen oli vaikeaa. Tulos 70 tuli helposti, kohokohtana oli chippi sisään vikalla alle kymmenestä metristä takaforelta. Sunnuntaina täytyy vetää sitten ihan urku auki, jotta sais vielä pelimahdollisuuksia ennen finaalikisoja, jotka nekin ovat osaltani kysymysmerkkejä”, Lindell viestitti tunnelmiaan.

Perjantaina bogittoman kierroksen rakentanut Roope Kakko (72-69-76,+1) torpedoi lauantain mahdollisen nousun jo viidellä ensimmäisellä reiällä, joilla hän teki kaksi tuplaa ja bogin. Kakon sijoitus on 53:s.

Kilpailun tuloslistan löydät täältä.

Etsi luettavaa