Hyppää sisältöön

Noora Komulaiselle kauden ensimmäinen top-10 sijoitus Dubaissa

Noora Komulainen aloitti kilpailun vahvasti Espanjassa

Noora Komulainen päätyi kauden ensimmäistä kertaa kymmenen parhaan joukkoon Dubaissa pelatussa Moonlight Classicissa. Komulaisella oli mahdollisuuksia parempaankin, mutta lopun bogit tulivat kalliiksi.

Noora Komulainen (-3) pelasi kauden parhaan kilpailunsa Dubaissa Faldo Golf Coursella. Kolmen kierroksen kisassa suomalaisen sijoitus oli lopulta jaettu kymmenes. Vielä takaysin käynnistyessä Noora oli kiinni sijoituksessa viiden parhaan joukkoon, mutta takaysin kaksi bogia tiputtivat viisi sijaa. 

Komulainen kuittaa urakastaan mukavat 5779 dollaria, jolla hän nosti kauden ansionsa lähelle 15 000 euroa. Noora nousi sijoituksellaan LET:in rankingissa sijalle 32. LET:in rahalistalla hän on sijalla 35. Mitä eroa näillä kahdella listalla on, lienee arvoitus jopa pelaajille itselleen.

Ursula Wikström oli kisassa sijalla 13 ja hän sai matkaansa myös mukavat 4481 dollaria. Unski hävisi Nooralle kaksi lyöntiä jääden tulokseen -1.

Kisan voitti toisen peräkkäisen voittonsa napannut Nuria Iturrios tuloksella -10. Espanjalainen on näyttänyt, että LET on hänelle liian köykäinen kiertue. Kolmen kisan aikana sijoitukset ovat olleet 2, 1, 1. 

Etsi luettavaa