Hyppää sisältöön

Nuoret aikuiset ja lapset valtasivat golfseuran Pirkanmaalla – juniorien määrä kasvoi 50 prosenttia

Jouni Laine (vas.) vastaa opetustoiminnasta

Seuraan 12 viimeisen kuukauden aikana liittyneiden pelaajien keski-ikä on yli 21-vuotta alhaisempi kuin yli vuoden jäseninä olleiden harrastajien .

Koronapandemian aikaan golfin suosio on kasvanut etenkin nuorten ihmisten keskuudessa. Lempäälässä sijaitseva Hiisi-Golf käy tästä todella merkittävänä esimerkkinä.

Yhdeksän reikäisen Farmi-kentän lisäksi golfyhteisön maillla on mainio par 3-kenttä, Hiisi, jota käytetään pelaamisen lisäksi etenkin juniorien harjoituksissa sekä pelivalmennuksesssa.

Hiisi-Goflill oli kauden 2019 tilastojen mukaan 813 jäsentä, joiden keski-ikä  oli lähes tarkalleen 47 vuotta. (46,98) Tasan 12 kuukautta myöhemmin seuran jäsenmäärä oli 142 henkilöä suurempi ja keski-ikä oli pudonnut 2,14 vuotta.

142:n uuden jäsenen keski-iäksi tulee yksinkertaisella matematiikalla 26,86 vuotta, joka kertoo erittäin paljon nuorison innokkuudesta lajiin Tampereen talousalueella sijaitsevassa Lempäälässä

Pelaajaprofiilin muutos on merkittävä, sillä ”vanhat” jäsenet luonnollisesti vanhenivat tasan vuodella tämän ajanjakson kuluessa. Vanhojen ja uusien jäsenten keski-iän ero oli siis kaudella 2020 yli 21 vuotta, joka hyvinkin suurella todennäköisyydellä on ennätys Suomen golfkentillä.

”Meillä suortettiin green cardeja 253, joka on koko Suomessa 11:ksi suurin luku. Juniorien määrä seurassa kasvoi tasan  50 prosenttia (98-147), joka vaikutti vahvasti keski-iän alenemiseen”, taustoittaa toimitusjohtaja Eeva Isotalo.

Kauden 2020 elokussa Farmi-kenttä oli erinomaisessa kunnossa.

Kauden 2020 elokussa Farmi-kenttä oli erinomaisessa kunnossa.

Teemu Tyry

Lasten ja heidän vanhempiensa innostusta Hiisi-Golfiin on lisännyt paljon se, että par 3-kentällä juniorit saavat pelkällä jäsenmaksulla vapaan pelioikeuden. 

Kierrosmäärissä kasvuluvut olivat hurjasti yli kansallisten keskiarvojen. Farmi-kentällä pelaajia oli 77 prosenttia edellisvuotta enemmän (25 000), Hiisi-kentällä prosentti oli 62.

Hiisi Golf on erinomaisten yhteyksien päässä, vain pari kilometriä Helsinki-Tampere moottoritien lähimmästä liittymästä. Rangeja on kaksi, klubitalona toimii entinen Lempäälän kunnalliskodin hullujenhuone.

Hiisi-Golf 

Etsi luettavaa