Hyppää sisältöön

Niina Liias ja Elina Nummenpää European Tourille – myös kiertueen televisionti uudistuu!

Elina Nummenpää ja Niina Liias saivat pelioikeudet naisten European Tourille

Naisten golfin rintamalta tulvii positiivisia uutisia. Suomalaisista kaksi kolmesta finaaliin osallistujasta onnistui murtautumaan karsintojen kautta kiertueelle!

Ladies European Tourin karsintafinaali tuli päätökseen torstaina! Suomalaisista läpi kilpailun rajan tuntumassa taistelleet Niina Liias ja Elina Nummenpää onnistuivat saavuttamaan paikkansa kiertueelle. 

Niina Liias lähti viimeiseen päivään loistavista asetelmista. Etuysillä tullut tupla kuitenkin vei Liiaksen vaaran vyöhykkeelle. Neljä birdietä viimeiseen viiteen reikään kuitenkin varmistivat paikan kiertueelle ja paransivat kategoriaa noin kymmenen pykälää! 

Liiaksen lopputulos Marokon viiden kierroksen karsinnasta oli -9.

Liias sai karsinnoista kymmenennen kortin. Vielä ei ole selvää kuinka moneen kisaan se oikeuttaa, mutta jokainen sija saattaa tuoda yksittäisiä ja tärkeitä pelipaikkoja kisoihin. Liias starttaa tulevalla kaudella uransa ensimmäiseen European Tour -kauteen, eikä taustalla ole vielä yhtään varsinaista kilpailua täydessä LET:in kisassa. 

Elina Nummenpää sen sijaan joutui venymään todella paljon saavuttaakseen pelipaikkansa. Nummenpää oli ennen viimeistä reikää lyönnin rajaa perässä. Birdie nosti hänet jakamaan 21:ttä sijaa, jota jakoi viisi pelaajaa. 

Tämä johti siihen, että Nummenpää päätyi uusimaan neljästä paikasta viiden pelaajan kesken. Hän voitti uusinnan ja nappasi kortin numero 21 mukaan Marokosta! 

Kisan voittoon pelasi rajaa (-3) peräti 23 lyöntiä paremmalla tuloksella Englannin Bronte Law tuloksella -26. 

Golfin Ladies European Tour mukaan Discoveryn GOLFTV:n valikoimaan

Discoveryn ja Ladies European Tourin sopimus kattaa jokaisen kiertueen osakilpailun lisäksi Solheim Cupin lähetysoikeudet vuosina 2019 ja 2021. Kahden vuoden välein pelattavassa Solheim Cupissa kohtaavat Yhdysvaltojen ja Euroopan joukkueet.

GOLFTV-palvelu tulee saataville 1.1.2019 myös Suomessa ja suorien lähetysten lisäksi se sisältää runsaasti lisämateriaalia. Golfin supertähti Tiger Woodsilla on oma osionsa GOLFTV:ssä. Woodsin fanit pääsevät seuraamaan idolinsa otteita niin harjoituksissa kuin kilpailuihin valmistautumisessakin. Eksklusiivinen sisältö on tarjolla vain GOLFTV:ssä.

Ladies European Tourin osakilpailut kuten Aberdeen Standard Investments Ladies Scottish Open, Hero Women’s Indian Open ja Andalucia Costa del Sol Open de Espana näkyvät kokonaisuudessaan suorana GOLFTV:ssä. 

Suomalaisista naisten European Tourilla vuonna 2018 ovat pelanneet Ursula Wikström, Elina Nummenpää, Sanna NuutinenKrista Bakker, Tiia Koivisto ja Noora Komulainen.

GOLFTV tulee vuoden 2019 alusta sisältämään myös monilla markkina-alueilla Euroopassa miesten PGA TOURin lähetysoikeudet. Suomessa PGA TOUR alkaa näkyä GOLFTV:ssä vuonna 2022.

Suoratoistopalvelu GOLFTV julkaistaan 1.1.2019 osoitteessa golf.tv.

Etsi luettavaa