Hyppää sisältöön

Noora Komulainen nousi voittotaistoon Intiassa

Noora Komulainen jahtaa sunnuntaina jopa uransa avausvoittoa Intiassa

Naisten European Tourin osakilpailu Intiassa sujuu suomalaisittain mallikkaasti. Korkeimmalla listalta löytyy Noora Komulainen, joka taistelee sunnuntaina koko kisan voitosta.

Naisten European Tourin repaleinen kisakalenteri painottuu tänä vuonna vahvasti syksyyn. Suomalaiset ovat pelanneet vahvasti Intian avoimissa mestaruuskisoissa kolmen ensimmäisen kierroksen ajan. Jatkoon pääsi perjantain jälkeen Noora Komulainen ja Ursula Wikström

Komulainen tavoittelee kauden ensimmäistä sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon. 27-vuotias tamperelaislähtöinen Komulainen pelasi kisan parhaan tuloksensa lauantaina nousten vain kahden lyönnin päähän kärjestä! 

”Johtaja teki tänään vikalle 9 lyöntiä ja tippui -3:een, joten pisti tilanteet jännäksi huomiselle. Tämä on aika tapahtuma-altis kenttä”, Noora luonnehti lähtökohtia sunnuntaihin.

Lauantain kierroskella Noora oli vielä yhden yli parin ennen viittä viimeistä reikää. Birdiet väylillä 13,14 ja 18 nostivat kuitenkin tasaisessa tuloslistassa sijoitusta noin 20 sijaa ja Komulainen löytyy listan sijalta seitsemän ennen viimeistä kierrosta. 

Ursula Wikströmin lupaava alku kahden birdien muodossa ei saanut toivottua jatkoa. Päivän tulos oli silti mukiinmenevä 72 ja Unski jakaa tuloksella +5 kisassa sijaa 41. Kilpailussa jaetaan palkintorahaa 500 000 dollaria.

Kärjessä tuloksessa -4 on kolmen pelaajan joukko. Walesin Becky Morgan, Tanskan Nicole Broch Larsen ja Englannin Eleanor Givens lähtevät sunnuntaina kärkiryhmään. 

 

Etsi luettavaa