Hyppää sisältöön

Noora Komulainen: ” Fiilis on ollut hyvä jo pitkään, lisää upotuksia vaan pidemmiltä matkoilta”

Noora Komulaisen uran paras sijoitus LET:lla on neljäs.

Kotimaisten pelaajien listalla kolmanneksi pudonneella Komulaisella alkukausi on ollut usein vaikea, mutta Bonville Golf Resortissa hän sai upean startin tuloksellaan 67,-(5)

Noora Komulainen oli syystäkin tyytyväinen tulokseensa LET:n kauden avauskierroksella Australiassa.  Mainio startti ei tullut yllätyksenä:

”Tosi kivat fiilikset oli pelin aikana. Minulla on ollut jo pitkään hyvä tunne omaan tekemiseen ja peliin, mikä on osaltani alkukaudesta harvinaista. Sain tehtyä birkkuja kun pääsin hyville paikoille. Toivotaan, että perjantaina uppoiasi myös vähän kauempaa. Tämän tunteen ylläpitäminen mahdollisimman pitkään on tavoitteista päällimmäinen. Sen myötä ne tulokset sitten tulevat”, hän muistutti itseään.

Komulainen on ollut uransa 96:ss kisassa kymmenen kertaa sijoilla 4-10, mutta ei koskaan kärkikolmikossa. Edelliskaudella hän oli ainoa suomalainen naispelaaja, joka pääsi mukaan majoriin. Komulainen ansaitsi paikkansa British Openiin karsintojen kautta.

Tulosseuranta

Etsi luettavaa